Lisäys tähän, että asun ison kaupungin melkein keskustassa.Pieni kolmio, vuokra 615e/kk. Tällä hetkellä saan asumistukea 440e, koska olen kotihoidontuella.
Ikävä kyllä sitä ei voi opiskeleva yh paljon töitä tehdä, lapsia kun ei voi yksin jättää. On se hyvä, että meillä tämä yhteiskunta toimii kuitenkin suvaitsevaisten ihmisten mallin mukaan, ei jätetä varattomia tyhjän päälle, niinkuin sinä varmasti tekisit. Ja tiedoksesi, että tuista menee vero myös.Voi jumalauta että vituttaa nämä kaikenmaailman tukia nostavat yhteiskunnan lokit ja mätäpaiseet. Hommatkaa saatana kunnollinen työpaikka ettei tarvitse meidän veronmaksajien rahoja kupata. Hävetkää, aikuiset ihmiset, oikeasti.
Totta. Nyt harmittaa kun en ole yhtä älykäs ja fiksu kuin sinä, joka taatusti et ole ikinä yhtään virhettä elämässäsi tehnyt, ja koet asialliseksi aikuisen käytökseksi moisen toisten, tuntemattomien mollaamisen. Taidat myös vastustaa aborttia?Olisit hoitanut opintosi ennenkuin menit levittämään jalkasi. Typeryyden tai laiskuuden tukeminen on eri asia kuin esimerkiksi sairaiden, vanhusten ja vammaisten tukeminen. Mieti nyt vähän.
No anteeksi, että hoidan alle vuoden ikäistä lasta kotona. Anteeksi kovasti. Työtä kyllä on odottamassa, mutta koen tämän projektin tällä hetkellä tärkeämmäksi. Häpeä, aikuinen ihminen, oikeasti!Voi jumalauta että vituttaa nämä kaikenmaailman tukia nostavat yhteiskunnan lokit ja mätäpaiseet. Hommatkaa saatana kunnollinen työpaikka ettei tarvitse meidän veronmaksajien rahoja kupata. Hävetkää, aikuiset ihmiset, oikeasti.
Luuletko sinä, ihmisriepu, etten tässä maksa virheistäni? Luuetko tosiaan, että joka ikinen yh nauttii siitä, että saa elää yhteiskunnan tuilla? Ja kuvitteletko tosiaan, että se on jotenkin hienoa ja mukavaa, kun on ruokaan ja muihin menoihin yhteensä n.120/kk, ja aina saa kulkea kaupassa laskimen kanssa ja miettiä jättäisikö pois juuston vai jauhelihan?Pakitappa nyt vähän. En väittänyt etten itse olisi koskaan tehnyt virheitä tai ollut typerä. Kaikki me tehdään virheitä ja typeryyksiä ainakin jossain elämänvaiheessa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että yhteiskunnan pitää maksaa niistä. Virheistä ja typeryyksistä pitää maksaa ihan itse, ihan kuin elämisestä yleensäkin. Yhteiskunta saa tulla apuun sitten kun on oikeasti hätä. Tällä palstallakin jatkuvasti ämmät kyselevät tietoja kaiken maailman tuista, haluavat tietää kuinka maksimoida tuet ja pitkittää töihinpaluuta lastenhankinnan jälkeen kun työt eivät kiinnosta, tms. Se on aivan sairasta ja nämä tuenpumppaajat ovat yhteiskunnan todellisia mätäpaiseita kuten sanoin. Järjestelmässä on paljon korjattavaa.