Hirveä synnytys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pelko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="surullinen";23084176]Mua harmittaa hirveästi että sairaalassa kätilöt eivät juurikaan neuvo liikkumaan, se auttaa kaikista parhaiten kun on jaloillaan, lapsi laskeutuu ja pääsee kääntymään oikeaan asentoon toisin kuin jos on makuullaan. [/QUOTE]

Mä kyllä taas uskon, että jokainen synnytys on yksilöllinen, ja pitäis kuunnella sitä omaa kehoa. Mulla auttoi ekassa synnytyksessä kipuihin parhaiten liikkuminen ja pystyssä oleminen, ja itsepäisesti yritin samaa tokassakin. Mutta tokassapa kivut olivat kaikista hirveimmillään jos oli pystyssä, esim. jos oli pakko lähteä vessassa käymään niin meinasin kuolla kivusta. Superkipeitä supistuksia tuli jatkuvalla syötöllä jos olin pystyssä. MUTTA nämä supistukset eivät tehneet mitään, eivät avanneet kohdunsuuta yhtään! Lopulta aivan epätoivoisena pyysin epiduraalin (jota pelkään kuollakseni, enkä todellakaan ottaisi kuin äärimmäisessä hädästä), ja kivut laantuivat. Makasin n. tunnin-puolitoista rauhassa sängyllä, nukahdinkin hiukan. Ja tänä aikana aukesin melkein kokonaan, n.2-9 cm! Jouduin sitten ponnistamaan tosi pian, juuri kun olin vihdoin päässyt lepäämään... Eli ei ne asiat aina ole noin yksioikoisia, että liikkuminen ja pystyssäolo edesauttaisi synnytyksessä, itselläni ainakin taisi olla päinvastoin tässä tokassa synnytyksessä.
 
Itse syytän makaamisestani omaa tietämättömyytäni. Syytän myös kätilöitä, koska hehän ovat ammattilaisia ja heidän pitäisi hieman ehkä ohjeistaa siinä tilanteessa... No jatkan julistustani ainakin omassa kaveripiirissäni, jotta he eivät menisi samaan lankaan ja makaisi paikallaan koko ajan :D
 
Mulla oli ihan hirveä synnytys. Se päättyi hätäsektioon lopulta. Luulin kuolevani, uskoin kuolevani. Minua läpsittiin kasvoille ja huudettiin, että on pakko hengittää tai lapsikaan ei hengitä. Se oli hirveää. En ollut enää vain tosi kipeä, olin helvetissä, se on raastavaa ja musertavaa tuskaa. Tiesin, että en selviä enää. Pyysin apua, mutta lopulta en enää pyytänyt mitään. Odotin vain, että kaikki loppuu.

Happimaski päällä minut juoksutettiin leikkuriin ja hätä niille tuli. Olin tosi huonossa kunnossa viikon sairaalassa. Lapsi voi hyvin onneksi. Jälkeen päin kuulin, että minulla oli ollut kolme tajuttomuus-kouristuskohtausta avautumisvaiiheessa. silti synnytystä vain jatkettiin. Kätilö oli ilkeä ja tyly.

Neurologi suositteli sektiota seuraavien lasten kohdalla. Niin tapahtuikin. En ikinä olisi uskaltanut enää synnyttää normaalisti. Olisin ennemmin tappanut itseni. Oikeasti.
 
Mulla oli nopea synnytys ja avauduin viimeisen tunnin aikana loput kolme senttiä, kätilö sanoi 7sentin kohdalla että anestisialääkäri tulee kun JOUTAA ja laittaa epiduraalin, kätilö pesi selän valmiiksi ja jouduin makaamaan kokoajan yhdellä kyljellä, ja odottamaan lääkäriä. Tunnin päästä sanoin että nyt se tulee (lapsi siis) ja kätilö nauroi, mutta katto kuitenni tilanteen ja olinpahan oikeessa. Eli siis puudutuksia en ehtinyt saamaan. Ja se että avauduin tunnissa ne kolme senttiä niin oon miettinyt että jos se lääkäri oiskin tullut minuuttia ennen kuin tunsin että vauva syntyy niin synnytys ois pitkittynyt ja muuta..Se vain toi huonot muistot tapahtumasta kun piti yhdellä kyljellä olla ja kestää supistuksia joita tuli peräjälkeen ja se kipu oli niin kauheeta että oksensin. Ja ilokaasua sain just ennen kun tunsin vauvan tulevan, viis henkäisyä otin ja ei se auttanut mitään, paitsi että pyörryin eka ponnistusta tehdessä. Kannattaa puhua synnytyksestä sellaselle joka tietää niistä sanoa, että oltasko voitu jotain tehdä erilailla jne. Silloin kun tutustuttiin synnärillä niin kätilö esitteli kolme puudutusta ja ilokaasun, ite synnytyksen aikana niistä ei kuulunut mitään, sanoi jälkikäteen että panttaavat niitä ettei äiti ja lapsi olisi niin lääketokkurassa. Loppufiiliksinä se että seuraavan kerran onneksi tiedän mitä vaatia!!
 
Mun eka synnytys oli sektio, joka meni hyvin ja toka oli alatiesynnytys joka meni ihan persiilleen. Mulla meni kans ihan munilleen puudutukset, anestesialääkäri oli ihan asiaton, ilokaasu oli rikki, jne. Vauvaa jouduin ponnistamaan puoltoistatuntia seisaaltaan että sain sen edes synnytyskanavaan. Mulla on perus-sairauteni taki 40 %:a alhaisempi kipukynnys kuin tavan tallaajalla ja sitä ei huomioitu ollenkaan. Luulin ja toivoin kuolevani.

