Nyt rehellisesti: Onko miehesi sielunkumppanisi, paras ystäväsi ja elämäsi täyttymys?

Saraldo
Hei hetkinen...nyt täällä "sielunkumppanit" ertoo, että on olleet joskus eronkin partaalla. Mitä sielunkumppanuutta se semmoinen on?

Eli onko tilanne sittenkin se, ettei semmoista ole olemassakaan? On vaan aikoja jolloin menee helkutin hyvin ja kaikki on ah niin ihanaa (vaikeuksien kautta vahvaan voittoon ja sitä rataa) ja on aikoja jolloin mikään ei ole hyvin ja kaikki on ihan päin persusta.

Äh, en mä tiedä. Hienoa kuulla, että oikeasti on olemassa pareja jotka kokevat vuosienkin jälkeen olevansa suhteessa rakkauden vuoksi ja haluavansa olla siinä jatkossakin koska siinä on aidosti hyvä olla.
Mä en ainakaan ole sanonut, että me oltais sielunkumppaneita. Itse asiassa mä en ole vielä sellaista kohdannutkaan. Tai no yksi oikein hyvä ystävä on lähellä sitä, mutta ei kuitenkaan ihan :). Ei me kyllä välillä ymmärretä toisiamme ollenkaan. ja välillä ollaan jossain asiassa niin kaukana toisistamme kuin olla ja saattaa. Enkä mä sanoisi tätä tottumukseksikaan. Mä kyllä uskon, että selviäisin elämästä ilman tätä miestäkin. Ja olen aina sanonut, että jos hänestä pitäisi luopua, selviäsin kyllä, mutta en selviäisi ilman lasta. Mutta en myöskään olisi valmis vaihtamaan häntä kehenkään muuhun. Kuten aiemmin sanoin, se luottamus on mulle niin hirveän tärkeä asia, että kukaan ei voisi korvata häntä siinä. Tätä luottamusta on rakennettu melkein 20 vuotta, ei musta olisi sellaiseen enää kenenkään toisen kanssa.
 
[QUOTE="friidu";24290338]Juu, kyllä minäkin rakennan elämäni niin, että se onni lähtee itsestä. Mutta rakkaus tuo siihen aika älyttömästi sisältöä.

Minusta tuo selityksesi kuulostaa, ette uskalla/halua rakastua ja päästää irti omista tunnekahleistasi. Been there.. ;)[/QUOTE]

Kyllä mä olen rakastunut ja rakastanut, jotta ei se kyllä ihan noinkaan mene. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi tai uskaltaisi...en vaan ole koskaan rakastunut tai rakastanut niin suurella tunteella, kuin mitä jotkut muut ovat.

Ei siihen voi itseään pakottaa. Enkä mä kyllä toisaalta ymmärrä miksi ihmeessä mun pitäisi yrittää väkisin rakastua. Se tulee jos on tullakseen. Ja se pysyy jos on pysyäkseen. Ja mun mielestäni ei tunnu hyvälle olla jossakussa niin lujasti kiinni, mitä jotkut on. Ja se on ihan ok. Mielestäni jopa sangen järkevää.

Tunnen ihmisen, joka elää ihan täysillä. Siis tunnepuolella. Kokeilin sitä elämää aikoinaan hänen kanssaan, eikä se sovi mulle. Kun oli hyvä olla, oli oikeasti hyvä olla. Ihan mielettömän vahva tunne. Mutta kun oli paha olla, oli niin paha olla, että kurkusta kuristi. Hyvä olo on väliaikaista ja pitkällä tähtäimellä totesin, ettei se kannata. Voin tuohon aikaan henkisesti hyvin huonosti. Ei tulisi niin pieneen mieleenikään lähteä samalle tielle uudestaan.

Voisin siis väittää, että olen tietyllä tasolla päästänyt irti tunnekahleistani. Ja kokenut siis sen, mitä se tuo tullessaan. Ja todennut, ettei se kannata. Tästä asiasta voidaan jatkaa sitten siinä kohtaa enemmän, kun säkin olet kokenut sen varjopuolen, niin tiedetään molemmat mistä puhutaan.
 
