Alkuperäinen kirjoittaja äiti x4;23467928:
sonsku ja
Sinderella :hug:
sonsku tiedän nii tuon tuntee tosta pahimmasta pelosta. Joulukuussa jouduin itse kokemaan keskeytyneen keskenmenon viikolla 20+ ja sen raskauden laskettuaika lähestyy ( la ois ollu 7.5 ) ja uutta raskautta ei vieläkään kuulu. Menetyksen kans on oppinut elämään. Alussa itku oli herkässä päivittäin, nyt ku aikaa on kulunut jo jonkin verran ni asiaa ei tule ajateltua enää niin useasti. Mielestähän se ei katoa koskaan mutta sen kanssa oppii elämään. Mutta tuo LA tulee olemaan kova paikka varsinkin jos ei uusi raskaus ala sitä ennen. Mulla ei taida olla ku yksi kierto enää mahdollista tulla raskaaksi ennen toukokuuta, ellei nyt ole tärpännyt.
Tänään napsahti sitten vuosi lisää ikääkin
Täytyy lähteä jatkaa ompeluja.
Aurinkoista päivää kaikille:flower:
PLUSSATUULIA:heart:
Synttärionnea :flower:
Mä piiskaan itseäni täällä, että mitä olisin voinnut tehdä toisin? Olisiko vaan pitännyt sitkeämmin vaatia seurantaa? Monen monta lähetettä neuvolasta kyllä äitipolille pistettiin ja aina vastauksena oli, että ei vaadi seurantaa! ja sitten kävi näin kun kävi. Meillä pikkuinen oli hyvinkin eloisa ja virkeä kun "synnytys" käynnistettiin kokonaan. Kohdunkaula oli siis pettänyt, kalvot pullotti emättimeen ja lapsivesitesti oli positiivinen. Ensin puhuttiin hätälangoituksesta, eli pää alaspäin osastolle makaamaan, että saadaan sikiökalvot vetäytymään takaisin kohtuun, mutta sitten kun lapsivesitesti oli positiivinen niin muita vaihtoehtoja ei annettu kun joko kotiin odottamaan, että pikkuinen "tipahtaa" ulos tai suoraan synnytyssaliin kalvojen puhkaisuun ja homman piti olla hetkessä ohi. Kuitenkin mun kroppa pisti 27h vastaan ennenkun luovutti ja pikkuinen syntyi, onneksi jo menehtyneenä. Siinä vaiheessa jos vauva olis yrittänny viel hengittää niin olisin varmaan kiipeillyt seinille:'(
Nyt on sitten niin helppo rangaista itseään, että miksi en vaan lähtenyt kotiin "miettimään" tätä toivotonta tilannetta. Olisiko sittenkin voitu päästä niin monta viikkoa eteenpäin, että vauvaa olisi voitu edes yrittää hoitaa? Turhahan näitä asioita on spekuloida kun tehty mikä tehty, mutta ketäs muuta sitä syyttäis kun itseään? Tosin syytän myös sairaalaa mun hädän vähättelystä ja siitä, että eivät kaikista lähetteistä huolimatta ottaneet mua tarkempaan seurantaan. Etenkin kun sairaalalla on tiedossa, että mulla oli edellisessä raskaudessa aivan sama ongelma, eli kohdunsisäsuu petti ja jouduin osastolepoon jo 19+6 vkolla ja makasin siellä 8 viikkoa (jossain välissä olin pari viikkoa kotona). 30-34 viikot makasin kotona ja sitten kun sain luvan nousta pystyyn synnytys käynnistyi perjantaina kun viikkoja oli 34+ ja polilla olikin vastassa lääkäri joka tuumasi, että ei me viikonloppua vasten näin pikkuviikkoisia synnytetä ja vielä saivat synnytyksen pysähtymään. Lopulta olin niin huonossa kunnossa fyysisesti, että liikkuminen 14 vkon vuodelevon jälkeen jatkui ja poika syntyi vasta tasan rv 38.
No, ylihuomenna mulla on jälkitarkastus ja sielä vaadin laatimaan selkeän sotasuunnitelman seuraavaan raskauteen ja jo heti alkuviikoista saakka tiukan ultraseurannan, sillä tuota sisäsuun pettämistä ei millään muulla voi havaita. Tukilankojen laitto on minun tapauksessani tehtävä jo ennenkun kalvopussi alkaa työntyä kohdunkaulaan, koska jos näin pääsee tapahtumaan niin vesien menin riski lankojen laitossa alkaa olla tosi suuri ja mä en kyllä kestä toista samanlaista menetystä, missä terve, hengissä oleva vauva joudutaan synnyttämään kun ei ole ajoissa hoidettu.
Sekavaa sepustusta, mutta niin on sekava mielikin. Ahdistaa niin tuo torstain käynti ja asioiden puiminen. Potilasasiamiehelle juttu lähtee sitten huhtikuun lopulla kun hän vuosilomilta palailee. Niin uskomattoman huonoa hoitoa olen saanut tai siis en ole saannut hoitoa pyynnöistä huolimatta raskausaikana saati sitten mitä oli jälkihoito! Ravasin sentään kahden viikon aikana kuudella lääkärillä ja vasta seitsemäs ilmoitti, että sun kohtusihan on ihan täynnä jotain... muut piti mua vaan sairasloman kinuajana ja mielenvikaisena joka ei vaan hyväksy asiaa ettei enään ole raskaana. Yksikin lääkäri kysyi, että paljonko olen sairaslomaa vailla ja oli aivan ihmeissään kun sanoin etten päivääkään tarvitse vaan tarvitsen hoitoa! Sairaslomalla en siis tee mitään kun olen tyttäreni omaishoitaja ja tällä hetkellä työtön kun ei kukaan ota tälläistä tapausta töihin jonka elämä keikkuu koko ajan veitsenterällä...
Kuullostaa kirjoitettuna aika hurjalta... moni varmaan ajattelee, että pakkoko vielä on se kuudes lapsi saada, mutta ei tätä asiaa järjellä selitetäkään =)