Kyllä koin saaneeni trauman. Itkeskelin asiaa yksin pari kuukautta ennen kuin sain suuni auki ja käsiteltyä asian. Mulle ei kätilö tullut käymään synnytystä sen kummemmin läpi. Ennen vuoron vaihtoa eka kätilö tuli pyytämään anestesialääkärin käytöstä anteeksi.

En synnytä enää IKINÄ! Mene sinäkin ap pelkopolille, sektio oli paljon mukavampi.
 
Oho tulipas paljon vastauksia :)
Mä siis makasin koko ajan yhdellä kyljelä epiduraalin laiton jälkeen, sen takia etten päässyt ylös sängystä kun jalka ei toiminut sen toispuolisen epiduraalin takia ja toisella kyljellä maatessa rupes oksettaan jostain syystä ihan hitosti. polvilleen mut väännettiin kerran mutta tuntu että kaikki paikat halkee niin rojahdin sit takas kyljelleni.

ja mä oon puhunu aika paljon mun synnytyksestä mutta silti se vaan pyörii mielessä. enkä pian edes enää kehtaa puhua siitä, tuskin ketään kauheesti kiinnostaa kuunnellakaan enää..

Miehen kans pari kertaa ollaan juteltu synnytyksestä, sen mielestä se oli ikävää koska ei pystynyt auttamaan ja sitten jälkeenpäin kertoi että meinasi kuulemma nukahtaa (!) tuolilleen :D mä itse välillä itkin ja huusin ja valitin tuskasta, vinguin niinkun pikkulapsi haluavani kotiin ja etten halua synnyttää, välillä taas olin niin kipeä että makasin vaan puolitajuissani silmät kiinni ja odotin kuolemaa tai jotain. ihan ku olisin ollut jossain ihan omassa maailmassa.

myös se mua ahdistaa ettaä vaikka kätilöt oli tosi mukavia, ihania yms niin mulla on jotenkin hävettävä olo siitä että kuinka alaston sitä oli ja jotenki niin.. "alentunut"? olo. vaikee selittää. mutta maata siinä lapsivettä valuen jalkovälistä kun vuorotellen kaikki tulee ronkkimaan ja jalka ei edes pysynt koukussa vaan joku siitäkin joutu pitää kiinni tutkimusten ajan, itkien ja huutaen tuntemattomien ihmisten edessä jotka pukee ja riisuu housuja edes takaisin..........

viime yönä taaskaan en meinannut nukahtaa kun tää koko homma pyöri mun mielessä.
 
ja sekin vielä että koko synnytys on mun muistissa jotenkin sellasena niinkun olisin ollut jossain sumussa... en muista kaikkea ja olin ihan sekaisin. ponnistusvaiheessa en todellakaan halunnut satuttaa ketään mutta olin niin paniikissa että otin kiinni mistä sain, roikuin toisella kädellä kätilön hihassa ja toisella kädellä olin vääntänyt miestä vaatteista, hiuksista ja kaulasta.. vaikken todellakaan tarkottanut tehdä mitään sellasta.
 
Mulla oli nopea synnytys ja avauduin viimeisen tunnin aikana loput kolme senttiä, kätilö sanoi 7sentin kohdalla että anestisialääkäri tulee kun JOUTAA ja laittaa epiduraalin, kätilö pesi selän valmiiksi ja jouduin makaamaan kokoajan yhdellä kyljellä, ja odottamaan lääkäriä. Tunnin päästä sanoin että nyt se tulee (lapsi siis) ja kätilö nauroi, mutta katto kuitenni tilanteen ja olinpahan oikeessa. Eli siis puudutuksia en ehtinyt saamaan.

Mulla oli kans avautumiset molemmissa synnytyksissä nopeita, täysin umpinaisesta täysin auki puolessa tunnissa. Kävin pelkopolilla nyt tätä kakkosta odottaessa puhumassa siitä, että pelkäsin, ettei epiduraalia ehditä antaa. No eihän sitä perkele sitten annettu, kun se mun kätilöni ei USKONUT että kohdunsuu voi aueta niin nopeasti. Kiitti vaan sillekin, kyllähän se kovasti pyyteli jälkikäteen anteeksi, mutta paljonpa se siinä enää hyödytti. Mullakin kätilö intti vastaan, kun soitettuani sen paikalle sanoin, että nyt se syntyy - hiljeni vastaväitteet hänellä nopeasti kun tarkistettuaan tilanteen totesi, että puolivälissä jo tulossa.

Voisivat siellä kätilökoulutuksessa pikkuisen enemmän painottaa niille opiskelijoilleen, että vaikka keskimäärin synnytys etenisi ihan miten tahansa (siis näitä sentti ja tunti kaavoja ym.) niin jokainen synnyttäjä on kuitenkin yksilö ja sellaisena hänet tulisi myös huomioida.

Huomaan muuten, että tämä juttu painaa mua aikalailla edelleen, täytyypä soittaa naikkarille ja varata keskusteluaika, josko siitä olisi jotain iloa itselle, ja ehkä jollekulle muulle nopealle synnyttäjälle tulevaisuudessa.
 

Yhteistyössä