....
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;24290406:
Mun mielestä ei oo kyse siitä oikeasta tai sielunkumppanista, vaan vaivannäöstä ja tahtomisesta.
Kyllä sielunkumppanistakin voi erota, niinkuin mulle kävi. Koska ihan oikeasti en ole tuntenut samanlaista yhteyttä ja sielujen kohtaamista kuin hänen kanssaan.
 
Miksi sielunkumppaneilla ei voisi olla ristiriitoja jotka tietyissä olsuhteissa voivat johtaa jopa eroon? Itsessäkin voi olla piirteitä joita ei hyväksy ja joita haluaa muuttaa, toista ihmistä ei kuitenkaan voi muuttaa väkisin.
 
  • Tykkää
Reactions: Maira
"vieras"
Minulla osa toteutuu, osa ei. En usko, että suurin osa avioliitoista tai parisuhteista on rakkautta, vaan tietynlaista kauppaa. Jollain tavalla osapuolet hyötyvät tilanteesta, esim. etsitään parempaa sosiaaliluokkaa yms. Minusta on naiivia uskoa, että parisuhde perustuisi pelkkään rakkauteen.
 
Miksi sielunkumppaneilla ei voisi olla ristiriitoja jotka tietyissä olsuhteissa voivat johtaa jopa eroon? Itsessäkin voi olla piirteitä joita ei hyväksy ja joita haluaa muuttaa, toista ihmistä ei kuitenkaan voi muuttaa väkisin.
Totta. Tätä mieltä MINÄ olen, mutta toisaalta täällä on moni sanonut, ettei voisi elää ilman kumppaniaan, olisi ihan rikki ilman häntä tai ei edes haluaisi elää ilman puolisoaan ja/tai hänen määräysvaltaansa. Silloinhan ei voisi edes harkita eroa jos kumppani on tosiaan sellainen, jota ilman ei voi olla?
 
Miksi sielunkumppaneilla ei voisi olla ristiriitoja jotka tietyissä olsuhteissa voivat johtaa jopa eroon? Itsessäkin voi olla piirteitä joita ei hyväksy ja joita haluaa muuttaa, toista ihmistä ei kuitenkaan voi muuttaa väkisin.
No en mä tiedä...mä näkisin sen sielunkumppanuuden sellaisena multiyhteytenä, jota ei mikään katkaise tai riko.

Jos mussa on piirre jonka haluan muuttaa, niin muutan sen. Ja ajattelen siis, ettei mun sielunkumppanillani siis ole sellaisia piirteitä joita en hyväksy, koska ei se silloin ole mun multiyhteyteni vaan vajaa.
 
käsi ojossa
Kyllä mun vaan on sanottava miehestäni AP sanat. Vaikka et usko, oma on asiasi.

Kyse ei ole yliromantioinnista eikä sinisilmäisyydestä, ei kokemattomuudesta eikä mistään muustakaan. Olin AP kaltaisesi ennen. En uskonut, pidin elokuva höppänä ja jenkkilästä levineenä kukkuna moista. Kunnes elämä näytti toisin.

En minä asiaa ääneen muille toitoa - kuten sanottu, kellä onni on, sen kätkeköön. Mä en odota enää lottovoittoa koska olen sen elämässäni saannut. Olisin tyytynyt vähempääkin ja varmasti olisin silloinkin onnellinen. Joku onnenkantamoinen kuitenkin osui kohdalleni.

Ja siihen kykenenkö elämään omaa elämääni? Tottakai kykenen, en vaan enää halua. Jos elämä menee niin että jään tänne joskus yksin, niin sitten jatkan siitä -onko muuta vaihtoehtoa?? En niin onnellisena ja varmasti orpona, mutta silti. Olen sen velkaa puolisolleni.
 
