Hyvä, että Nuori Suomi ym puuttuvat leijonien örvellykseen

  • Viestiketjun aloittaja "äiti"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Ihan terveellä järjellä, ilman mitään vouhkaamisia olen ainakin minä saanut jo pari aikuista tasapainoista symppistä nuorta miestä kasvatettua.
Mä tunnen muutamia alkkis-äitejä, jotka ihan pokerinaamalla kehuvat olevansa lapsilleen mitä parhaimpia aikuisen malleja, kun eivät nipota "kaikesta" ja "ovat rentoja tyyppejä". Joskin lapsensa kertovat jotain ihan muuta.
 
amatööri
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23791979:
Niin, sinun mielestäsi. Mutta oliko niiden fanien mielestä? Käväisepä joskus jääkiekko-ottelun ja taitoluistelukilpailun aikaan jossain lähiöbaarissa ja katso, kumpaa ne tuoppiensa ääressä istuvat ihmiset katsovat. Minkähän vuoksi pelipaidoissa on usein olutmerkkien mainoksia, mutta taitoluistelupuvuissa ei?
No sinäpä sen sanoit! Minkä vuoksi lätkä yhdistetään olueen? Miksi ylipäänsä urheilua pitää yhdistää alkoholiin? Nämä asioita joita en ymmärrä. Ja kyllä, seuraan myös jääkiekkoa, olin ihan baarissa katsomassa ja join olutta. En tosin ole nuorien esikuva. Mutta en silti ymmärää miksi pitää kaiken kansan nähden nolata itsensä ja olla ihan kuutamolla ja se on kaikkien mielestä niin siistii!
 
"vieras"
hah, mä ryyppäsin peruskoulun loppumisen kunniaksi jo vuonna 1988, eikä suomi ollu voittanut ainuttakaan jääkiekon mm kultaa siihen mennessä. joten eiköhän nyt lopeteta jääkiekkoilijoiden syyttäminen siintä että suomen nuoriso juo juhliessaan
 
heheee
No eihän tässä ole kyse siitä ryyppääkö nuoret jokatapauksessa vai ei, vaan siitä että nyt on annettu ihan julkinen hyväksyntä, presidenttiä myöten, läträtä viinalla minkä kerkiää. Ryyppäähän nuoret aina ja ikuiksesti, mutta ei sitä tarvitse hyväksyä. Se on laiskaa kasvatusta semmonen...
 
nutturamammat
[QUOTE="naarasleijona";23791077]Voi vittu mäolen niin kurkkuani myöten täynnä tätä tekopyhien jeesustelijoiden nillittämistä tuosta leijonien juoputtelusta. Eiköhänn nuoriso saa mallin siihen viinanottoon ihan jostain muualta kun jääkiekkoilijoilta.[/QUOTE]

peesi..huooooh!
 
Minä en oo koskaan ymmärtäny tuota et vastuu työnnetään jääkiekkoilijoille, laulajille ja näyttelijöille. |O Täytyy nuorten ja lasten olla TODELLA aivottomia jos eivät osaa omassa pikku päässään miettiä miten toimii. Vanhemmat jotka tästä vaahtoaa yrittää työntää omaa vastuutaan joillekkin joille se ei kyllä missään tapauksessa kuulu! Jos lapsesi/nuoresi juo, katso peiliin ÄLÄKÄ syytä leijonia, Petri Nygårdia saatika naapurin mummoo! UGH! Olen puhunut!
Onhan se nyt paljon helpompaa työntää kasvatusvastuu kodin ulkopuolelle ja vanhemmat saavat keskittyä toteuttamaan itseään! Kuka sitä ny jaksaa sen nuoren kanssa vääntää ja vääntää samoista asioita ja apua, puhua vielä jostain aroistakin asioista. Saati et joutuis vielä joskus vähän jopa vaatimaan siltä kullannupulta jotain, eihän sitä voi. Ehdottomasti se on yhteiskunnan ja julkisuuden ja naapurin kakaran vika, jos jotain tapahtuu. Ja siltikään niitä rajoja ei saada asetettua, vaan kyllä se on yhteiskunnan velvollisuus hoitaa...
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja amatööri;23792015:
No sinäpä sen sanoit! Minkä vuoksi lätkä yhdistetään olueen? Miksi ylipäänsä urheilua pitää yhdistää alkoholiin? Nämä asioita joita en ymmärrä. Ja kyllä, seuraan myös jääkiekkoa, olin ihan baarissa katsomassa ja join olutta. En tosin ole nuorien esikuva. Mutta en silti ymmärää miksi pitää kaiken kansan nähden nolata itsensä ja olla ihan kuutamolla ja se on kaikkien mielestä niin siistii!
Sitä kannattaa kysyä niiltä, joiden mielestä se on siistii. Mun tietääkseni ainakin Hartwall ja Koff sponsoroi jääkiekkoa, joten ei ne kiekkoilijat nyt voi alkaa sponsoreidensa etua vastaankaan toimimaan. Ts kiekkoilijat eivät voi miksikään raittiusliikkeen miehiksi ryhtyä.

