Missä tilanteissa teillä on kadonnut lapsi?

Kun niin paljon sattuu onnettomuuksia tai katoamisia niin mietin sitä että miten noita aina pääsee tapahtumaan. Uskon, että kaikilla voi huomio herpaantua hetkeksi (tai vanhemmat on esim. nukkumassa ja pieni onkin osannut itse avata ulko-oven). Millaisessa tilanteessa teillä on lapsi kadonnut? Ja kuinka pian löytyi?

 

Just eilen kun pesin hampaita niin 4v ja 1v9kk livistivät salaa pihalle, löysin kuitenkin heti.
10-vuotiaan perässä oli syksyllä poliisista lähtien kaikki kun oli koulumatkalla ajellut bussilla oikean pysäkin ohi ja hädissään jäänyt kyydistä keskellä ei mitään (kännykkä tietty unohtunut kotiin). Tuli itse kotiin kun oli parin tunnin päästä päässyt uuden bussin kyytiin. Tässä jutussa mua hämmästyttää eniten se että joku aikuinen oli pysähtynyt kun poika oli itkenyt bussipysäkillä ja huutanut vaan (pojan mielestä kiukkuisesti) ettei siitä mitään bussia pitkään aikaan mene, jos vaivautuu pysähtymään nähdessään itkevän lapsen niin voiskohan myös kysyä mikä hätänä ja voiko auttaa

 

Käännyin laittaan eteisessä kengät jalkaan(eivätkä olleet edes mitkään nauhakengät),niin 2v oli hilpassut ulos ovesta.Oli aivan hirveä tunne juosta pihan edessä olevalle joelle...Sitten juoksin rakennuksemme toiselle sivulle;ei ketään näkynyt,sitten toiselle,siellä lapsi kävellä hilputteli koulun kiikuille...(Asuimme siis koulurakennuksessa).Muistan loppuikäni sen hädän mikä tuli,kun luulin että lapsi tipahtanut jokeen.Lapsella oli vielä tapana,ettei vastannut koskaan kun huuteli"missä olet".

 

Meillä on iso piha ja siellä on monta piilopaikkaa siitäkin huolimatta että minusta se on turhan avoin omaan makuuni. Kyllä muksua on hetken tullut etsittyä vähintään kerran kesässä, kun on joko mennyt jonnekin puskan taakse keskittyen täysin leikkiin tai painellut etupihalle tonkimaan maata.

Ja nämä ovat tulleet aina niin, että olen ollut lapsen kanssa ulkona puutarhatöitä tehden Mä en edes pystyisi tuijottamaan lasta herkeämättä pihalla. Eihän siellä voisi nauttia olostaan ollenkaan... Tosin meillä muksu ei ole ollut kateissa kuin hetken, koska tähän mennessä ei ole lähtenyt yksin pihasta pois. Varmaan elo olisi erilaista jos olisi oikeasti karkailuherkkä lapsi, mitä muutamat mukulat tuntuvat olevan.

 

ei ole kadonnut, mutta oli yksi todella lähellä piti tilanne. Lapsi oli nukkumassa ulkona vaunuissa n. 1v3kk ikäinen poika. Oli herännyt vaunuissa ja oli kiivennyt vaunuista pois. Meillä vaunuissa aina itkuhälytin ja vieressä vielä ikkuna auki, että itku varmasti kuuluu sisälle. Oli sit käyny niin huono tuuri, että just sillon oli loppunut itkuhälyttimen vaunuosasta patterit eikä se tietenkään hälyttänyt. Eikä lapsi itkenyt niin kuin normaalisti, ei kuulunut mitään sisällekkään. LIsäksi lapsi oli aina valjailla kiinni niissä vaunuissa, mutta poikkeuksellisesti mies oli nukuttanut pojan eikä ollut muistanut laittaa valjaita kiinni.
Aloin vaan miettimään, että nukkuupa kauan, sit aattelin mennä kuitenkin kurkistaman vaunuihin, niin poika seisioi terassilla vaunujen vieressä.
Ties kuinka kauas olisi muutamassa minuutissa jo ehtinyt, asutaan omakotitalossa jossa vieressä hiljainen pihatie ja tien toisella puolen pienen pieni puro, rantaan on matkaa joku sata metri.
Sen jälkeen kyllä mieskin katsoi että on varmasti vyöt kiinni ja aina on patterit tarkastettu, että varmasti hälyttimet toimii.

 

Meillä lapsi hävisi hetkeksi Göteborgin Åhlensilla. Olin meikkiosastolla ja puhuin myyjän kanssa,lapsi seisoi matalalla vieressä. Yhtäkkiä ei ollutkaan missään. Melkoinen hätä tuli ja huutelin ja etsin. Mutta etsin liian kaukaa, neiti löytyin. kolmen metrin päästä yhden hyllyn reunalta istumasta. Kamala tilanne kyllä!