  • Tykkää
Reactions: HouseOfSleep
ei ole mun paras ystävä. Mies on tavallaan mun vastakohta. Mä olen avoin ja rempseä ja tutustun helposti uusiin ihmisiin. Mies taas on sulkeutuneempi ja ehkä vähän hitaasti lämpeevä.

Mies ei kuulu mun parhaisiin ystäviin. ne on mulla ihan erikseen.

En mä ilmankaan tota miestä halua olla, haluan mummonakin olla hänen kanssaan.
 
  • Tykkää
Reactions: chef
Kyllä sielunkumppanistakin voi erota, niinkuin mulle kävi. Koska ihan oikeasti en ole tuntenut samanlaista yhteyttä ja sielujen kohtaamista kuin hänen kanssaan.
No en mä sanonut, ettei sielunkumppanista voisi erota, en tarkoittanut sitä. Tarkoitin ehkä, etten usko, että hyvään parisuhteeseen tarvitaan sielunkumppania lainkaan, mitä ikinä se sitten tarkoittaakin. kuulostaa epäseksuaaliselta minun korvaani. :)
 
Kun haluaa toisen määräävän asioistaan, kun ei pärjää ilman toista, kun ei osaa päättää asioista ilman että toinen kertoo mielipiteensä (tai tekee päätöksen puolesta), ei halua olla erossa koskaan ja ikävöi jo kauppareissunkin aikana, kun ei osaisi ollenkaan elää ilman toista ja varmaan kuolisi jos toinenkin kuolisi...

Onko tuo rakkautta ja sielunkumppanuutta - vaiko läheisriippuvaisuutta, kantaja ja kannettava-suhde, holhooja ja holhottu-suhde?
 
  • Tykkää
Reactions: chef
4 paaperoa
:O Jos mies koittais estellä mua tai mä sitä niin siitä ei hyvää seurais. Kyllä mulla pitää saada siivet kantaa ja voin elää eläämäni ilman, että minut tukahdutetaan. Parisuhde pitää olla mielestäni vapaaehtoista ei pakkoa.
Mutta olemme niin erilaisia kaikki. Minä haluan nauttia elämän kaikista teistä kuten miehenikin ja silti olla yhdessä :)
Siinähän se sielunkumppanuus varmasti näkyykin, ettei tarvitse estellä tai määräillä toista, koska omat sekä kumppanin ajatukset elämän suurista linjoista ovat niin yhdensuuntaiset. Tokihan parisuhde perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta siinä vaiheessa kun perustetaan perhettä, niin kyllä mun mielestä pitää kestää se, että sun elämään ja tahtomisiin puututaan. Vanha ja kulunut esimerkki: Jos mun puolisoa häiritsisi esim. mun tyttöjen illat ihan suunnattomasti, niin totta hemmetissä mä jättäisin ne väliin. Puolisohan siinä tapauksessa olisi määrännyt mun menemisistä, mutta se ei olisi mikään ongelma mulle.
 
Joskus suhteen alkuhuumassa varmaan tuntui siltä.:xmas:
Nyt kun on yhteiseloa takana vajaa 10v niin pikemminkin mies on toisinaan elämäni ärsytys, ei suinkaan täyttymys..:saint:
Mut ihan hyvä meidän on yhdessä, en osais ilmankaan olla.:D
 
  • Tykkää
Reactions: chef
.....
Me erosimme sielunkumppanini kanssa siksi että hänen piti lähteä toiseen maahan töihin, eikä tietoa tuleeko koskaan takaisin. Enkä voinut lähteä mukaan oman elämäntilanteeni vuoksi. En minäkään voisi elää ilman nykyistä miestäni, vaikkei samanlaista yhteyttä olekkaan.
 
[QUOTE="vieras";24290547]Minulla osa toteutuu, osa ei. En usko, että suurin osa avioliitoista tai parisuhteista on rakkautta, vaan tietynlaista kauppaa. Jollain tavalla osapuolet hyötyvät tilanteesta, esim. etsitään parempaa sosiaaliluokkaa yms. Minusta on naiivia uskoa, että parisuhde perustuisi pelkkään rakkauteen.[/QUOTE]

Rumaa. Mutta tietyllä tapaa riisuttuna se lienee juuri tätä. Ei me kumppaniksi huolita ketä tahansa, vaan etsitään rinnalle sellainen ukko, jolla on antaa jotakin esim. lisääntymisen muodossa.