Mä en usko, että ne pari leijonaa ajatteli: vedänpä kunnon lärvit ja menen sen jälkeen nolaamaan itseni. Tuskin etukäteen suunnittelivat itsensä nolaamista. Niin vaan kävi, että voitonhuumassa ja väsymyksessä harkintakyky petti. Kannattaa silti muistaa, että suurimmalla osalla leijonista se EI pettänyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23791979:
Niin, sinun mielestäsi. Mutta oliko niiden fanien mielestä? Käväisepä joskus jääkiekko-ottelun ja taitoluistelukilpailun aikaan jossain lähiöbaarissa ja katso, kumpaa ne tuoppiensa ääressä istuvat ihmiset katsovat. Minkähän vuoksi pelipaidoissa on usein olutmerkkien mainoksia, mutta taitoluistelupuvuissa ei?
2.4 miljoonaa suomalaista seurasi jääkiekon lopuottelua, joten perusfaneista taidettin päästä yli. Mutta toki olet oikeassa varmaan, että jääkiekon ja taitoluistelun kannattajaprofiilit ovat erilaisia.

Mutta siltikin mietin, että miksi ihmeessä se örvellys on ainoa tapa suomessa juhlia suurta saavutusta tai yhtään mitään. Oli kyseessä lakkiaiset tai mm-kisat, rokkifestarit tai firman iltamat. Ja ei, en ajattele mennä herätysjuhlille vaan ihmettelen että olenko tosiaan outo, kun kaipaan jotain välimuotoa? Miksi on hienoa ja normaalia olla sammumispisteessä tai kykenemätön puhumaan sujuvasti?
 
No eihän tässä ole kyse siitä ryyppääkö nuoret jokatapauksessa vai ei, vaan siitä että nyt on annettu ihan julkinen hyväksyntä, presidenttiä myöten, läträtä viinalla minkä kerkiää. Ryyppäähän nuoret aina ja ikuiksesti, mutta ei sitä tarvitse hyväksyä. Se on laiskaa kasvatusta semmonen...

Just sitä itse haen myös takaa. Koko lätkäkulttuuriin kuuluu alkoholin hyväksyminen. Ei ole lainkaan noloa heilua esim. katsomossa änkyräkännissä. Jos nyt verrataan vaikka yleisurheilua, niin kyllä känniläiset saavat paheksuvia katseita. Samoin, jos yleisurheilija tulee pokalia hakemaan humalatilassa, niin se on täysin moraalitonta. Eli se on se mitä en hyväksy.
 
[QUOTE="vieras";23792001]Mä tunnen muutamia alkkis-äitejä, jotka ihan pokerinaamalla kehuvat olevansa lapsilleen mitä parhaimpia aikuisen malleja, kun eivät nipota "kaikesta" ja "ovat rentoja tyyppejä". Joskin lapsensa kertovat jotain ihan muuta.[/QUOTE]

:D Sähän olet hyvin perehtynyt muiden perheiden elämään. Eli sulta siis todella täytyy kysyä, miten niitä lapsia kasvatetaan.
 
Keittiönoita
2.4 miljoonaa suomalaista seurasi jääkiekon lopuottelua, joten perusfaneista taidettin päästä yli. Mutta toki olet oikeassa varmaan, että jääkiekon ja taitoluistelun kannattajaprofiilit ovat erilaisia.

