Yksinäinen nuoruus

["nina"]

onko muita, ketkä ovat eläneet hyvin yksinäisen nuoruuden? Mulla ei ollut yhtään ystävää, kun niitä olisin eniten kaivannut. Kasvoin aikuiseksi aika yksinäisesti, ja nyt jälkeenpäin ajateltuna se oli pelottavaa aikaa. Nyt aikuisenakin olisi kamalaa, jos ei olisi yhtään ketään.

 

[Pesky Pixie]

Olin mä nuorena tosi yksinäinen. Onneksi en ole enää.

 

["vieras"]

Oli kavereita, mutta ne oli ihan paskoja.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";24341328]Oli kavereita, mutta ne oli ihan paskoja.[/QUOTE]

samoin. Tuntu kun ne vähätkin olisi vaan hyväksikäyttäneet.

 

["vieras"]

Kokonaisuutena elämäni on ollut yksinäistä.

 

[a.p.]

[QUOTE="vieras";24341359]Kokonaisuutena elämäni on ollut yksinäistä.[/QUOTE]

No niin kyllä mullakin, välillä on ollut aikoja kun on ollut enempi kavereita, mutta sitten taas elämä kuljettanut eri suuntiin ja menettänyt nekin. Mutta jotenkin vaan tuntuu joskus että kaikki kolhut käy kovemmin, kun ei ole sitä turvaverkkoa.

Miten paljon helpompaa olis ollut silloin nuorena kestää kiusaamiset ja huutelut, jos olis ollut kavereita tai edes yksi ystävä. Mutta kun ei ollut, niin ne kävi aika kipeästi. En tajua miten siitä on edes selvinnyt suht järjissään.

 

[Orion-]

Useimmiten koulussa oli kavereita, mut ne oli tosiaan vain koulussa... Hyvin harvoin näin heitä vapaa-ajalla. Vaihtuvuuttaki kavereissa oli. Ja varakaverina oloki tuli tutuksi...

Lukion päätin 2006, eikä ole kyllä sen jälkeen yhtään paremminkaan mennyt tässä asiassa. Yksin saa olla. (No onhan mulla toki tuo mies...ja vauva.) Tosin mä vähä luulen etten oikeen kaveri osaa ollakaan. Ainakaan ihan kelle tahansa...

 

[a.p.]

Useimmiten koulussa oli kavereita, mut ne oli tosiaan vain koulussa... Hyvin harvoin näin heitä vapaa-ajalla. Vaihtuvuuttaki kavereissa oli. Ja varakaverina oloki tuli tutuksi...

Lukion päätin 2006, eikä ole kyllä sen jälkeen yhtään paremminkaan mennyt tässä asiassa. Yksin saa olla. (No onhan mulla toki tuo mies...ja vauva.) Tosin mä vähä luulen etten oikeen kaveri osaa ollakaan. Ainakaan ihan kelle tahansa...

Millaisia kriteerejä sulla sitten on?

 

[Orion-]

Millaisia kriteerejä sulla sitten on?

Pitää tulla juttuun kunnolla, edes jollain tasolla samalla aaltopituudella olla. Ja mieluusti se toinen saa olla aktiivisempi yhteydenottaja ku minä, jotta siitä kaveruudesta mitään tulis. Ja mieluusti myös kertois jos minusta pitää niin että kaveri tahtoo olla. Liika hiljanen ei saa olla (koska ite tuppaan sellane olemaan..).

 

[a.p.]

Mä olen itse kanssa joskus miettinyt, että johtuiko/johtuuko se yksinäisyys kuitenkin sitten minusta. Että onko mulla itsellä jotenkin luutuneet kriteerit, kenet hyväksyn ystäväksi. Vaikka en itse sitä tiedostaisikaan. Joidenkin kanssa on vain helpompi vapautua kuin toisten. Tosin nykyään tuntuu että olen jo pahasti erakoitumassa...

 

[sama täällä]

Pari kaveria on yleensä ollut, mutta usein pitkän matkan päässä. Masennuinkin. Vasta yliopistoaikaan masennuksesta enimmäkseen päästyäni aloin oppia oikeasti rakentamaan ystävyyssuhteita, ja opettelu jatkuu yhä. Mies on ihana apuna, hän kun on sosiaalinen ja helposti ystävystyvää lajia.

Mutta ihan turha on kuvitella, että kummoisia ystävyyssuhteita syntyy, jos ei itse ole valmis niihin panostamaan. Entäs jos se toinen miettii ihan samalla tavalla, että sinun pitäisi pitää yhteyttä jotta ystävyys toimisi? Istutte sitten molemmat yksin kotona, koska kumpikaan ei halua ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan.

 

["vieras"]

Mun parhaalla kaverilla ei ole niin hirveästi muita kavereita. On todella ujo.