 

[QUOTE="paradies";23748732]Meillä lapsi hävisi hetkeksi Göteborgin Åhlensilla. Olin meikkiosastolla ja puhuin myyjän kanssa,lapsi seisoi matalalla vieressä. Yhtäkkiä ei ollutkaan missään. Melkoinen hätä tuli ja huutelin ja etsin. Mutta etsin liian kaukaa, neiti löytyin. kolmen metrin päästä yhden hyllyn reunalta istumasta. Kamala tilanne kyllä![/QUOTE]

Mä eksyin 5-vuotiaana Lontoon Harrodsilla, siellä oli joku ovi auki varastoon ja ehtisin aika kauan siellä hortoilla ennen kuin yksi työntekijä löysi mut. Vanhemmat oli hiukan pelästynyt.

Meillä on töissä melkein viikoittain noita lasten katoamisia, tähän mennessä kaikki ovat löytyneet muutamassa minuutissa mutta ihan kamalaa katsoa sitä vanhempien hätää (ja toisaalta ihana kun välillä molemmat, vanhempi ja lapsi, itkee ilosta kun löytävät toisensa)

 

Leikkipuistossa: juttelin toisen äidin kanssa ja 1v ei enää leikkinytkään vierellä. Oli mennyt leikkipuistorakennuksen sisälle mutta tietenkin etsin hädissäni ensin leikkipuiston ulkopuolelta. Löytyi 5 min kuluttua.
Samainen lapsi katosi messuilla. Kävelin pienemmän kanssa ottamaan isompaa lasta vastaan esiintymislavalta mutta pienempi, silloin 2v jatkoikin matkaa. Hätä oli suuri, ihmisiä paljon ja katoamisreittejäkin runsaasti. Löytyi parin min kuluttua. Oli alkanut itkeä, kun huomasi olevansa yksin. Vieras aikuinen lohdutteli. Tämä oli niin suuri järkytys lapsellekin, muisti pitkään ja varmisteli, että äiti matkassa.
Kyllä olen itsekin ollut tarkempi näiden jälkeen vaikka en koskaan ole ollut huoleton toisten aikuisten kanssa seurustelija esim leikkipuistossa vaan pitänyt lapsia silmällä paljon tarkemmin kuin moni muu.

 

viime kesänä oli suihkussa ja sieltä tullessa en löytänyt 3,5v poikaa mistään.
Lopulta löyty taloyhtön pihalta keinumassa pelkät kalsarit jalassa. Oli saanut takapihan oven auki ja karannut siitä.

 

toissa kesänä Heathrow:n lentokentällä ( silloin oli 9 v ),lähdimme katsomaan lennon portin numeroa ja tyttö lähti vahingossa toiseen suuntaan.Oli kateissa n 3 minuuttia,mutta kyllä iski paniikki sekä äidille että tyttärelle.

 

Kauan sitten Citymarketissa. Olin sovittamassa esikoiselle kenkiä, kun kuopus hävisi kuin piaru saharaan. Ehdin etsiä poikaa vain hetken, kun tulikin jo kuulutus: "X odottaa kadonnutta äitiään infopisteen luona". Pikkasen rupesi naurattamaan, koska enhän minä ollut kadonnut vaan kuopus

 

Saksassa isossa supermarketissa hukkui mun neitini - tai niin mä luulin. Oli kuitenkin juossut isänsä luo, kun mä katselin siinä joitain tavaroita. Mun mies oli vähän kauempana, mutta ihmisten seasta oli tytär hänet bongannut. Ei ollut siis varsinaisesti hukassa, mutta mä luulin niin

 

Esikoinen katosi vuoden ikäisenä Anttilassa. Hän seisoi vierelläni, kun katselin jotain vaatteita ja hetkessä katosi ja kun etsin häntä siitä läheltä niin olikin painellut suoraan ruokaosastolle. Löysin hänet, kun joku oli jo häntä viemässä infoon. Oli poika heitellyt sielä perunoita laarista lattialle. Sen jälkeen mulla on ollut silmät selässäkin.

On noi muutkin joskus lähellä hetken ollut kateissa. Ainakin kolmas poikamme kerran meni edeltä bussipysäkille jne.

 

Minä katosin äidiltä yksivuotiaana. Oltiin omalla kotipihalla ja äiti haravoi. Äiti kumartui nostamaan lehtiä kottikärryyn haravan kanssa jona aikana minä hävisin. Hetken kuluttua naapuri huusi äidille että onko toi teidän likka kun seisoo tuolla keskellä risteystä... Tielle olin kulkenut pienen vadelmapuskaisen kukkulan ylitse ja syvähköstä (tosin kuivasta) ojastakin selvinnyt. Äiti säikähti niin pahasti että meillä tais ulkoilut jäädä vähän vähemmälle hetkeks.

