Kuinka usein teidän lapset on mummoloissa tms. hoidossa, että vanhemmat pääsevät juhlimaan tai olemaan kahdestaan?

Ei ole ollut mummolassa kertaakaan; koska mummille ei vain kertakaikkiaan koskaan "sovi" ja lopulta emme ole enää kysyneetkään. Oma äitini on kuollut ja isä asuu satojen kilometrien päässä, joten sieltä ei hoitoapua ole saatavissa. Joskus käymme syömässä ja/tai leffaas ja kaveri tulee siksi aikaa lapsenvahdiksi.

 

[QUOTE="onneton";24343049]meillä ei ole ketään kuka voisi ottaa lapsia hoitoon, omia vanhempiani ei kiinnosta eivätkä ole edes nuorinta nähneetkään, ja ovat valinneet itsekkään elämän (matkustelua, luksusta) joihin heillä sinällään on toki oikeus.
Appivanhemmat hoitavat vain oman tyttären lapsia ja ovat suoraan sanoneet sen minulle että miniän lasten hoito ei sitten heille kuulu, hoitakoon miniän oma äiti lapsenlapsensa. No se minun oma äitini ei siis suostu hoitamaan, sanoi suoraan että en hoida ja hyvin on lupaus pitänyt jo useita vuosia.

Eli siis sitten esikoisen syntymän yhteistä aikaa ei ole ollut koskaan (viiteen vuoteen) eikä tule olemaankaan kun ei ole hoitajia. MLL tytöt ovat täällä 15v joten sellaiselle en pieniä lapsia uskalla jättää. Mutta näillä mennään - en todellakaan ole onnellinen ja tyytyväinen.

PS. minuakin loukkaa se, että joskus ihmetellään ja päivitellään minulle suoraan miten "itsekäs" äiti olen kun lapseni eivät ole olleet koskaan yökylässä tai hoidossa. Sitten kun selitän mistä tämä johtuu (=isovanhemmat eivät osallistu elämäämme) niin minua syytetään ja sanotaan että "mitä SINÄ oikein olet tehnyt että olet saanut välit pilattua isovanhempiin". No, vastaus on en mitään... isovanhemmat ovat ihan itse valinneet asenteensa. Ja kyllä, olen KATKERA.[/QUOTE]

Kuulostaa niin tutulta.

 

[QUOTE="Vieras";24343039]En mä ole mitään unohtanut, mutta mun elämä on lasten kanssa. Tämä on nyt tälläinen elämänvaihe ja nautin joka hetkestä.
Jos haluan omaa aikaa, saan sitä myös päivällä ( mies voi hoitaa lapsia, samoin mummo). Yön yli en tarvitse omaa aikaa, koska mitä silloin tekisin? En halua baareihin yms. Ja muuta voin tehdä kotona, lasten nukkuessa.

En pidä lapsia erillisenä osana elämääni, sellaisina jotka häiritsevät mun tekemisiä. Melkein kaikkea mitä haluan voi tehdä myös lasten kanssa ja lapset saavat myös kokea erillaisia asioita

En ole nyrpeä kaamean näköinen mamma, puistossa. Vaan nuori hyvännäköinen nainen, iloinen ja sellainen joka nauttii ajastaan lasten kanssa eikä koe heitä taakkana/esteenä.[/QUOTE]

Aivan samoin meillä neljän lapsen kanssa Mitä minuun tulee, kuulen usein kehuja kauneudestani ja siitä, etten näytä neljän lapsen äidiltä (tai synnyttäneeltä ollenkaan).

 

Ehkä kerran kahdessa kuussa tulee mummo meille hoitamaan ja mennää johonkin kaksin. Nyt kesällä on oikeestaan joka kuu ollu jotain juhlaa mihin ollaa kaksin menty.

 

Te ootte huvittavia. Tarkoittaako lasten saaminen sitä, että niihin pitää itsensä sitoa kokonaan? Mitä sitten kun lapset kasvavat isommiksi ja eivät enää itse halua viettää joka siunan hetkeä sen armollisen äidin kanssa. Sittenkö aletaan marttyyreiksi? Onhan mieskin mun perhettä, mutta en mä silti ajattele, että meidän pitää aina olla yhdessä.

