Jätin mieheni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Katkera
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ja tarkennukseksi vielä, olen siis alan ihmisiä.

Nuo siteerauksesi olet valinnut hyvin tukemaan päätöstäsi. Voisin nyt siteerata tähän puolensataa muuta tutkimusta eri näkövinkkelistä, mutta siitä ei olisi sinulle mitään apua.

Sen verran kuitenkin sanon, että nuo mainitsemasi lainaukset käsittelevät kuitenkin eri asiaa. Ajatus ja teko on kaksi eri asiaa. Minä saatan vaikka suuttuessani ajatella, että tuo mieheni on yksi ääliö ja tekisi mieli sitä kumauttaa, mutta ei hän ole ääliö, enkä minä häntä kumauta.

Lainaustesi valossa olisin siis väkivaltainen ihminen ja olisi vain ajan kysymys, koska toteutan ajatukseni. Näinhän se ei ole.

Ja senkin vielä sanon, että lainauksissasi miesten keski-ikä on nuori ja he todennäköisesti eivät elä parisuhteessa. Siltä osin voidaankin puhua mielikuvista ja ajatuksista, ei mistään konkreettisesta seksuaalisuuden toimintamallista. Melko iso osa miehistä muuten kokee seksin tuntemattoman kanssa epämiellyttäväksi, jopa parisuhteen ensimmäiset seksikokemukset koetaan joksikin ihan muuksi mitä anna tuossa ymmärtää. Hyvinkin suuri osa miehistä nauttii seksistä parhaiten tutun kumppanin kanssa. Eivät miehetkään mitään seksikoneita ole. Heillä on yhtälailla epävarmuuksia itsestään ja seksuaalisista kyvyistään.
 
Mulla oli ennen samanlaisia ajatuksia kuin aloittajalla. Nyt oon oppinut relaamaan, kun en ole itsekään enää niin ankara itselleni. Helpompi antaa toiselle anteeksi semmoisia asioita mitkä muuten tuntuisi itsestä tosi pahalta, kun suo vähän vapauksia ja nautintoja itselleenkin.

Oon tälläkin hetkellä todella ihastunut yhteen miespuoliseen ystävääni, jonka kanssa vietän paljon aikaa, mies ei tiedäkään miten paljon (enpä tiedä minäkään miten usein hän pornoa katselee, eikä kyllä kiinnostakaan tietää). En kuitenkaan ota siitä huonoa omaatuntoa, koska ei tämä pettämistä ole sen enempää kuin mieheni pornonkatselu. Vähän kivaa vipinää elämään vaan ja haaveita sekä virikkeitä yhteisistä keskusteluistamme, jotka näkyvät positiivisesti minun ja mieheni välisessä seksielämässä. Rakastan siis miestäni kuitenkin enemmän kuin tätä ystävää, joten en missään tapauksessa eroaisi hänestä. Enkä pettäisi miestäni, sen enempää kuin miehenikään pettäisi minua minkään stripparin tai prostituoidun kanssa (hän siis ihan vaan pornoa katselee kotona, ei missään strippiklubeilla käy, jos kävisi, niin varmaan antaisin itsekin itselleni vastaavasti vähän lisää vapauksia).

Jos saisin kuulla mieheni käyneen jotain stripparia katselemassa, niin sit voisin ihan hyvällä omallatunnolla vaikka pelata räsypokkaa komean ja hyvävartaloisen ystäväni kanssa. Vaikka ei kai se mieheni pornon katselusta niin paljoa eroa, että siitä nytkään tarvitsisi tunnontuskia tuntea. Nyt olen kuitenkin ollut aika pidättyväinen esim. sen suhteen, etten kahdestaan ole hänen kanssaan saunaan mennyt, koska se tuntuu varatulle ihmiselle vähän sopimattomalta. Tosin en kyllä tiedä, miten se oikeastaan eroaa siitä, että mies katselee jonkun vieraan naisen alastonkuvia, paitsi että jälkimmäisessä kontekstikin on avoimesti seksuaalinen ja kaikki näytetään.
 
Ei tota asiaa voi enää ton paremmin ilmasta. Hyvin huomaa ainakin sen että, täällä jaakaa koko ajan ne ihmiset jotka halua/uskalla kohdata totuutta. Elikkä, eivät ookkaan omien miehiensä himon kohteita yksinään. Mutta, ehkä on parempi pitää noi asiat iteltään pimennossa, nimittäin ne jotka ei kestä sitä todellisuutta. Mistähän mahtais johtua mm. miesten pettäminen?? Ja sen jälkeen on hyvä miettiäkkin että, miksi naiset pettävät? Ehkä kaikki ei petä, mutta korkeintaan omassa mielessä sitä suunnittelee. Ette kuitenkaan näe miestenne päänne sisään ja pysty lukemaan ajatuksia.
 
