Jos saisit tietää, että sinulla on elinaikaa noin 10-15 vuotta, miten se muuttaisi elämääsi?

Tuo on pitkä aika, mutta toisaalta et ehtisi vanhentua, jäädä eläkkeelle, nähdä lapsenlapsiasi, mahdollisesti maksaa talovelkaasi jne.

Miten eläisit aikuisuutta/keski-ikäisen elämää eri tavoin, jos tietäisit aikasi olevan rajallinen?

 

Miksen voisi ehtiä lapsenlapsia nähdä? Esikoinen on jo 10v. Ja toisaalta, ei se ole mikään elämän tarkoitus. Olisin hyvilläni, jos saisin vakuuden, että lapseni ennättävät täysi-ikäisiksi ennen kuolemaani. Sitten voisin jatkaa muuten ihan samaa rataa kuin tähänkin asti.

 

Möisin tän talon ja tekisin ihan upouuden! Enkä tekis enää toista lasta.

 

Miksen voisi ehtiä lapsenlapsia nähdä? Esikoinen on jo 10v. Ja toisaalta, ei se ole mikään elämän tarkoitus. Olisin hyvilläni, jos saisin vakuuden, että lapseni ennättävät täysi-ikäisiksi ennen kuolemaani. Sitten voisin jatkaa muuten ihan samaa rataa kuin tähänkin asti.

Riippuu tietenkin lasten iästä ehtisikö näkemään lapsenlapsiaan. Mä en ehtisi. Eikä se olekaan ainoa elämän tarkoitus. Mutta tarkoitus oli lähinnä kysellä miltä se tuntuisi ja miten toimisi eri tavalla. Vahvuutta sekin, jos ei tekisi mitään toisin.

 

Riippuu tietenkin lasten iästä ehtisikö näkemään lapsenlapsiaan. Mä en ehtisi. Eikä se olekaan ainoa elämän tarkoitus. Mutta tarkoitus oli lähinnä kysellä miltä se tuntuisi ja miten toimisi eri tavalla. Vahvuutta sekin, jos ei tekisi mitään toisin.

Mä yritän elää hyvin. Ei tämä ole täydellistä, mutta olen tyytyväinen tähän hetkeen.

 

Et kai ole joutunut noin ikävään tilanteeseen? Näin kun kyselit täällä jotain niistä kohonneista sappiarvoja. Selvisko niistä jotain?

 

yrittäisin varmistaa lapsen tulevaisuuden kaikin keinoin. Minulla on vammainen lapsi, siksi ei riitä että hän olisi täysikäinen.

 

Eikö niin kannattaisi pyrkiä elämään aina, että koskaan ei tiedä, milloin on oma vuoro lähteä? Kuinka hyvin se sitten onnistuu, on toinen juttu.

 

Tuo on pitkä aika, mutta toisaalta et ehtisi vanhentua, jäädä eläkkeelle, nähdä lapsenlapsiasi, mahdollisesti maksaa talovelkaasi jne.

Miten eläisit aikuisuutta/keski-ikäisen elämää eri tavoin, jos tietäisit aikasi olevan rajallinen?

Minun talovelka on maksettu ensi vuonna!! Ei täällä kaikki teiniä ole. ( vaikka siltä kirjoituksen taso tuntuukin).

 

[QUOTE="Vieras";24297887]Et kai ole joutunut noin ikävään tilanteeseen? Näin kun kyselit täällä jotain niistä kohonneista sappiarvoja. Selvisko niistä jotain?[/QUOTE]

ei kai sulla ap ole maksa pettämässä?

 

Tekisin ehkä vähemmän töitä. Downshiftaisin.

 

Jättäisin ehkä monet aikaavievää asiat sikseen (mm. opiskelu), jotta voisin viettää vuodet perheen kanssa, ja olla mahdollisimman hyvä äiti, ja läsnä koko ajan.

 

Rehellisesti sanottuna en tiedä. Mutta itseni tuntien olettaisin, että jossain vaihessa iskisi sellainen.. haluan kokea vielä monta asiaa ja nähdä monta paikkaa tunne. Ja ehkä sitten mahdollisuuksieni mukaan ( riippuen esim. terveydentilastani ja taloudellisesta tilanteesta) sitten pyrkisin toteuttamaan niitä. Mutta toisaalta sitten taas itseni tuntien, jossain vaihessa iskisi tunne, että mitä väliä enää on näenkö ja koenko enää uusia asioita ja ajatuisin ehkä itsesäälin syövereihin, josta sitten kampeaisin toivottavasti ylös ja yrittäisin keskittää voimani siihen, että lapseni tulisivat pärjäämään elämässä.
En oikeasti tiedä, mitä tekisin, mitä tuntisin, katkeroituisnko, panikoituisinko.. ja oppisinko elämään asian kanssa. Toki elämän rajallisuuden kanssa on muutenkin elettävä, mutta kun mitään ajallista ennustetta sen kestosta ei ole, sitä työntää rajallisuusajatusta tuonnemaksi.

 

Mä alkaisin vihdoin kirjoittaa kirjaa.. Voisin kirjoittaa usemmankin. Saisin jätettyä palan itsestäni näin jälkipolville..

 

Hankittaisiin miehen kanssa se kuumeilemamme eskoinen NYT eikä kolmen vuoden päästä. Viettäisin enemmän aikaa mieheni kanssa, enkä koskisi enää tietokoneeseen.