Äitiys ei poissulje inhimillisiä tarpeita, kyllä nainen voi olla muutakin kuin äiti. Meidän lapsi on ehkä kerran kuukaudessa yöhoidossa, eikä se tarkoita sitä, että käytäisiin silloin baarissa, saatetaan vaikka nukkua vaan paremmin ja pidempään. Kyllä mä ainakin vietän välillä rauhassa aikaa mieheni kanssa tai vaikka ystävien kanssa ja lapsi nauttii ja hoitajia meillä on onneksi enemmän kuuin tarpeeksi.

 

Te ootte huvittavia. Tarkoittaako lasten saaminen sitä, että niihin pitää itsensä sitoa kokonaan? Mitä sitten kun lapset kasvavat isommiksi ja eivät enää itse halua viettää joka siunan hetkeä sen armollisen äidin kanssa. Sittenkö aletaan marttyyreiksi? Onhan mieskin mun perhettä, mutta en mä silti ajattele, että meidän pitää aina olla yhdessä.

Äitiys ei poissulje inhimillisiä tarpeita, kyllä nainen voi olla muutakin kuin äiti. Meidän lapsi on ehkä kerran kuukaudessa yöhoidossa, eikä se tarkoita sitä, että käytäisiin silloin baarissa, saatetaan vaikka nukkua vaan paremmin ja pidempään. Kyllä mä ainakin vietän välillä rauhassa aikaa mieheni kanssa tai vaikka ystävien kanssa ja lapsi nauttii ja hoitajia meillä on onneksi enemmän kuuin tarpeeksi.

toivon että osoitat halveksuntaasi vain niille vanhemmille joilla on tukiverkostot mutta jotka eivät itse HALUA antaa lapsiaan hoitoon. Sen sijaan jos kohdistat tämän esim. minunlaiselle henkilölle jolla isovanhemmat eivät ole suostuneet koskaan hoitamaan hetkenkään vertaa (ja itse kärsin tästä kovasti) niin silloin kommenttisi on kyllä todella loukkaava ja varmasti tulee paha mieli. Itse kun ei aina voi valita että saako sitä lasta hoitoon vai ei.

 

Te ootte huvittavia. Tarkoittaako lasten saaminen sitä, että niihin pitää itsensä sitoa kokonaan? Mitä sitten kun lapset kasvavat isommiksi ja eivät enää itse halua viettää joka siunan hetkeä sen armollisen äidin kanssa. Sittenkö aletaan marttyyreiksi? Onhan mieskin mun perhettä, mutta en mä silti ajattele, että meidän pitää aina olla yhdessä.

Äitiys ei poissulje inhimillisiä tarpeita, kyllä nainen voi olla muutakin kuin äiti. Meidän lapsi on ehkä kerran kuukaudessa yöhoidossa, eikä se tarkoita sitä, että käytäisiin silloin baarissa, saatetaan vaikka nukkua vaan paremmin ja pidempään. Kyllä mä ainakin vietän välillä rauhassa aikaa mieheni kanssa tai vaikka ystävien kanssa ja lapsi nauttii ja hoitajia meillä on onneksi enemmän kuuin tarpeeksi.

Miten tääon nii vaikeeta ymmärtää?

Ihmisiä on erilaisia, jotkut haluaa olla kotona, nauttii siitä, jotkut ei tarvii unta niin paljoa tai muutenkaan omaa aikaa.

Ja miksi sen oman ajan pitää olla just yöllä, jos kerran vanhemmatkaan ei keksi mitään mielekästä tekemistä silloin?

Ja kyllä mun lapset SAA mennä yökylään, kun osaavat sitä itse pyytää ja sinne haluavat.

Edelleenkään mä en koe että lapset estäisi mua olemasta samalla myös nainen ja voin tehdä omia juttuja päivällä jos haluan. Nautin vaikka kampaajalla käynnistä ja kahvilassa istumisesta kaverin kanssa, mutta ei sitä tarvii/voi yöllä tehdä.

 

Ei koskaan yökylässä. 2 kertaa vuodessa jossain muutaman tunnin, että päästää miehen kans ulos syömään tms. Lapset 5v ja 2v.

