Millaisia mielipiteitä teissä herättää tämä teksti?
Uuden Suomen palstoilla on käyty vilkasta keskustelua sukupuolineutraalista avioliitosta. Keskustelu pyörii paljolti homojen adoptio-oikeuden ympärillä. Se on varsin ymmärrettävää, sillä moni tuskin vastustaisi homoparien oikeutta ottaa yhteinen sukunimi. Muuta eroahan rekisteröidyllä parisuhteella ja avioliitolla ei olekaan.
Adoptio-oikeutta koskeva keskustelu on kuitenkin täysin luokatonta, puolin ja toisin. Joidenkin mielestä homovanhemmat eivät voi olla hyviä vanhempia. Jotkut taas katsovat, että ihmiset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa jos homot eivät saa adoptoida. Luokattomaksi keskustelun tekee kuitenkin erityisesti se tosiseikka, että vanhempien etu saa lähes poikkeuksetta suuremman merkityksen kuin lapsen etu. Adoptio tunnutaan näkevän tänä päivänä jopa perusoikeutena ja yhdenvertaisuustekijänä. Perustuslakiin ja siellä turvattuun kansalaisten yhdenvertaiseen kohteluun vedotaan. Mutta vain vanhempien osalta.
Adoptiojonot ovat Suomessa erittäin pitkät. Pääsyynä tähän on se, että lapsia haluavia pareja on paljon, kun taas vanhempia tarvitsevia lapsia vähän. Kansainvälinenkin adoptio kestää 1-2 vuotta. Onneksi näin päin, eikä enää lapsia kaupata huutolaisina sille joka vähiten tarjoaa. Tätäkin tapahtui Suomessa vielä sata vuotta sitten.
Suomessa säädellään adoptiota erittäin tiukasti. Jos olet alle 25-vuotias tai adoptoitavaa lasta 45 vuotta vanhempi, niin adoptio-oikeutta on käytännössä turha odottaa. Sosioekonominen asemakin rajoittaa. En tiedä käytäntöä, mutta työttömien lienee turha elätellä toivetta adoptiosta. Ja selvää on, että adoptio on vain terveiden juttu. Kuka nyt toivoisi lapselle sairaita vanhempia? Missä on yhdenvertaisuus? Eihän sairaita tai köyhiä saa syrjiä, vanhoista tai nuorista puhumattakaan!
Edellä mainitut perustelut ovat mielestäni, raakuudestaan huolimatta, silti perusteltuja. Jos lapsi joutuu kokemaan adoption, niin haluaisin, että sen jälkeen lapsella olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet sopeutua uuteen perheeseen, naapureihin, koulukavereihin ja paikkakuntaan. Kaikki edellä mainitut edellytykset ovat omiaan turvaamaan nämä mahdollisuudet. Valitettavasti (huom.) myös se, että vanhempina on sekä isä että äiti, on yksi tärkeä lisäys edellä mainittuun listaan.
Homoparit voivat täysin varmasti olla parempia vanhempia kuin useammat heteroparit: siitä ei ole kyse. Yhtä lailla 70-vuotias mies ja 20-vuotias nainen voivat varmasti olla erinomaisia vanhempia. Mutta lapsen kannalta kaksi isää tai kaksi äitiä ei silti varmastikaan ole luonnollisin mahdollinen elinyhteisö. Adoptio ei saa olla suvaitsevaisuus- tai yhdenvertaisuuskysymys, vaan kysymys lapsen edusta. Jospa joku jatkossa jaksaisi miettiä sitäkin
Matias Hilden, Uusi Suomi. Lähde: Katoamisilmoitus lapsen edusta — Matias Hilden
Uuden Suomen palstoilla on käyty vilkasta keskustelua sukupuolineutraalista avioliitosta. Keskustelu pyörii paljolti homojen adoptio-oikeuden ympärillä. Se on varsin ymmärrettävää, sillä moni tuskin vastustaisi homoparien oikeutta ottaa yhteinen sukunimi. Muuta eroahan rekisteröidyllä parisuhteella ja avioliitolla ei olekaan.
Adoptio-oikeutta koskeva keskustelu on kuitenkin täysin luokatonta, puolin ja toisin. Joidenkin mielestä homovanhemmat eivät voi olla hyviä vanhempia. Jotkut taas katsovat, että ihmiset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa jos homot eivät saa adoptoida. Luokattomaksi keskustelun tekee kuitenkin erityisesti se tosiseikka, että vanhempien etu saa lähes poikkeuksetta suuremman merkityksen kuin lapsen etu. Adoptio tunnutaan näkevän tänä päivänä jopa perusoikeutena ja yhdenvertaisuustekijänä. Perustuslakiin ja siellä turvattuun kansalaisten yhdenvertaiseen kohteluun vedotaan. Mutta vain vanhempien osalta.
Adoptiojonot ovat Suomessa erittäin pitkät. Pääsyynä tähän on se, että lapsia haluavia pareja on paljon, kun taas vanhempia tarvitsevia lapsia vähän. Kansainvälinenkin adoptio kestää 1-2 vuotta. Onneksi näin päin, eikä enää lapsia kaupata huutolaisina sille joka vähiten tarjoaa. Tätäkin tapahtui Suomessa vielä sata vuotta sitten.
Suomessa säädellään adoptiota erittäin tiukasti. Jos olet alle 25-vuotias tai adoptoitavaa lasta 45 vuotta vanhempi, niin adoptio-oikeutta on käytännössä turha odottaa. Sosioekonominen asemakin rajoittaa. En tiedä käytäntöä, mutta työttömien lienee turha elätellä toivetta adoptiosta. Ja selvää on, että adoptio on vain terveiden juttu. Kuka nyt toivoisi lapselle sairaita vanhempia? Missä on yhdenvertaisuus? Eihän sairaita tai köyhiä saa syrjiä, vanhoista tai nuorista puhumattakaan!
Edellä mainitut perustelut ovat mielestäni, raakuudestaan huolimatta, silti perusteltuja. Jos lapsi joutuu kokemaan adoption, niin haluaisin, että sen jälkeen lapsella olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet sopeutua uuteen perheeseen, naapureihin, koulukavereihin ja paikkakuntaan. Kaikki edellä mainitut edellytykset ovat omiaan turvaamaan nämä mahdollisuudet. Valitettavasti (huom.) myös se, että vanhempina on sekä isä että äiti, on yksi tärkeä lisäys edellä mainittuun listaan.
Homoparit voivat täysin varmasti olla parempia vanhempia kuin useammat heteroparit: siitä ei ole kyse. Yhtä lailla 70-vuotias mies ja 20-vuotias nainen voivat varmasti olla erinomaisia vanhempia. Mutta lapsen kannalta kaksi isää tai kaksi äitiä ei silti varmastikaan ole luonnollisin mahdollinen elinyhteisö. Adoptio ei saa olla suvaitsevaisuus- tai yhdenvertaisuuskysymys, vaan kysymys lapsen edusta. Jospa joku jatkossa jaksaisi miettiä sitäkin
Matias Hilden, Uusi Suomi. Lähde: Katoamisilmoitus lapsen edusta — Matias Hilden