Mutta siltikin mietin, että miksi ihmeessä se örvellys on ainoa tapa suomessa juhlia suurta saavutusta tai yhtään mitään. Oli kyseessä lakkiaiset tai mm-kisat, rokkifestarit tai firman iltamat. Ja ei, en ajattele mennä herätysjuhlille vaan ihmettelen että olenko tosiaan outo, kun kaipaan jotain välimuotoa? Miksi on hienoa ja normaalia olla sammumispisteessä tai kykenemätön puhumaan sujuvasti?
Et ole outo, mutta humalahakuinen juominen on ollut Suomessa jo ennenkuin tänne rantautui eurooppalainen sivistynyt viininlipitys. Ei se yhdessä eikä kahdessakaan sukupolvessa tule muuttumaan. Asenteet ja perinteet ovat syvällä...."viinanjuonti on turhaa, jos ei tule humalaan". Lähes jokainen varmaan tuntee käsitteen perjantaipullo. Rankan työviikon päätteeksi vedettiin pullo kossua tai jaloviinaa ja sillä nollattiin pää. Tai siis isät veti, harvemmin äidit.
 
juhlitaan
Tää keskustelu yleensäkin menee yli. Antaa poikien juhlia, eiköhän he ole sen ansainneet. Ei tosiaan ole Leijonien tehtävä opettaa alkoholin käyttöä.
Aivan varmasti kaikki tiesivät että Leijonat jotain ottavat kun mestaruus tuli. Oisko sitten tätä tori juhlaa voitu siirtää muutamalla päivällä, eikä saman tien kun toiset tulevat lentokoneesta, alle 24h voiton jälkeen.
Mun puolesta siis saavat juhlia ja voittojuhlat voidaan pitää heti, mutta kun tosiaan alkoholin käyttö ei varmasti tullut kenellekään juhlan järjestäjälle yllätyksenä, johan se nähtiin pukukopissa, niin olisivat siirtäneet juhlia parilla päivällä.
Eiköhän tuota ole maailmassa isompiakin ongelmia kun Leijonien mestaruuden juhliminen??
Ei voi kukaan oikeasti väittää että "nyt mä sit rupesin juomaan kun Leijonatkin joi" Hei, haloo!!!!!
 
"vieras"
Leijonat kännissä – hyvä niin
MM-kultaa voittaneen kiekkomaajoukkueen juhlinnasta on syntynyt kohu, joka kertoo paljon tekopyhästä Suomesta.

10
Kommentoi
Lähetä
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Del.icio.us
Facebook
TwitterHannu Sokala
18.5.2011 10:02
56
Valmentaja Pasi Nurminen kaatuu lentokentällä voittopokaalin päälle. Lähes koko joukkue huojahtelee ja örveltää epämääräisesti Kauppatorilla. Pelaajat kittaavat siideriä avokattoisessa linja-autossa. Valmentajat ja pelaajat antavat sammaltelevia tv-haastatteluja.

Tällainen käytös on herättänyt arvostelua niin lehtien pääkirjoituksissa kuin ministeritasollakin – vaikka Leijonien juhlissa ei tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Kova örvellyshän on päinvastoin oleellinen osa suomalaista juhlimiskulttuuria.

Leijonia nuhdellaan siitä, että he olivat humalassa kaiken kansan nähden Kauppatorin juhlassa. Ennen juhlaa ja sen jälkeen – siis piilossa julkisuudelta – örvellys olisi ilmeisesti ollut sallittua, ja ilmeisesti ehkä jopa vähän suotavaakin.

Leijonillakin
oikeus juhlia

Leijonien moittiminen on järjetöntä. Heillä on aivan sama oikeus juhlia suomalaisen tapakulttuurin perinteiden mukaan niin kuin muillakin kansalaisilla.

Leijonakännien arvostelun yleisin perustelu on se, että huippu-urheilijat ovat "esikuvia" lapsille. Tämä on järjetön ajatus.

Maailman huipulle nousseet urheilijat ovat poikkeuksellisia lahjakkuuksia, jotka joutuvat usein uhraamaan ammatilleen suuren osan meidän tavisten arkipäiväisyyksinä pitämistä asioista.