 

[QUOTE="vieraana";24342716]Ai oikein säälit.... Just. Ja kerropas mulla MIKSI 3v. pitäisi mennä/päästä joka vko. muumolaan yökylään? Mikä on ns. tarkoitus?? Kyllä meillä ainakin riittää meille KAIKILLE se, että lapset näkee mummojaan joka vko. monta kertaa , ilman yökyliä.
Yökylässä käyvät ehkä n. joka toinen kk.[/QUOTE]

Lapsen ja isoäidin/isoisän/enon/kummin suhde ei kehity itsenäiseksi, jos äiti tunkee itsensä siihen väliin.
Terve äiti kykenee sallimaan lapselleen monta ihmissuhdetta - aidon tukiverkon joka kantaa paitsi silloin jos vanhemmilel vaikak sattuu jotain vaan myös esim murrosiän karikoissa.
Sen sijaan äiti, jonka mielestä lapset ovat häntä eikä hän lapsia varten, kokee, että lapsi "ei tarvitse" muuta kuin "rakastavan ja huolehtivan" äitinsä.
Näin siksi että hän on kykenemäön näkemään lapsensa itsenäisenä ihmisenä ja kokee pohjimmiltaan tämän vain omaksi lelukseen.

 

Musta on tosi harmillista, kun on lapsiperheitä, joilla ei ole ns. tukiverkkoa. Toivoisin, että kaikilla olisi sellaisia läheisiä, joille saa ja voi luottavaisin mielin antaa lapsensa hoitoon. Koskaan ei tiedä, mitä elämässä tapahtuu, voihan totaali-yh vaikka sairastua vakavasti. Mulle, kuten monille täällä, elämä ei ole mustavalkoista ja tiedän, että ihmisiä on joka junaan.

Meidän lapsi on yöhoitojen lisäksi usein päivälläkin hoidossa jollain sukulaisella, esim jos halutaan käydä miehen kanssa rauhassa kaupassa. Mä pidän sitä arvokkaana, että lapsi saa viettää aikaa isovanhempiensa kanssa, ei se mun mielestä ole haitaksi lapselle. Ja yöhoidossa lapsi on "baarimenojen" lisäksi myös sen takia, että saadaan joskus nukuttua pidempään. Lapsi herää aina noin puoli kuuden aikaan ja herranjestas sentään en ole niitä täydellisiä äitejä, jotka vuosikaudet haluaa itse herätä joka aamu niin aikaisin.

 

[QUOTE="Vieras";24342991]Hmm, aika jyrkkää tekstiä. Yleensä olen pitänyt sua ihan viisaana, mutta tää nyt jotenkin tuhoaa sitä kuvaa.

En sano että olisi jotenkin huono vanhempi jos vie lastaan hoitoon/yökylään, mutta en kyllä usko että lapsi saa traumoja tai kokee turvattomuutta, jos ei yökyläile. Itse oon ollut kuulemma 3 vuotiaana ekaa kertaa mummolassa yökylässä ja senkin jälkeen todella harvoin. Siltikin mulla hyvä suhde molemman puolisiin isovanhempii ja luotin / luotan heihin täysin.

Myöskään omat lapseni eivät ole olleet yökylässä vielä ( ovat siis alle 3 vuotiaita), mun vanhemmilla kyläillään kyllä useamman kerran viikossa ja äitini on heitä pari tuntia joskus hoitanut. Toisen puolen mummolassa ollaaan sitten oltu useasti koko perhe yötä, kun asuvat pidemmällä.

Siltikin vaikka julmasti heiltä olen evännyt yökyläilyt yksinään, luottavat lapset isovanhempiinsa. En vain nää tarvetta viedäheitä yöksi hoitoon. Enkä ymmärrä miksi väkisin pitäisi viedä, eihän aikuisetkaan vähän väliä yövy muuala?

Jos vanhemmat jaksavat/ tahtovat olla lastensa kanssa yöt, mikä siinä on väärin? Kaikki eivät kaipaa sellaista omaa aikaa ja lapset kyllä saavat luotua niitä turvaverkkojaan ilman yökyläilyjäkin.[/QUOTE]

Myönnän, että vastasin jyrkästi.
Vähemmän provosoituneena (jos ei olisi siivousaamu ) niin olisin ehkä enemmän painottanut perheiden ja elämäntilanteiden erilaisuutta.
On TODELLA isoja eroja siinä millaisia ihmisiä lapsilla on ympärillään eli millaisia mahdollisuuksia vanhemmillaan on heille omien ihmissuhteiden saralla suoda.