 

Vaikea kyllä sanoa. Ajatus on ihan kauhea. Kymmenen vuoden kuluttua molemmat lapseni olisivat vielä alaikäisiä teinejä, 15 vuodenkin kuluttua vasta aikuisuuden alussa. Olisin kamalan surullinen, jos tällainen tieto minulle tulisi. Tekisin kai kaikkeni, että elämä jatkuisi mahdollisimman pitkään. Lakkaisin murehtimasta säästämisestä ja/tai raha-asioista ja huolehtisin enemmänkin siitä, että ehdin viettää paljon lapsien kanssa aikaa ja opettamaan heille kaikkea mahdollista. Huolehtisin siitä, että minun kuollessani heidän lähellään on ihmisiä, jotka huolehtivat. Periaatteessa kai eläisin normaalisti. Kirjoittaisin loputtomiin, kuvaisin mielettömästi.

 

Minä jättäisin mieheni ja lapseni... ottaisin riskin tekisin mahdottomasta mahdottoman
ja eläisin vielä pidempään. Tekisin aina siitä mistä olen unelmoinut. Siihen ei kuulu mies eikä
lapsi. Lasta voisin tavata säännöllisesti, mutta en haluaisi jokapäiväiseen elämääni.
Tätä haluaisin.

 

[QUOTE="vieras";24297903]Eikö niin kannattaisi pyrkiä elämään aina, että koskaan ei tiedä, milloin on oma vuoro lähteä? Kuinka hyvin se sitten onnistuu, on toinen juttu.[/QUOTE]

Näin olen tavallaan ajatellutkin, mutta olen myös hirveä suunnittelemaan kaiken etukäteen, eläkkeitä myöten. Nyt kun niin ei voi tehdä, menee jotenkin pasmat sekaisin. Väkisinkin tulee mietittyä mikä tässä sitten olisi oleellista toimintaa ja mikä ei. Niin itsen kuin lapsen kannalta.

 

Otan osaa ap. :'( Raaskitko kertoa diagnoosisi?

 

ainakaan mä en enää osaa arvostaa mitään työntekoo tai opiskeluu tms samalla lailla ku ennen, mulla on aivan pienet lapset ja kyllä mä mielelläni kattosin ku he kasvaa ku et "tuhlaisin" aikaani johonkin muuhun. laitan lapsille talteen kaikkee muistoja ja kirjotan kirjeitä ym "hölmöö".
Haluaisin tehä kaikkii asioita, nauttii elämästä, et olis hauskaa. En tarkota et elämä ranttaliks ja sillee mut tällä hetkellä on aika ankeeta kaikki ja hirvee stressi koko ajan, en mä haluu et elämä on tämmöstäkään. Ja mulla ärsyttää jos ihmiset vastaa mulle, jos pyydän mukaan jonnekin et "joku toinen kerta" ku mitä jos sitä toista kertaa ei tule??

 

Sain tänään tietää, että mulla on geenimutaatio joka aiheuttaa verisyöpää. Keskimääräinen eliniän ennuste on 8-15 vuotta, mutta riippuu täysin yksilöstä miten tauti etenee. Mulla esim. on jo ollut aika vaikeita komplikaatioita, mutta toisaalta olen vielä nuori.

On tämä aika pysähdyttävä uutinen eikä sitä vielä edes kunnolla tajua.

 

Näin olen tavallaan ajatellutkin, mutta olen myös hirveä suunnittelemaan kaiken etukäteen, eläkkeitä myöten. Nyt kun niin ei voi tehdä, menee jotenkin pasmat sekaisin. Väkisinkin tulee mietittyä mikä tässä sitten olisi oleellista toimintaa ja mikä ei. Niin itsen kuin lapsen kannalta.

Onko sulle oikeesti annettu elinaikaa 10-15 vuotta? Jos näin on, olen kovin pahoillani sinun ja perheesi puolesta. Eikö sitä vaivaa joka johtaa kuolemaan pysty hoitamaan?
Jos olisin tuollaisessa tilanteessa, niin jäisin kotiäidiksi. En tekisi enää neljättä lasta ja yrittäisin olla mahdollisimman hyvä äiti. Matkusteltaisiin paikkoihin joissa olen aina halunnut käydä. Myytäis talo ja elettäis vähän "leveemmin".
En tiiä, mua ahdistaa ajatellakkin tuollaista

 

Sain tänään tietää, että mulla on geenimutaatio joka aiheuttaa verisyöpää. Keskimääräinen eliniän ennuste on 8-15 vuotta, mutta riippuu täysin yksilöstä miten tauti etenee. Mulla esim. on jo ollut aika vaikeita komplikaatioita, mutta toisaalta olen vielä nuori.

On tämä aika pysähdyttävä uutinen eikä sitä vielä edes kunnolla tajua.

Eikö leukemiaa sitten voi hoitaa? :hug:

 

Sain tänään tietää, että mulla on geenimutaatio joka aiheuttaa verisyöpää. Keskimääräinen eliniän ennuste on 8-15 vuotta, mutta riippuu täysin yksilöstä miten tauti etenee. Mulla esim. on jo ollut aika vaikeita komplikaatioita, mutta toisaalta olen vielä nuori.

On tämä aika pysähdyttävä uutinen eikä sitä vielä edes kunnolla tajua.

:hug: Ei oikein ole sanoja.

 

Sain tänään tietää, että mulla on geenimutaatio joka aiheuttaa verisyöpää. Keskimääräinen eliniän ennuste on 8-15 vuotta, mutta riippuu täysin yksilöstä miten tauti etenee. Mulla esim. on jo ollut aika vaikeita komplikaatioita, mutta toisaalta olen vielä nuori.

On tämä aika pysähdyttävä uutinen eikä sitä vielä edes kunnolla tajua.

Otan osaa =(
Jos jaksat niin voisitko kertoa mitä oireita sinulle tuli, että asiaa alettiin tutkia ja diagnosi varmistui ?