Ai että tuli paha mieli :(

Meillä ei saa töissä pitää puhelinta mukana, ja koska on vaan 2 taukoa, niin mua ei melko varmasti saa puhelimella kiinni. Päiväkodilla on mun työpaikan numero, mutta välillä sitä ei vaan kukaan kuule. Mies useimmiten voi vastata päivällä puhelimeen, mutta on silläkin sellasia hommia että pakko jättää puhelin kauemmas (ja saattaa sitäpaitsi olla kaukana töissä). Mun äidin numero on myös pk:hon ilmoitettu, mutta esim. kesät ovat 600km päässä, joten turhaa silloin sekin.

Ainoastaan kerran on käynyt niin, että mistään noista em. numeroista ei saatu ketään kiinni, ja päiväkodilta olivat sitten soitelleet ympäriinsä, ja saaneet mun pomon suoran numeron ja soittivat sitten sille.
Mutta on kyllä kauhee tunne kun huomaa vasta monen tunnin päästä, että pk:sta on yritetty soittaa.
 
Miksi nykyaikana pitäisi joka paikassa saada olla oma kännykkä käden ulottuvilla? Miksi TÖISSÄ ollessa pitäisi olla mahdollisuus vastata omiin HENKILÖKOHTAISIIN puheluihin? Miksi työnantajan pitäisi katsella moista touhua ja maksaa siitä palkkaa? Ruokatunnit on yleensä työntekijöiden omaa aikaa, silloin voi tehdä mitä lystää, mutta työaika on työnantajan aikaa. Meillä ei asiakaspalvelutyössä saa pitää omia puhelimia työaikana edes taskussa, ja mun mielestä se on ihan ok. Meillä on työpaikalle ihan yleinen puhelinnumero, jonka olen päiväkotiin ilmoittanut ja siitä saa kiinni työajalla.

Ja enkä nyt tarkoita, että päiväkodilta/koulusta tuleva puhelu sairaasta lapsesta tai onnettomuudesta tarkoittaisi pahalla tavalla henkilökohtaista puhelua :)
 
fiksu mamma kyllä ymmärtää että opettajalla voi olla puhelin tunnilla mukana ja fiksu tajuaa että se ei tietenkään ole päällä.

Nyt oli kyse siitä, että mitä palstahyeenat kommentoi tekee sitten niin tai näin.

Miksi se puhelin pitääs olla pois päältä? Eikö riitä, että on äänettömällä?
 
Miksi nykyaikana pitäisi joka paikassa saada olla oma kännykkä käden ulottuvilla? Miksi TÖISSÄ ollessa pitäisi olla mahdollisuus vastata omiin HENKILÖKOHTAISIIN puheluihin? Miksi työnantajan pitäisi katsella moista touhua ja maksaa siitä palkkaa? Ruokatunnit on yleensä työntekijöiden omaa aikaa, silloin voi tehdä mitä lystää, mutta työaika on työnantajan aikaa. Meillä ei asiakaspalvelutyössä saa pitää omia puhelimia työaikana edes taskussa, ja mun mielestä se on ihan ok. Meillä on työpaikalle ihan yleinen puhelinnumero, jonka olen päiväkotiin ilmoittanut ja siitä saa kiinni työajalla.

Ja enkä nyt tarkoita, että päiväkodilta/koulusta tuleva puhelu sairaasta lapsesta tai onnettomuudesta tarkoittaisi pahalla tavalla henkilökohtaista puhelua :)

Toisaalta, keskuksen kautta menevä puhelu voi aiheuttaa paljon enemmän vaivaa & viedä enemmän aikaa työpaikalla, kuin se että työntekijällä on oma luuri jossain lähettyvillä ja hän aika ajoin sen tarkistaa, ja soittaa sitten sopivan sauman tullen takaisin jos on tullut puhelu päiväkodista.
 
perusarkeahan se on jotta se lapsi on siellä päiväkodissa, niin....voihan se olla ÄIDILLÄ niin KIIRE että unohtuu OMA LAPSI perusarjessa....
ja eihän siihen puhelimaan tarvii kurkkii montaa kertaa tunnissa....apn tapauksessa tuossahan on monta tuntia, neljäkö vai mitä lie ja hänhän kertoo että paljon hommia tälle päivälle ollut...niinpä niin

Kerronpa työpäivästäni:

8.30-10.00 oppitunnit, 10.05-10.20 palaveri, 10.20-11.10 oppitunti, 10.15-10.30 välituntivalvonta (tässä katsoin luuria, ei puheluita), 10.30-10.45 ruokailu + LV-asioita, 10.45-11.30 oppitunti, 11.30-11.45 välitunti + puhelinpalaveri + seuraavan tunnin matskujen kopiointi, 11.45-12.30 oppitunti, 12.30-12.45 välituntivalvonta + LV-asioita, 12.45-14.15 oppitunnit, 14.15-14.30 projektitöitä, 14.30-14.55 LV-asioita. Ruokatauon jälkeen en ehtinyt edes vessaan, saati kahville tai istahtamaan omalle työpisteelle. En siis yksinkertaisesti ehtinyt puhelmien ääreen. Ihan taatusti en lastani unohda, vaikka miten kiire olisi. Mitään viitteitä sairastumisesta ei tosiaan ollut aamulla, joten en osannut odottaa ja ennakoidakaan mahdollista soittoa.

Mutta nyt pk:ssa on kanslian numero, jatkossa voivat soittaa sinne jos en kännyyn vastaa, saan soittopyynnön vaikka kesken tunnin.
 
Kyllä me ollaan ainakin ilmootettu koulun ja iltsikan alkaessa kirjallisesti ketkä ovat muita hakijoita. Eikä pph:lle tarvitte joka kerta erikseen sanoa, että mun isä tulee likan hakemaan kouluun vaan kellonaika ilmootetaan koska haetaan.

No tässä on ilmiselvästi erilaisia käytäntöjä. On meilläkin varahakijat ilmoitettuna, mutta silti vanhemman pitää ilmoittaa pk:iin, että varahakija tulee hakemaan.
 
Kerronpa työpäivästäni:

8.30-10.00 oppitunnit, 10.05-10.20 palaveri, 10.20-11.10 oppitunti, 10.15-10.30 välituntivalvonta (tässä katsoin luuria, ei puheluita), 10.30-10.45 ruokailu + LV-asioita, 10.45-11.30 oppitunti, 11.30-11.45 välitunti + puhelinpalaveri + seuraavan tunnin matskujen kopiointi, 11.45-12.30 oppitunti, 12.30-12.45 välituntivalvonta + LV-asioita, 12.45-14.15 oppitunnit, 14.15-14.30 projektitöitä, 14.30-14.55 LV-asioita. Ruokatauon jälkeen en ehtinyt edes vessaan, saati kahville tai istahtamaan omalle työpisteelle. En siis yksinkertaisesti ehtinyt puhelmien ääreen. Ihan taatusti en lastani unohda, vaikka miten kiire olisi. Mitään viitteitä sairastumisesta ei tosiaan ollut aamulla, joten en osannut odottaa ja ennakoidakaan mahdollista soittoa.

Mutta nyt pk:ssa on kanslian numero, jatkossa voivat soittaa sinne jos en kännyyn vastaa, saan soittopyynnön vaikka kesken tunnin.

Jos sulla olisi luuri äänettömällä taskussa tms (ja varmaan saa olla, siitä ei ole haittaa kenellekään), niin voisit vilkaista sitä vaikka ruokailussa, materiaalia kopioidessasi, välituntia valvoessasi, tms.
 
No, tässä on vielä sekin, että mulla hyvin, hyvin harvoin on päällä sellaisia vaatteita, joissa on taskut. ja mitään kännypussia en halua kantaa kaulassani, kun avainnauha jo roikkuu. Aina on tietysti näitä jossittelun paikkoja... mutta musta tällainen on turhaa.

Tänään oli vielä sitten siinäkin tuplahuono tuuri, että miehenikään ei ollut tavoitettavissa ap:llä niin kuin normaalisti.
 
Nykyään lasten perustieto lomakkeissa ei enää kysytä vanhempien työpaikkoja ja numeroita koska ne eivät kuulu päiväkodille joten hyvin harvat tulevat antaneeksi numeroa kun niitä ei erikseen kysytä. Itse olen lto eikä ole kauan kun oma tyttäreni oli satuttanut itsensä pk:ssa ja sieltä oltiin yritetty soittaa, mutten ollut katsonut puhelinta muutamaan tuntiin enkä itsekkään ollut muistanut antaa työnumeroani päiväkotiin.
 
Hmmjaa. Mun mieheni on hitsaaja, eikä ihan helposti vastaa kesken päivän puhelimeen, ei kuule sen ääntä eikä voi joka välissä riisua kaikkia varusteitaan ja alkaa räpläämään puhelinta jos on vaikka soinut. Mä taas olen perus toimistohommissa, mutta ei todellakaan pomo katsele hyvällä jos näkee työntekijät puhelin kourassa. Käsilaukussa pysyy ja tauoilla vilkaisen.
 