On tyhmää ja jopa julmaa lapsia kohtaan, jos heille tuputetaan esikuvaksi sellaista mallia, jonka tavoittelu ja saavuttaminen ei suurelle valtaosalle ole mitenkään mahdollista – tai edes järkevää.

Huippu-urheilijoita ei tulisi pitää sen enempää esikuvina kuin minkä tahansa muunkaan ammattikunnan huippuosaajia. Miksi kukaan ei nuhtele yritysjohtajia tai vaikka huipputoimittajia siitä, että hekin ovat ajoittain humalassa – jopa muuallakin kuin oman kodin tai ravintolan kabinetin suojissa?

Humalajuhlien arvostelu on myös tekopyhää. Niin kauan kuin jääkiekon tärkeimmät sponsorit ovat olutpanimoita, on omituista ihmetellä sitä, että pelaajat ja valmentajat myös käyttävät sponsoreiden tuotteita juuri niin kuin tuotteita on tarkoitettu käytettävän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23792236:
Rankan työviikon päätteeksi vedettiin pullo kossua tai jaloviinaa ja sillä nollattiin pää. Tai siis isät veti, harvemmin äidit.

Ja naisena mä haluaisin tähänkin kysyä, että miksi ihmeessä vielkin tasa-arvon aikaan. Kännijuominen on miehille hyväksyttyä, mutta ei naisille.

Jos nyt ajalellaan vaikka yleisesti naisten ja miesten iltamia. Naiset usein menevät teatteriin yms, jossa kohtuudella nautitaan alkoholijuomia, kun taas miehet menevät lätkämatsiin, jossa taas ne kännijuomiset on hyväksyttyjä. Miksi me naiset hyväksymme miesten kännäämisen, mutta emme naisten?
 
Eiköhän tuota ole maailmassa isompiakin ongelmia kun Leijonien mestaruuden juhliminen??
Ei voi kukaan oikeasti väittää että "nyt mä sit rupesin juomaan kun Leijonatkin joi" Hei, haloo!!!!!
Pieni ihminen minussa vaan toivoisi, että edes JOKU julkisuuden IDOLI tekisi päinvastaisen teon ja näyttäisi että juhlia voi muutenkin. Minä ja sukulaiset sitä välimuotoa näytetään ja kaikki muut näyttävät sitten sitä toista tapaa. Joka tuntuu olevan se oikea myös kaksplussalaisten mielestä.
 
Viimeksi muokattu:
Keittiönoita
Ja naisena mä haluaisin tähänkin kysyä, että miksi ihmeessä vielkin tasa-arvon aikaan. Kännijuominen on miehille hyväksyttyä, mutta ei naisille.

Jos nyt ajalellaan vaikka yleisesti naisten ja miesten iltamia. Naiset usein menevät teatteriin yms, jossa kohtuudella nautitaan alkoholijuomia, kun taas miehet menevät lätkämatsiin, jossa taas ne kännijuomiset on hyväksyttyjä. Miksi me naiset hyväksymme miesten kännäämisen, mutta emme naisten?
Muistelen, että tuosta on tehty ihan tutkimuskin. Lasten kannalta on haitallisempaa, jos perheessä äiti juo kuin jos isä juo. Voisiko tuo "hyväksyminen" johtua siitä?

Tuosta teatterista ja lätkämatsista...niin, miksi naisia kiinnostaa erilaiset asiat kuin miehiä? Ei ne teatterissa käyvät miehet tosin reissullaan kännejä vedä ja kyllä niitä lätkämatseissa olleita naisiakin näkee kännissä.
 
