Synnytyksen jälkeinen masennus

Olen 9kk sitten synnyttänyt ja edelleen mieleni on välillä tosi matalalla. On toki päiviä, kun olen todella onnellinen ja kaikki on hyvin, mutta synkkiä päiviä löytyy turhan usein. Itseasiassa huvittaninta tässä on se, että elämässäni ei ole mikään vialla vaan kaikki on hyvin ja silti en ole oman itseni kanssa kunnossa. Voiko masennus mennä itsekseen ohi ja onko siihen pakko hakea apua? En viitsisi, nolottaa.

 

Neuvolassa voi ottaa puheeks, ihan sen mukaan miltä susta ittsestäs tuntuu. Mun mielestä ei oo yhtään noloa hakea apua jos tarttee! *voimahali*

 

Hei, varmaan kannattaa pyytää apua koska olet selvästi itsekin jollain lailla huolestunut olostasi. Jos avun pyyntö tuntuu mahdottoman hankalalta ja nololta, niin kerro tunteistasi jollekin luotettavalle ystävälle joka on valmis kuuntelemaan. Kai tuo voi itsestäänkin ohi mennä, en tiedä? Oletko huolestunut jostain asiasta liittyen raskauteen/ synnytykseen/ vauvaan?

Tsemppiä ja paistetta päiviisi!

 

Olen viikot yksin lasteni kanssa koska mies joutuu tekemään reissutöitä, on tehnyt niitä nyt noin vuoden ajan. Aiemmin tällaista en ole kokenut synnytysten jälkeen. En ole huolissani odotusajasta enkä synnytyksestä, ne suijuivat hienosti. Ehkä hieman olen nyt huolissani ollut vauvasta kun sairasti vasta korvatulehduksen ja näyttää taas pukkaavan räkätautia. Liekköhän antibioottikuurin on edes tepsinyt. Olen todella huono puhumaan kenellekkään, tuntemattomille näin anonyymina helpompaa. Yritän aina olla sellainen selviytyjä ja taistelija enkä viitsi "turhia" muille marista ja itkeskellä.

 

Ehkä suuri kynnys puhua neuvolassa asiasta on se että neuvolatäti on vanha tuttumme. Ei sillä etteikö hän ymmärtäisi mutta silti jotenkin hankala ottaa puheeksi.

 

Synn.jälkeistä masennusta on eri asteista. Lievin lienee "baby blues" joka häipyy itsekseen kun hormonitoiminta tasoittuu, mutta jos itkeskelet paljon, olet jatkuvasti uupunut, et saa nukuttua yms. on kyse vakavammasta asteesta johon kannattaa kysellä neuvolan kautta keskusteluapua esim.

Nim. kokemusta on ja ohi meni aikanaan vaikka kesti useita kuukausia ;-)

 

>Yritän aina olla sellainen selviytyjä ja taistelija enkä viitsi "turhia" muille marista ja >itkeskellä.

En ole ikinä ymmärtänyt mitä hienoa on siinä et on 'seviytyjä ja taistelija' äiti joka pärjää yksin eikä tartte ketään. Tai siis jos ei mee hyvin, miks tarttee esittää että kaikki on oko. Olen lukenut paljon postauksia joissa äiti _ei vaan enää jaksa hetkeäkään_ ja kaikki tämä sen takia ettei osattu/haluttu pyytää apua ajoissa

 

>Yritän aina olla sellainen selviytyjä ja taistelija enkä viitsi "turhia" muille marista ja >itkeskellä.

En ole ikinä ymmärtänyt mitä hienoa on siinä et on 'seviytyjä ja taistelija' äiti joka pärjää yksin eikä tartte ketään. Tai siis jos ei mee hyvin, miks tarttee esittää että kaikki on oko. Olen lukenut paljon postauksia joissa äiti _ei vaan enää jaksa hetkeäkään_ ja kaikki tämä sen takia ettei osattu/haluttu pyytää apua ajoissa

Tuskin siinä mitään hienoa onkaan. Se on vaan jonkinmoinen kynnys itselle jota on hankala ylittää vaikka kovasti tahtoisikin. Hankala selittää. En vedä kenellekkään mitään "yli onnellista" roolia mutta en myöskään osaa avata suutani pahasta olostani vaikka ehkä haluaisinkin.

 

Synn.jälkeistä masennusta on eri asteista. Lievin lienee "baby blues" joka häipyy itsekseen kun hormonitoiminta tasoittuu, mutta jos itkeskelet paljon, olet jatkuvasti uupunut, et saa nukuttua yms. on kyse vakavammasta asteesta johon kannattaa kysellä neuvolan kautta keskusteluapua esim.

Nim. kokemusta on ja ohi meni aikanaan vaikka kesti useita kuukausia ;-)

Eli siis ei ole mitenkään outoa että on kestänyt kohta 9kk?

 

[QUOTE="Kyynel";23694883]Eli siis ei ole mitenkään outoa että on kestänyt kohta 9kk?[/QUOTE]

No mun osalta asiasta on nyt jo n.5vuotta, mutta todella paha olo iski kun lapsi oli 7kk (silloin pyysin sairaalassa keskusteluapua kun lapsi oli siellä 2vkoa infektion takia) kaikki alkoi väsymyksellä varmaan jo aiemmin ja toipuminen kesti n. vuoden.
Masennus voi tulla jopa vuosia synn.jälkeen vasta jos paljon valvoo esim. ja väsyy pikkuhiljaa.

 

tulipa mieleen myös sellainen vaihtoehto, että jospa kyseessä on jokin fyysinen ongelma, esim. kilpirauhasessa tms. jotkut tuollaiset pienehköt häiriöt voi aiheuttaa nuutunutta oloa, väsymystä ym. siksikin olisi hyvä kertoa tuntemuksistaan "ammattilaiselle" niin sekin mahdollisuus voitaisi tarkistaa. Ja se että neuvolan täti on tuttu, voi itsestä tuntua hankalalta, mutta kuitenkin hänellä on täysi vaitiolovelvollisuus, senhän toki tiedätkin. Ja sitten tuohon että et oikeen osaa "valittaa mistään"...itsellä sama ongelma, siis tuntuu turhalta marmattaa jostain mukamas pikkujutusta. Tuntuu, että ne on niin mitättömiä juttuja, ja isompia ongelmia pyörittelen vaan pääni sisällä, harvoin kerron ongelmistani kellekään. Niin, ja hyviä kuuntelijoita kyllä löytyisi, en vaan ole puhuja tyyppiä