Ei nyt liity suoranaisesti tähän ketjuun, mutta pikkasen sieppaa, kun jäin pitkän kotiäitiyden jälkeen työttömäksi (työttömyyskorvaus oli mulla pienempi kuin kotihoidontuki!) ja jo kahden viikon työttömyyden jälkeen mulle tuli työkkäristä työpaikkaehdotus, jota mun piti hakea tai muuten olis seurannut karenssi (mikäs tuo ehdotus nyt onkaan nimeltään?).
Sitten taas tunnen nuoren ihmisen, joka on maannut kotonaan viisi vuotta(!) työttömänä eikä ole vieläkään saanut karenssia, vaikka on aina jonkun tekosyyn varjolla kieltäytynyt jokaisesta työkkärin ehdottamasta työpaikasta. Itse ei ole koko aikana etsinyt töitä eikä ole hakenut paikkoihin, joita minä olen hänelle ehdottanut.
Tuon viiden vuoden aikana tuo nuori aikuinen on käynyt muistaakseni jonkun harjoittelun sekä jonkun lyhyen työkkärin koulutuksen. Ei siis ole ihan täysin laakereillaan maannut, mutta lähestulkoon.
Eikö tämä ole vähän epäreilu tilanne? Mulla kun on vielä lapsiakin, joille pitää etsiä hoitopaikat ja kaikki, joten mielestäni ei niin kiire olis ollut pakottaa töihin, kun taas tämä toinen ihminen on yksineläjä jolla ei siis periaatteessa olis mitään vaikeuksia aloittaa töitä vaikka tältä istumalta. Olenhan minä kiitollinen siitä, että työkkäri mulle tuota paikkaa ehdotti ja että vielä satuin saamaan kyseisen paikan vaikkei se todellakaan ole mikään haaveilemani ihannetyö, mutta syö kyllä motivaatiota työnteolta tuo, että samaan aikaan toinen laiskottelee kotona ja nostaa jatkuvasti työttömyyskorvauksia

.