 

Ainoa tapaus mikä tulee mieleen on kun oltiin pihalla lapset, minä ja ukko ja mä juttelin naapurin kanssa. Luulin että ukko katsoi pojan perään, mutta ukko tais luulla että se pyörii siinä mun jaloissa...

Mä katsahdin hiekkalaatikolle ja kauhee paniikki (vilkas autotie siinä 100 metrin päässä, kalliota ja kivikkoa toisella puolella) että "missä se poika on?!". Ukko juoksi pojan kiinni just ennen ku ehti autotielle. Ikää pojalla oli tuolloin varmaan jotain vähän vajaa 2-vuotta..

 

Mulla katosi muutama vuosi sitten keskimmäinen Särkänniemessä. Olin anopin kanssa meidän kolmen lapsen kanssa ja mukana oli miehen veljen kaksi muksua (olivat silloin 7 ja 14, ja ovat täysin ruotsinkielisiä). Lähdin viemään esikoistani vessaan ja jätin kaksi nuorempaa anopin hoiviin (1v rattaissa ja 3v rattaiden vierellä) ja siihen sitten jäi ne serkutkin.

Anoppi sitten oli bongannut jonkun tuttunsa ja siinä sitten jutellut sen kanssa ja yhtäkkiä huomannut että se 7v ruotsinserkku ja mun 3v oli puuttunut. oli sitten jättänyt mun 1v:n sille tuttavalleen siihen ja lähtenyt ettimään kadonneita.

Minä tulen sitten siihen tilanteeseen että mun vauva on jonkun ventovieraan seurassa itsekseen ja se alkaa sekavasti selittää että mun lapsi on kadonnut ja anoppi on ettimässä... Mun sydän meinasi pysähtyä siihen paikkaan. Pienessä hetkessä ehti vilistää silmissä kaikki vaihtoehdot mitä mun lapselle on voinut sattua. Mä jätin sit esikoisen sen tuttavan hoiviin myös ja lähdin juosten juoksemaan puistoa ympäri. Viitisen minuuttia ravasin ympärinsä ja sitten bongasin mun tyttären ja serkun joka pitää sitä kädestä kiinni.

Juoksin ne kiinni, otin oman lapseni syliin ja serkun kädestä kiinni ja mentiin takaisin lähtöpaikkaan. Serkku oli pitkästynyt ja oli ajatellut odottaessaan lähteä mun tytön kanssa kävelylle... :kieh: Mun ruotsinkielentaito ei ole mitenkään hyvä mutta yllättävän hyvin siinä tilanteessa sain selitettyä serkulle että IKINÄ EI SAA LÄHTEÄ mun lapsen kanssa (eikä yksinkään tietty) mihinkään kun voi sattua ihan mitä vaan...

Anoppi onneksi oli tilanteen tasalla ja moneen kertaan pahoitteli ja pyyteli multa anteeksi että ikinä ei enää anna tämmöstä sattua. Uskoin ja luotin ettei enää päästä moista tapahtumaan ja onneksi on ollut mun luottamuksen arvoinen. :flower:

 

Kaupassa ollessa. Ensimmäisellä kerralla poika löytyi leluosastolta ja toisella kerralla kaupan täti kuulutti pojasta.

 

Meidän keskimmäinen on ollut pahin katoaja. Joutui hukkaan Muumimaailmassa. Juutuin pienimmän vaunujen kanssa ruuhkaan ja kaksi vanhinta sinkaisi Niiskun kauppaan. Isompi oli siellä, mutta keskimmäisestä ei ollut tietoakaan. Kiitokset sille ystävälliselle ihmiselle, joka soitti, että täällä on surkea lapsi, joka kaipaa vanhempiaan. Onneksi tuli laitettua lappu paitaan. Lähimarketissakin hän onnistui katoamaan pariin kertaan, hedelmäosastolta löytyi.