Yhdessä kohdassa olen kuitenkin eri mieltä kanssasi.
Kyse ei ole siitä että vanhemmat eivät jaksaisi olla lastensa kanssa öisin, kun he antavat lapsilleen luvan oppia yöpymään muuallakin kuin kotona.
Kyse on nimenomaan rakkaudesta lasta kohtaan. Siitä, että jaksaa rakkaudesta tehdä ehkä jopa kokonaan toisin kuin oma halu ja mukavuudenhalu sanelisivat.

Taannoin oli uutinen nuoresta parista joka menehtyi auto-onnettomuudessa. Suremaan jäivät mm. 3 v lapsi. Häntä miettiessäni mielessäni rukoilin, että paikka jossa jatkoi elämäänsä olisi ollut tuttu ja turvallinen - ei jokin missä ei edes ikinä yövytty saatikka muuten koettu oloaan kotoisaksi.
Se on tietenkin äärimmäinen esimerkki joka toivottavasti kohtaa kovin harvaa.

Pienemmässä mittakaavassa sama sen sijaan kohtaavat kaikki lapset jossain vaiheessa.
Kyseessä voi olla vain vaikka murkun erimielisyys vanhempiensa kanssa.

Osan vanhemmat ovat rakastaneet lapsiaan kylliksi jotta näillä eväät sen käsittelyyn.
Osan vanhemmat ovat rakastaneet vanhemmuuttaan niin kovin, että lasta on tältä osin laiminlyöty.

 

[QUOTE="Näin meillä";24343027]Mummeliisa: olen kovasti arvostanut monia näkemyksiäsi. Mutta ihmetyttää, kuinka nostat nimenomaan yön yli hoidossa olon erityiseksi lapsiensa rakastamisen mittariksi.

Meillä on iso, ihana suku, jonka luona kyläilemme usein. En väittäisi, että meiltä puuttuu turvaverkkoa. Mutta kaikki asuvat satojen kilometrien päässä. Joten meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä perheenä. Uskon ja toivon, että parisuhteemme kestää ja lapseni pystyvät luomaan isovanhempiinsa lämpimät ja läheiset välit, vaikka joudun vastaamaan alkuperäiseen kysymyksen muotoiluun "ei koskaan".[/QUOTE]

Sinä oikeastaan vastasitkin jo itse itsellesi tuossa jälkimmäisessä kappaleessa.

Perheet ja elämäntilanteet ovat erilaisia ja kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia antaa lapsilleen samoja asioita. On mielestäni iso ero siinä, jos mahdollisuuksia lapsen yökyläilyyn tai vaikka kahdenkeskiseen aikaan ei ole ja se tiedostetaan ja parhaansa mukaan kompensoidaan ja sitten siinä, että puute nostetaan normiksi ja sillä kiillotetaan sädekehää.

 

[QUOTE="vieras";24343057]Eikö turvaverkko tai ihmissuhde voi kehittyä ilman yökyläilyä?[/QUOTE]

Voi.
Mutta elämänhallinnan tunne siltä osin että kokisi elämänsä hyväksi ja hallittavaksi vaikka joutuisikin eroon omasta kodistaan/pedistään/rutiineistaan ei voi.

Olet kuitenkin oikeilla jäljillä siinä ettei se yökyläily itsessään mikään autuaaksiteveä asia ole.
Sen sijaan on huolestuttavaa jos äiti /isä kokee rakkautensa lapseen niin hauraaksi ettei se kestä yön eroa tai lapsen omia ihmissuhteita.

 

Sinä oikeastaan vastasitkin jo itse itsellesi tuossa jälkimmäisessä kappaleessa.

Perheet ja elämäntilanteet ovat erilaisia ja kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia antaa lapsilleen samoja asioita. On mielestäni iso ero siinä, jos mahdollisuuksia lapsen yökyläilyyn tai vaikka kahdenkeskiseen aikaan ei ole ja se tiedostetaan ja parhaansa mukaan kompensoidaan ja sitten siinä, että puute nostetaan normiksi ja sillä kiillotetaan sädekehää.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että lapsiperheen normitilanne, se tavoiteltava tilanne on se, että lapsi on muualla yökylässä ja jos näin ei ole (syystä tai toisesta) kyse on puutteesta?

