Miten usein perheen äidit käytte baareissa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "A.P"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En käy "yksityiselämässä" käytännössä koskaan. Viimeisen 8 vuoden aikana tainnut käydä pari kertaa ja nekin jonkun polttareissa. Sen sijaan käyn muutamia kertoja vuodessa työhön liittyvissä pippaloissa. Esim. pikkujoulut. Työhöni liittyy muitakin vastaavia juhlia jatkuvasti ja silloin tällöin käyn niissä. Yleensä kyllä lähden kotiin hyvissä ajoin ennen puoltayötä. Suurin osa bileistä onkin arkisin eli ei niissä montaa tule juotua.

Kotona tai kavereilla tykkään kyllä istua iltaa.

Äiti 34v. , yksi pieni lapsi.
 
sitä pääsis useemminkin,mies vois kyllä hoitaa,mutta nykyään pari kertaa vuodessa riittää hyvin. Esikoisen aikaan nuorempana tuli kyllä mentyä useamminki.
 
En koskaan, joskus kun on jonkun kaverin polttarit ja hyö haluaa lähteä lähen mäkin, ku en halua ruveta vastarannankiiskeksi, vaikka baareja vihaankin. Omasta tahdosta en lähtis.
 
Kuluvan vuoden aikana en ole käynyt kertaakaan ellei joukkueen laivareissua alkuvuodesta lasketa mukaan. Eipäs kun tulihan sitä käytyä isännän 30-kymppisiä juhliessa. Viime vuonna taisin käydä kerran tai kaksi.
 
tulee käytyä kun on "syy", esim kaverin synttärit. Näin oli ennen lasta ja myös nyt. Mun mielestä voi käydä niin usein kun haluaa kunhan lapsi/lapset on hyvässä hoidossa, myös seuraavan päivän jos ei krapulaltaan jaksa antaa 100% lapselle.
 
Keskimäärin kerran kuussa. Joskus parikin kertaa, miten nyt pippaloita osuu kohdalle, joskus menee useampi kuukausi etten käy missään.

Mun mielestä raja menee siinä, että perhe ei saa kärsiä äidin (tai isänkään) viihteelläkäymisestä, mitään lukumääriä on mahdotonta antaa.
 
Keskimäärin kerran kuussa. Joskus parikin kertaa, miten nyt pippaloita osuu kohdalle, joskus menee useampi kuukausi etten käy missään.

Mun mielestä raja menee siinä, että perhe ei saa kärsiä äidin (tai isänkään) viihteelläkäymisestä, mitään lukumääriä on mahdotonta antaa.

Mitä tällä tarkoitit? Siis jos mies sanoo, ettei tykkää vaimon juhlimisesta muutaman kerran vuodessa, niin sitten on istuttava kotona?
 
Oon käyny kerran tän 7,5kk aikana, mitä nyt oon äiti ollut..:D Poju sai isänsä kans olla kaksisteen täällä kotosalla..
ja nii, kerran kävin terassilla yhdellä lonkerolla shoppailun lomassa, mut sitä ei kait lasketa?
 
[QUOTE="vieras";24230576]Mitä tällä tarkoitit? Siis jos mies sanoo, ettei tykkää vaimon juhlimisesta muutaman kerran vuodessa, niin sitten on istuttava kotona?[/QUOTE]

Lähinnä sitä, että jos äiti (tai isä) on tyyliin joka sunnuntai niin kovassa krapulassa ettei jaksa esim. ruokkia lapsiaan tai jos ne omat menot menevät lasten tarpeiden edelle, niin siinä menee raja. Riippumatta siitä, että se isäkin (äiti) on "käytettävissä". Toki myös miehen sana painaa, mutta aikuinen ihminen ei varmasti kärsi samalla tavalla kuin lapset. Ja sellainen, jolla on yhtään järkeä päässä, varmasti ymmärtää, mitä tarkoitin.
 

Yhteistyössä