Kuopus oli kateissa H&M:llä. Tai kateissa ja kateissa, hän oli selvillä missä minä olin, leikki piilosta :headwall:

 

7-vuotias katosi jouluruuhkien aikaan Koskikeskuksen kirjakaupasta. Pojan piti mennä isänsä luo, joka oli sisemmällä kaupassa ja se pyyhkäisikin jostain syystä kaupasta ulos. Pyörittiin varmaan 10 minuuttia kun haettiin sieltä väkijoukon keskeltä lasta. Paniikki iski ja sydän takoi ihan hirveästi.
Poika on hieman kuuhelo ja tekee itsenäisiä päätöksiä, mitkä ei ehkä järjellä ajatellen ole sitten ihan fiksuja (äitiinsä tullut, myönnettäkööt).
Poika löytyi onneksi kuitenkin vaeltelemasta ylemmästä kerroksesta, en käsitä miten se oli sinne asti ehtinyt isäänsä etsimään. :headwall:

 

Kaikista pahin oli se, kun ulkona oli about -20 astetta pakkasta (ellei jopa enemmän) ja rakennettiin tätä meidän taloa. Lapsi sitten työntouhussa tässä jaloissa. En muista enää mitä tehtiin, mutta yhtäkkiä tajusin, että se lapsi ei vieressä enää ollutkaan. Huutelin sisältä, mutta mitään ei kuulunut. Säikähdin ihan hullusti, että oliko mennyt ulos pakkaseen ilman ulkovaatteita, ilman kenkiä ja kenties jo paleltunut ja hyppäsin ulos puolipukeissa etsiin sitä ja huutelin kovasti.. Mitään ei kuulunut. Säikähdin aivan totaalisesti ja huusin suht. lujaakin, että taatusti kuulee (yleensä huutaa takaisin kyllä), pian kuului sisältä styroksilootien päältä pieni aivan tokkurainen ääni, että "äiti, täällä, minä nukun nyt". Tyttö oli nukahtanut työntouhuissa styroksien päälle... :/ Silloin kyllä säikähdin aivan hirveesti..

 

Just eilen kun pesin hampaita niin 4v ja 1v9kk livistivät salaa pihalle, löysin kuitenkin heti.
10-vuotiaan perässä oli syksyllä poliisista lähtien kaikki kun oli koulumatkalla ajellut bussilla oikean pysäkin ohi ja hädissään jäänyt kyydistä keskellä ei mitään (kännykkä tietty unohtunut kotiin). Tuli itse kotiin kun oli parin tunnin päästä päässyt uuden bussin kyytiin. Tässä jutussa mua hämmästyttää eniten se että joku aikuinen oli pysähtynyt kun poika oli itkenyt bussipysäkillä ja huutanut vaan (pojan mielestä kiukkuisesti) ettei siitä mitään bussia pitkään aikaan mene, jos vaivautuu pysähtymään nähdessään itkevän lapsen niin voiskohan myös kysyä mikä hätänä ja voiko auttaa

Valitettavasti ei voi auttaa ja jo pysähtyminenkin oli virhe. Lasta kuulusteltaessa tarina muuttuu helposti aikuisen odottamaksi, eli: "paha setä huusi ja yritti pakottaa autoon." Seuraavana päivänä saa lukea lehdestä, että poliisi etsii punaisella Toyotalla liikkuvaa pedofiiliä.

 

Meillä esikoinen katos 3vuotiaana isossa kauppakeskuksessa, kun katseltiin kenkiä ja nuorempi istui ostoskärryissä. Oli ehkä 5-10minuuttia kadoksissa, vaikee ajasta sanoo mutta se aika tuntui tosi pitkältä. Käytiin ensin kahtomassa leluosasto, huudeltiin eikä mitään. Lopulta löydettiin tyttö istumasta vaatetankojen välistä, ei itkeny, mutta oli varmaan tyttö itsekkin säikähtäny. Kyllä siinä käy mielessä vaikka mitä kauhukuvia...

 

Kuopus livisti jotain 1-2-vuotiaana avonaisesta tuuletusikkunasta (uskoin itse vakaasti, ettei siitä lapsi mahdu). Onneksi asuimme maantasalla, joten lapselle ei käynyt kuinkaan. Huomasin tilanteen muutamassa minuutissa, lapsi oli ehtinyt kerrostaloalueen pihalle, hiekkalaatikolle.

 

Olin joulumyyjäisissä. Vauva oli vaunuissa. Käännyin vilkaisemaan jotain sukkia tms, joita oli myyntipöydällä.Käännyin ja vaunut olivat poissa. Sekunnin ja kahden ajan ehdin tuntea pakokauhua, kunnes huomasin, että appiukko oli "siepannut" rattaat ja työnteli niitä vähän matkan päässä.

 

Huvipuistossa kaksi kertaa.. sama lapsi kyseessä...
sydän sykkyrälle mennyt. Toisella kerralla lohdutin vaunuissa itkevää vauvaa laittamalla tuttia suuhun ja samassa tuolloin 2-vuotias kadonnut.

Toisella kerralla lapsi luuli että annoin luvan mennä johonkin laitteeseen ja lähti siitä kun juttelin sukulaisen kanssa, oli mennyt viereiseen laitteeseen mutta minä tietenkin etsin ihmeissäni jokapuolelta. Lapsi itki koko laitteessa oloajan koska näki minun huolissaan etsivän häntä