 

Mummeliisa : joo no en mäkään tarkoittanut välttämättä sillä tavalla jaksamista, mutta sitä että jotkut tarvitsevat enemmän unta kuin toiset. Mä vaan olen siitä kumma, että jo ennen lapsia mulle riittänyt vähät unet, joten ei tuo lasten myötä tullut heräily niin häiritse.

Ja olen samaa mieltämsiinä että lapselle on hyvänkunnon tukiverkkoja, mutta en usko että ainut tapa niitä luoda on yökyläilyt. Meillä lapset kyllä jää turvallisin mieöin mummoloihin hoitoon päivällä, jos tarvetta. Ja ollaan toisella mummolla oltu yötä yjdessä useasti ja taas toisen mummon kanssa makoilla yms. Joten nukkuminen muoden kanssa on kyllä tuttua ja muualla kuin kotona.

Eli jos meille miehen kanssa jotain tapahtuisi, uskoisin kyllä lasten pärjäävän isovanhempiensa kanssa ihan ok. Vaikka eivät yksinään olekaan yötä vielä heidän kanssaan viettäneet.

 

kerran vuodessa.

 

Lapsen ja isoäidin/isoisän/enon/kummin suhde ei kehity itsenäiseksi, jos äiti tunkee itsensä siihen väliin.
Terve äiti kykenee sallimaan lapselleen monta ihmissuhdetta - aidon tukiverkon joka kantaa paitsi silloin jos vanhemmilel vaikak sattuu jotain vaan myös esim murrosiän karikoissa.
Sen sijaan äiti, jonka mielestä lapset ovat häntä eikä hän lapsia varten, kokee, että lapsi "ei tarvitse" muuta kuin "rakastavan ja huolehtivan" äitinsä.
Näin siksi että hän on kykenemäön näkemään lapsensa itsenäisenä ihmisenä ja kokee pohjimmiltaan tämän vain omaksi lelukseen.

Onko sen lapsen ja sukulaisen kahdenkeskisen ajan jotenkin välttämätöntä sijoittua yön tunneille? Eikö päivällä olisi helpompaa rakentaa suhdetta, kun voisi olla valveilla?

Minun mielestäni tässä on nyt sotkettu kaksi asiaa. Aloituksessa puhuttiin lapsen viemisestä yöksi hoitoon, jotta vanhemmat pääsevät kahdestaan ilta/yömenoihin tai vaikka nukkumaan univelkojaan, sinä puhut nyt lapsen oikeudesta luoda itsenäisiä ihmissuhteita. Tietenkin parhaimmillaan vallitsee win-win-tilanne, jossa molemmat toteutuvat samalla kertaa. Aina se ei ole kuitenkaan mahdollista, ja syy lienee useimmiten jossakin ihan muussa kuin äidin halussa tukahduttaa lapsensa henklökohtainen sosiaalinen elämä.

 

Oletko oikeasti sitä mieltä, että lapsiperheen normitilanne, se tavoiteltava tilanne on se, että lapsi on muualla yökylässä ja jos näin ei ole (syystä tai toisesta) kyse on puutteesta?

Uskon, että jos lapsella ei ole mahdollisuutta yökyläilyyn , ei ketään niin tuttua ja turvallista perheen ulkopuolista aikuista, ei ainuttakaan mummia, kummia, enoa, tätiä, ystävää - niin kyse on puutteesta.

Se ei ole fataali puute, mutta mielestäni on pelottavaa lukea, kuinka moista välillä ihannoidaan.
Ihan yhtä pelottavana pitäisin sitä jos joku ihainnoisi sitä ettei lapsellaan ole ainuttakaan harrastusta/mielenkiinnon kohdetta, ainuttakaan ystävää, terveyttä tms.
Monista asioista toki selviää ja epäilemättä noistakin.
Mutta tahallisesti moisen tavoittelu.... se sotii arvomaailmaani vastaan siinä missä kaikki muukin lasten kaltoinkohtelu.

 

Ei koskaan.. tai vähemmän kuin kerran vuodessa. Nyt ei muistu yhtään kertaa mieleen, mutta kai me ollaan joskus jossain oltu näiden 9 vuoden aikana.
Käymme kyllä paljon lomilla ja viipotamme joka paikassa, mutta lapset ovat aina mukana

 

Uskon, että jos lapsella ei ole mahdollisuutta yökyläilyyn , ei ketään niin tuttua ja turvallista perheen ulkopuolista aikuista, ei ainuttakaan mummia, kummia, enoa, tätiä, ystävää - niin kyse on puutteesta.