Olin teininä psykologin luona ja kesken "avautumiseni" hänen puhelimensa soi. Pyysi anteeksi ja vastasi, hänen koululainen soitti ja kysyi miten kananmunat keitetään.
Eipä kauheasti kiinnostanut avautua enää kun olit kuunnellut 5minuuttia kun äiti ohjeistaa lastaan kananmunien keitossa.
Ja en enää myöskään jatkanut siellä käyntiä.
 
[QUOTE="niin";23112154]mikäs sä ap taas olitkaan ammatiltasi, kun pääsi taas unohtumaan? =)[/QUOTE]

Kyllä se tuppaa multakin aina unohtumaan. Pitää aina päivittäin tulla tänne tarkistamaan mikäs se nyt taas olikaan se Rieputarallaan ammatti...:xmas:
 
Meillä oli tänään kaksi sairasta lasta, joiden vanhempia ei saatu kiinni. Toisen sain kiinni kahden tunnin yrityksen jälkeen ja hän tulikin sitten nopeasti. Toisellle soitettiin jo aamulla, äiti vastas että ei se lapsi niin kipeä ole, en tule. Myöhemmin meni lapsi huonommaksi ja koitettiin äitille soittaa mutta äiti ei enään puhelimeen vastannut!
 
siis mitkä työpaikat on sellasia että ei voi olla puhelin mukana kun tauolla? voihan se puhelin olla esim taskussa, ja jos se soi, vilkasee jossain välissä kuka soitti ja jos on sellanen ihminen jolla tietää olevan jotain tärkeetä asiaa (esim just päiväkoti) niin soittaa takaisin mahd. pian.

esim. vene-ala. mieheni ja minä kumpikin näissä hommissa. eikä todellakaan saa olla edes taskussa puhelin. kaapissa se on pidettävä ja tauolla käydä vilkuilemassa.
 
Älä harmittele semmoista. Poikaa on varmasti hoidettu hyvin. Ei hän olisi varmaan tuntenut itseään sen terveemmäksi, vaikka olisit ollut paikalla heti välittömästi.:)
 
Ymmärrän, että on paha mieli, mutta se on taivahan tosi, ettei jokaisessa työssä voi pitää puhelinta lähettyvillä aina. Oma ammattinikin on sellainen. Tosin meillä voi puhelin olla mukana, mutta jos on kiire, ei siihen vastata, ei edes ehdi katsoa kuka soittaa tai puhelin on äänettömällä. Ja ihan varmasti työ on sellainen, että sitä EI VOI jättää vaikka lapsi oksentaisi ja olisi kipeä. Vasta kun saa jonkun hommattua tilalle, voi keskittyä omiin asioihin.

Lisään vielä, että vaikka kouluihin on ilmoitettu työnumeromme, emme aina voi ottaa puhelua vastaan, viestin tai soittopyynnön kyllä.
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="Kenguru";23111537]Esim. syvänmeren sukeltajan ammatti...Ihan tosissaan, onhan noita, vaikka kirurgi, palomies kun tilanne on päällä, kätilö, uutisten lukija lukutilanteessa...Eikä monissa työpaikoissa katsota hyvällä että oma luuri roikkuu takussa.[/QUOTE]

Esim. niinki turha ku kioskin myyjä. Me EMME saa pitää omaa puhelinta myymälän puolella. Ja taukoja meillä ei ole kuin teoriassa. Ja ennen ku joku huutaa että että teille on pakko järjestää ne tauot niin kuvittele ittes seisomaan (esim. tänään -27astetta) 15-30 minuuttia oven takana kun ovessa lukee: myyjä on tauolla... eli asiakkaat kaikkoaa... sitten kaikkoaa työpaikka...
Työpaikan numero on kyllä ilmoitettu päiväkotiin, mutta jostain syystä ne ei siihen soita.
 
varmasti harmitti, mutta toisaalta, entä jos olisit ollut vaikka päivän keestävällä työmatkalla, ja ajomatka olisi sen saman 3 h kestänyt, näitä sattuu, ja sitävartehnhan hoitopaikka on, että lapsi saa apua, toki kurjaa sairastaa siellä, mutta joskus niin vaan käy..
 
Meillä töissä ainakin monella opettajalla on puhelin työpöydällä sivussa äänettömällä/piippauksella eikä siitä ole sanomista tullut. Näin on itsellänikin. Vastattuakin siihen on tullut kesken tuntia, kun on juuri esim. päikystä soitettu.

Itsellä pitää olla sitten sen verran arviointukykyä onko kesken tuntia tuleva puhelu heti vastattava vai ei. Tärkeät numerothan on yleensä nimellä puhelimessa muistissa.
 

Yhteistyössä