Entä jos
Ensinnäkin Leijonat eivät pelanneet pelejä kännissä. Vaan juhlivat sitä voittoaan, mestaruutta, joka oli vasta toinen Suomelle ja 16v. jälkeen. Ei se ole sellainen mitä jokainen Suomen joukkue olisi pystynyt tekemään, eiköhän se ihan suotavaa antaa juhlia.
Ja entäpä jos Leijonnat olisivat hävinneet? Ei olisi annettu nuorille huonoa esimerkkiä, mutta lehdistö olisi keskinyt siinäkin jotain haukuttavaa; kuinka pelasivat huonosti jne..
Eikä Leijonat aiheuttaneet mitään pahaa kännäilyillään, vaan enemmänkin aiheuttivat hilpeyttä; Nurmisen ilmveivit tai Salmelan halailut.
 
ejk
Minua ei haittaa se, että Leijonat ryyppää. Tai että joku niistä ryyppää niin paljon, että ei pysy tolpillaan.
Minua haittaa- tai ehkä _ihmetyttää_ enempi on oikea sana - se, että miten sitä pidetää jotenkin HIENONA asiana. Ja asiaankuuluvana. Sitä kautta tuodaan sitä asennetta esiin, että perseet olalle on ihan ok ,kun halutaan Juhlia -se "kuuluu asiaan" ,muuten on niuho tai jotenkin estynyt ja vajaa ainakin. Että kun on Oikein Hyvä Syy, on kaikki idiotismikin vain ja ainoastaan Hauskaa ja Hienoa ja sille on kiva naureskella jälkeenpäin ( tällä viittaan myös eräiden fanien ylilyönteihin )
 
Itse en ainakaan väitä että on pakko vetää perseet olalle kun juhlii tai että se "kuuluu asiaan". Mutta Leijonat nyt joi, ei siinä nyt pahaakaan ole. Enkä usko että kukaan muukaan nyt väittää että pelin jälkeen on pakko ryypätä ja vetää perseet olalle ja että se on hienoa. Enemmän tässä varmasti ihmetellään tätä haloota tästä, ihan kuin kukaan ei olisi ennen ryypännyt.
 
"..."
"..."
Muistakaahan kaikki jeesustelijat, että kun reilun kuukauden päästä on Juhannus, niin näyttäkää niille teidän junioreille miten juhlitaan ilman alkoholia. Veikkaan että suurin osa näistä valittajista keikkuu itse kännissä lastensa nähden.
 
"vieras"
[QUOTE="...";23793209]Muistakaahan kaikki jeesustelijat, että kun reilun kuukauden päästä on Juhannus, niin näyttäkää niille teidän junioreille miten juhlitaan ilman alkoholia. Veikkaan että suurin osa näistä valittajista keikkuu itse kännissä lastensa nähden.[/QUOTE]

Niin kauan kun on nuo lapset olleet, on myös juhannukset vietetty selvin päin lasten kera. Minusta se on luonnollista; juhlitaan yhdessä, perheenä, eikä siihen alkoa tarvitse, eikä lasten kanssa ollessa alko siihen edes sopisi.

Ihanko totta sinusta joka juhlaan pitää saada viinaa? :(
 
[QUOTE="...";23793209]Muistakaahan kaikki jeesustelijat, että kun reilun kuukauden päästä on Juhannus, niin näyttäkää niille teidän junioreille miten juhlitaan ilman alkoholia. Veikkaan että suurin osa näistä valittajista keikkuu itse kännissä lastensa nähden.[/QUOTE] valitin. mutta mä en myöskään keiku lasten nähden ´päissään milloinkaan, vaikka mikä juhla olisi. vaan esim. juhannus tai uusi vuosi, jos itse otetaan, niin ensin juhlitaan lastemme kanssa yhdessä. sitten lapset menevät hoitoon kun itse alamme alkoholia ottaa. ja kotiin haetaan vasta kun on kunnolla selvitty.
 
"kukkis"
Onhan se näin. Ja niin kuin tältäkin palstalta näkee, vanhempien mielestä viina kuuluu kaikkiin tilanteisiin. Eikä ymmärretä, että edes joitain hetkiä voidaan käsitellä ilman pään turruttamista viinalla.

Ei siinä oikeasti ole mitään järkeä, että koululaiset kulkevat pussikaljat mukanaan arkipäivänä katsomaan kuinka cool ryyppääminen on.
Juuri näin. Tästä palstasta ja tästäkin keskustelusta näkee, miten vanhemmilta on tämä viina-asia lähtenyt täysin lapasesta. Käsittämätöntä, että tuollaista ördäämistä puolustellaan täällä ja kriittisemmin suhtautuvia haukutaan kukkahattutädeiksi ja ties miksi.
 
Yhteistyössä