Miksköhän kaikkien miehet ei petä? Ja voisko vähän riippua naisesta itsestäänkin, että jaksaako mies katsella? Jos sun mies halusi muita, se ei tarkoita, että kaikilla muillakin on silleen.
 
No eipä sitä kykene elämään niin että olettaa kokoajan pahinta. AVAINSANA ON LUOTTAMUS.
Kenenkään ajatuksia ei voi lukea! Omaan mieleenkin voi tulla yllättäviä ajatuksia.
Toiseen vaan on luotettava. Ajatuksille ei voi mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;23372101:
Miksköhän kaikkien miehet ei petä? Ja voisko vähän riippua naisesta itsestäänkin, että jaksaako mies katsella? Jos sun mies halusi muita, se ei tarkoita, että kaikilla muillakin on silleen.

No ne ei petä siksi, että ei ole tilaisuutta pettää. Tai sitten väkisin hillitsevät itsensä ja tyydyttävät halunsa katsomalla pornoleffojen naisia. Jokainen ns. normaali ja terve heteromies haluaa muita naisia, jos ei muuten niin se etsii niitä pornosta. Myös sinun miehesi.
 
[QUOTE="vieras";23372131]ap:lle suosittelen psykiatrista apua, ei ole terveen ihmisen ajatuksia.[/QUOTE]

On se jännä juttu, että terapiaan pitäisi mennä sen vuoksi kun ei halua panna muita kuin puolisoaan ja aikoo pariutua ainoastaan samalla tavoin ajattelevan kanssa.. ja samaan aikaan täällä suurin osa leikkii yksiavioista, kun mesotaan että kyllä pitää muita haluta panna. Huh huh. Tämä maailma on vielä sairaampi, mitä luulin.
 
No ne ei petä siksi, että ei ole tilaisuutta pettää. Tai sitten väkisin hillitsevät itsensä ja tyydyttävät halunsa katsomalla pornoleffojen naisia. Jokainen ns. normaali ja terve heteromies haluaa muita naisia, jos ei muuten niin se etsii niitä pornosta. Myös sinun miehesi.

Voi voi, et taida paljoa luottaa naiselliseen vetovoimaasi, etkä miehiin myöskään. Tosi surullista oikeesti ja tekee hankalaksi ainoastaan sun oman elämän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;23372375:
Voi voi, et taida paljoa luottaa naiselliseen vetovoimaasi, etkä miehiin myöskään. Tosi surullista oikeesti ja tekee hankalaksi ainoastaan sun oman elämän.

En tiedä onko sinulla miestä, mutta jos on, niin luuletko oikeasti että hän haluaa panna vain ja ainoastaan sinua? Hän ei halua katsoa strippareita eikä pornoa?
 
Täällä sama tilanne! Minä (vaimo) pidän pornosta ja mielelläni kävisin vieraissa, mutta se ei miehelleni ole ok. Kannatan vapaata suhdetta, mutta se ei toimisi meillä. Mieheni vihaa pornoa ja vaikka hän seksistä tykkää, niin ei halua edes ajatella muita. Hän on sellainen yhden naisen mies. Tämä raivostuttaa minua joskus, mutta minkäs teet.
 
Rakas katkera. Mä voisin väittää että mulla on kokemusta miehistä enemmän kuin sinulla... vai oletko istunut huoratalossa Kiinassa ja pelannut korttia kun osa työkavereistasi käy panolla??

Minäpä olen. Ja nuo panolla käynneet oli yhtä lukuunottamatta sinkkuja reissumiehiä joita yksikään nainen ei saa "nalkkiin", ikinä. Yksi, korostan yksi työmaan avioituneista miehistä kävi panemassa paikallisia huoria. YKSI, ja niitä miehiä työmaalla sentään oli 80 ja risat. Mahdollisuus olisi kaikilla varmasti ollut enkä mä todellakaan olisi heidän vaimoilleen kertonut, eihän asia minulle kuulu, vaikka nainen olikin.

Sä perustat streotypiasi joihinkin pintaliitokapakoissa pörrääviin baarikärpäsiin ja peräkammarin poikiin jotka tumputtaa kun muuta ei saa. Välimalleja vaan on olemassa.