En kyllä osaa määritellä miksi juuri tämä nykyinen mieheni on se, jolle ihan ehdottomasti halusin lapset tehdä, mutta katua ei ole tarvinnut, jotta kai se oli oikea valinta. Ja ihan varmasti siinä takana on järkisyitä tunnesyiden lisäksi. Tämä mies kykenee elättämään perheensä, pitämään lapsista myös fyysisesti ja henkisesti huolta, on mielestäni hyvännäköinen (hyvät geenit lapselle, kun äidiltään eivät niitä raukat saa) jne.
 
No en mä tiedä...mä näkisin sen sielunkumppanuuden sellaisena multiyhteytenä, jota ei mikään katkaise tai riko.

Jos mussa on piirre jonka haluan muuttaa, niin muutan sen. Ja ajattelen siis, ettei mun sielunkumppanillani siis ole sellaisia piirteitä joita en hyväksy, koska ei se silloin ole mun multiyhteyteni vaan vajaa.
Niin en tiedä rakastuessaan kai luulee löytävänsä sellaisen multiyhteyden, mutta voiko kaikilla osa-alueilla todella olla täydellistä sielunkumppanuutta kenenkään kanssa, vaikka lähelle sitä voikin päästä.
 
Mun mielestä on hyvä, että saa käyttää puolison valinnassa järkeäkin. Ihminen ei ihan oikeasti koskaan täysin pyyteettömästi rakasta, paitsi lapsiaan ja ehkä veljä ja sisarta tai äitiä ja isää. Eikä tarvikaan, koska silloin joutuisi suhteeseen, jossa tulee päälleastutuksi.
 
Me erosimme sielunkumppanini kanssa siksi että hänen piti lähteä toiseen maahan töihin, eikä tietoa tuleeko koskaan takaisin. Enkä voinut lähteä mukaan oman elämäntilanteeni vuoksi. En minäkään voisi elää ilman nykyistä miestäni, vaikkei samanlaista yhteyttä olekkaan.
Pull sittiä. miten niin oli PAKKO lähteä, etkä MITENKÄÄN voinut mennä perässä.

Enempää tietämättä väitän, että asennekysymys. Ja tätä mieltä olen niin pitkään, kunnes toisin todistetaan.
 
4 paaperoa
Kun haluaa toisen määräävän asioistaan, kun ei pärjää ilman toista, kun ei osaa päättää asioista ilman että toinen kertoo mielipiteensä (tai tekee päätöksen puolesta), ei halua olla erossa koskaan ja ikävöi jo kauppareissunkin aikana, kun ei osaisi ollenkaan elää ilman toista ja varmaan kuolisi jos toinenkin kuolisi...

Onko tuo rakkautta ja sielunkumppanuutta - vaiko läheisriippuvaisuutta, kantaja ja kannettava-suhde, holhooja ja holhottu-suhde?
Onko termeillä väliä jos molemmilla on hyvä olla ja homma toimii?
 
Onko termeillä väliä jos molemmilla on hyvä olla ja homma toimii?
No mun mielestä on. Läheisriippuvuus on muiden riippuvuuksien kaltainen sairaus, jossa on loistava väylä molempien tai toisen osapuolen manipuloinnille ja alistamiselle. Silloin toisella tai molemmilla voi näennäisesti olla hyvä olla, mutta pinnan alainen totuus voi olla toinen. Saattaahaan alkoholiriippuvainenkin vakuttaa voivansa hyvin, mutta ei tosiasiallisesti voi hyvin niin kauan kuin hyvinvointi on riippuvainen alkoholinsaannista. Sama läheisriippuvuussuhteessa.
 
  • Tykkää
Reactions: chef

Yhteistyössä