Jollain keinolla sitten selviytyvät
Suomessa tilanne olisi monimutkaisempi...tarkoitan siis, jos nyt yks kaks tukia alettaisiin rankasti leikkaamaan tai poistamaan. Ensinnäkään meillä ei ole riittävästi vuoropäiväkoteja siihen, että monet yksinhuoltajat alkaisivat tehdä kahta työtä. Joko siis niiden päiväkotien määrää pitäisi lisätä tai sitten lasten huostaanotot lisääntyisivät, koska alle kouluikäisiä nyt vaan ei voi jättää yksin illoiksi kotiin. Toiseksi meillä asiantuntijat ovat sitä mieltä, että jo nyt monella lapsella on liian pitkä hoitopäivä (vanhemman työmatka 1 h suuntaansa + 8 tunnin työpäivä). Jos tuota hoitopäivän pituutta lisättäisiin vaikkapa neljällä tai viidellä tunnilla, niin ainakin asiantuntijat joutuisivat pyörtämään puheensa.
Tosi kuitenkin on, että viimeisen 20 vuoden aikana suomalainen yhteiskunta ja perhekulttuuri on rakentunut siihen, että yhteiskunta huolehtii. Perheen voi perustaa vaikka minkälaisen rentun kanssa, ilman ammattikoulutusta tai työpaikkaa, ilman tuloja, ilman asuntoa ja ilman tukiverkostoa. Sosiaaliturvan heikentäminen vaikuttaisi siten ensimmäisenä niihin, joilla ei ole esim sukulaisia auttamaan joko taloudellisesti tai tarjoamalla lastenhoitoapua siksi aikaa, kun vanhempi on siellä kakkostyössään. Se vaikuttaisi myös niihin, joilla ei ole koulutusta eikä työpaikkaa, mutta parisuhde ja perhe-elämä suoraan helvetistä. Eroa ei voisi edes harkita, koska ilman puolison tuloja elämä muuttuisi sekä lähihuoltajan että lasten kannalta liian raskaaksi.
Opiskelemaan olisi lasten kanssa oikeastaan mahdotonta yh:n lähteä, jos opiskelun lisäksi pitäisi tehdä vielä kahta työtä. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja se ei yksinkertaisesti riitä. Perheiden ja ennenkaikkea lasten välinen tuloero kasvaisi räjähdysmäisesti.
Tilanne olisi toki erilainen niillä, joilla ei vielä lapsia ole ja jotka voivat ensin järjestää asiansa - myös se veemäisen anoppinsa ja nirppanokkaisen naapurin rouvan kanssa - siten, että sekä sosiaalinen että taloudellinen turva hoituu ilman yhteiskunnan apuakin.