Kaikki tosin lähtee siitä miten SINÄ kohtelet sitä miestä. Jos olet noin neuroottinen niin ei kovin suuri ihme että mies hakee lohtua elokuva/kuva maailmasta. MENE itseesi ja pohdi omia vikojasi sen sijaan että leimaat kaikki miehet pettureiksi. Sulla on pahan sortin ongelma itsetunnon kanssa.
 
Jotain tarttee olla psyykeessä vialla jos noin hakalaksi saa maailmansa tehtyä. No ei se mitään...meitä on joka lähtöön. Et sä ap vaan pääse neuroosistasi eroon vaikka miehestä eroat. Se muuntaan muotonsa, seuraavaksi koet ahdistusta ystävistä jotka pitää jota kuta parempana ystävänä kuin sinä olet...Sinulle tulee aina ongelmia kun et ole kaiken keskipiste.
 
Menin naimisiin nuorena naisena.
Vain kuukausi häiden jälkeen mieheni tunnusti käyneensä huorissa.
Pahinta oli, että olin juuri hetkeä aiemmin tehnyt positiivisen raskaustestin. (tuntuu edelleen uskomattomalta kirjoittaa tästä, vaikka tapahtumista on jo yli vuotta)
Kokosin itseäni tuhansien itkujen avulla. Surin ja itkin, itkin ja surin. Olin nurkkaan ajettu. Huijattuna avioliittoon ja raskaana huoraavalle miehelle. (pukeudin vuosikausia tapahtuman jälkeen pelkkiin mustiin vaatteisiin)
Jatkoin kuitenkin liittoani ja halusin sisaruksen lapselleni. Sain haluamani.
Lasten ollessa 4 ja 6 vuotiaat halusin eron.
Tätä ennen olin jo ottanut itselleni oikeuden hankkia miesystävän, joka oli itsekin naimisissa. Sain miesystävältäni henkisen yhteyden ja takaisin uskoni, ettei ihan kaikki miehet ole huoria. Miesystäväni kanssa en harrastanut seksiä ollenkaan.
Tajusin, että haluan erota ja teinkin niin.
Olin sinkkuna vuosia, kunne tapasin miehen, joka ei ollut huoraavaa miestyyppiä.
Olemme tosi onnellisia. Mies saa katsoa pornoa, jos haluaa, mutta uskoisin, ettei ainakaan huoriin lipsu. (koskaan en voi kuitenkaan olla varma, mutta tiedän itsestäni nyt sen verran, että pystyn kokoamaan itseni ja elämäni, vaikka näin kävisi syystä tai toisesta. Eli itsetuntoa löytyy)
 
Alkuperäinen kirjoittaja otin elämäni itselleni;23373107:

Pettikö huoran kanssa sua vai oliko se ennen teidän suhteen alkua?
 
Kaikille niille, joiden mielestä minun pitää mennä hoitoon: Miksi mielipiteeni haittaa teitä? Jos olen sitä mieltä, etten halua parisuhteeseeni muita naisia missään muodossa, niin keneltä se on pois? Koska aion elää yksin, kukaan mieskään ei joudu "kärsimään" tästä millään tavalla. Miksi minun pitäisi muuttua ja opetella hyväksymään asia, jota en todellakaan halua hyväksyä?

Jokaisella miehellä on minun puolestani oikeus käydä huorissa, pettää ja katsoa pornoa niin paljon kuin huvittaa. Minulla taas on oikeus elää ilman tuollaista miestä. Mikä tässä on niin kamalaa ja väärin?
 
Ei sinun mielipiteesi haittaa ainakaan minua. Apua sinulle toivoisin, koska et itse näe sille tarvetta, vaikka se on ilmeistä. Tuon viimeisen viestisi sisältö on minä, minä, minä. Ei se ole keneltäkään muulta pois, vain sinulta. Eikä muiden kärsimisestä tässä ole kysymys, vaan sinun. Sinullahan se tuska on, Sinulla on paha olo. Ei kukaan tee tuollaisia päätöksiä jos kaikki on kunnossa. Sinä et vaan näe sitä.

Suosittelisin käymään keskustelemassa ajatuksistasi jonkun ammattilaisen kanssa. Puhumisen ja kuulemisen tarvehan sinulla on olemassa, koska tännekin avauduit asiasta. Miksi muuten et menisi? Se voisi avartaa ajatusmaailmaasi ja saada sinut huomaamaan asioita, joita et nyt huomaa.
 
Kuumimmat

Yhteistyössä