Se ei ole fataali puute, mutta mielestäni on pelottavaa lukea, kuinka moista välillä ihannoidaan.
Ihan yhtä pelottavana pitäisin sitä jos joku ihainnoisi sitä ettei lapsellaan ole ainuttakaan harrastusta/mielenkiinnon kohdetta, ainuttakaan ystävää, terveyttä tms.
Monista asioista toki selviää ja epäilemättä noistakin.
Mutta tahallisesti moisen tavoittelu.... se sotii arvomaailmaani vastaan siinä missä kaikki muukin lasten kaltoinkohtelu.

En kyllä millään nyt hoksaa kuinka saat niputettua sen yökylän puutteen siihen, ettei ole yhtään turvallista ja tuttua perheen ulkopuolista aikuista. Tai sitten voi ajatella, että sinä yhtälailla olet mennyt perä edellä puuhun, mutta olet jo unohtanut sen.

 

Voi.

Sen sijaan on huolestuttavaa jos äiti /isä kokee rakkautensa lapseen niin hauraaksi ettei se kestä yön eroa tai lapsen omia ihmissuhteita.

Tuskin se siitä kiinni on että vanhemmat pelkää rakkauden loppuvan lapsen taholta, jos hän luo muita ihmissuhteita. Vaan ainakin pienten lasten kanssa mielestäni ihan ymmärrettävää ettei pienestä lapsesta, joka ei välttämättä vielä edes puhu, ja näin ollen tule täysin ymmärretyksi, halua/ koe tarvetta olla erossa yön yli. Kun kuitenkin lapselle tärkeitä asioita ovat juur no rutiinit ja tuttu sänky yms.

Ja toki isovanhemmista tulee yhtä tuttuja ja turvallisia kun vanhemmista, jos tarpeeksi siellä kyläilee. Mutta tämänkin voisi hoitaa ihan vaikka yöpymälöä perheenä siellä mummolassa ja muutenkin luomalla turvallisen suhteen säännöllisillä tapaamisilla.

Eli ihmettelen tässä nyt sitä, että tosiaanko äidin rakkaus ei ole riittävää lastan kohtaan, jos lapsi ei le määrättyä määrää öitä jossain muualla.

 

Ei koskaan.. tai vähemmän kuin kerran vuodessa. Nyt ei muistu yhtään kertaa mieleen, mutta kai me ollaan joskus jossain oltu näiden 9 vuoden aikana.
Käymme kyllä paljon lomilla ja viipotamme joka paikassa, mutta lapset ovat aina mukana

MUOKS! Ja lapsemme käyvät siis yökylässä muualla.. mutta eivät yhtäaikaa vaan aina on osa/joku kotona!

 

Ja kuten moni muukin, luulen että niitä suhteita helpommin luodaan päivällä, kun tehdään yhdessä asioita. Ja saadaan kivoja muistoja, leikeistä, leipomisista, ulkoiluista jne.

 

mielellään saisivat muutaman kerran vuodessa lapset yökylään mennä,että päästäis joskus miehen kans kaksisteen jonnekkin... meillä vaan ei ole tälläistä mummolaa tai muutakaan paikkaa minne vois viedä.

 

Mummeliisalle vielä: mielestäni tuohon itsenäiseen ihmissuhteiden luomiseen kuuluu myös se, että lapsella on oikeus sanoa mielipiteensä yökyläilystä. Eli ei yksipuolisesti todeta, että jokaisella vanhemmalla on oikeus yhteen lapsivapaaseen yöhön viikossa, ja sellainen tulee hänelle järjestää.

Juuri taannoin todistin, kuinka lapseni neljävuotias serkku perui illan tullen sovitun yökylän, koska häntä alkoi jännittää liikaa ajatus mummolaan yksin jäämisestä. Kyseessä ei todellakaan ollut lapsen ensimmäinen yökyläily, mutta tuolta vain sattui tuolla hetkellä tuntumaan. Ja lapsen toivetta kunnioitettiin, koska yökyläilyn taustalla oli nimenomaan halu luoda suhdetta isovanhempiin, ei järjestää vanhemmille omaa aikaa.