opettaja ongelmia taas

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Wicked Mary
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tekeekö lapsesi yksin niitä matikan tehtäviä siellä käytävässä? Pitäis olla ainakin KKA ohjaamassa ja opastamassa tehtävissä, etenkin jos tekee jo yksilöllistettyä kirjaa.
Aika oudolta toiminnalta kuulostaa tuo open käytös.
 
[QUOTE="vieras";23049421]Aapee on aivonsa jo nuorella iällä impannut punkkari, joten hänen juttunsa (joita ei jaksa lukea johtuen pötkökirjoituksesta) voi antaa mennä viheltäen ohi.[/QUOTE]

älä nyt marilii taas jaksa, sä et tiedä musta etkä nuoruudestani yhtään mitään
 
[QUOTE="moi";23049628]Itselläni oli vähän aikaa sitten vastaava tilanne, jossa opettaja sorsi tiettyä pientä ryhmää luokassaan, ja yksi näistä sorsituista oli ala-kouluikäinen lapseni. Vaimoni oli useaan otteeseen yhteydessä opettajaan, koulun kuraattoriin sekä rehtoriin, tuloksetta. Meille jopa ehdotettiin koulun vaihtoa, mikä itselleni ei tullut mieleenikään. Tilanne jatkui ja kärjistyi kuitenkin pahasti jonka jälkeen menin henkilökohtaisesti kouluun, ja nätisti kysyin rehtorilta että mitä tämä pelleily on kun pienet lapset joutuvat vanhempien ihmisten kiusaamaksi jo koulussa. Rehtori osoitti kuitenkin seisovansa täysin opettajan takana tässä tilanteessa ja rupesi latelemaan henkilökohtauksia solvauksia myös minua kohtaan, itsekin hämmästyin tilanteesta hieman, mutta päädyin tarttumaan rehtoria riveleistä kiinni ja antamaan muutaman korvapuustin ja totesin että tältä se todennäköisesti lapsistakin tuntuu kun te henkisesti piinaatte niitä.

Lasten kohdalla kiusaus loppui opettajan toimesta, ja minä sain pahoinpitely syytteen. Pääasia että lapseni voi paremmin nyt koulussaan.[/QUOTE]

Toivottavasti tämä oli trolli? Sairasta meininkiä. Tuolla tavalla kasvatetaan juuri niitä lapsia jotka mellastavat luokassa niin ettei opettaja mahda mitään koska "jos sä yrität määräillä mua niin mun isä tulee ja antaa sulle turpiin!". Oletko myös harkinnut kivien heittelyä ko. opettajien ikkunoihin tai koiranpommin laittamista postilaatikkoon?
 
[QUOTE="Joo";23049390]Minä aikoinani tein matikan ja äidinkielen osalta ekaluokalla ylimääräsiä harjotuksia ja kakkosluokan kirjoja. Tämä johtu siitä että menin eskariin jo vuotta aiemmin kun muut ja kävin sen sitten kahtena vuotena (5 ja 6 vuotiaana, johtui siitä että halusin pysyä samassa ryhmässä). Joten ekan luokan harjotuksia olin sitten tehny jo tokan vuoden eskarissa. :D

Minä tein omia tehtäviäni nimenomaan käytävässä, sinne opettaja nosti mulle aina pulpetin kun alko sellanen tunti. Ja tämä ei siksi että minä oisin häirinny muita, vaan siksi että minä en häiriintyisi muista ja opetuksesta joka ei yhtään koske niitä tehtäviä joita minä teen. Ja musta se oli ihan ok, opettaja kävi aina muutaman kerran tunnissa poikkeamassa ja katsomassa miten etenen ja neuvomassa. Sain rauhassa tehdä tehtäviä.

Mutta en tiedä, tietysti herää kysymys kuinka monta kertaa sun tyttösi pitää kysyä syytä, onko se hälle kerrottu, eikö asiasta vois keskustella vanhempi ja opettaja eikä tyttö ja opettaja. Meinaan jos syy ois vaikka samantapanen kun mulla, niin opettaja saattais kokea vähän huonona käytöksenä jos oisin joka ainoa tunti alottanu sen russutuksen että miiiiiiks, mitä varten, en mä haluuuuuuu, en mä meeeeee, mä halun olla luokan takaosassa, hei miiiiiiks.

En sano että näin on, mutta näinkin vois olla. Eli kannattaa ihan rakentavassa hengessä olla yhteydessä opettajaan eikä hyökätä.[/QUOTE]

siis silloin kun asiasta sovittiin että tytöllä on suppeamman oppimäärän matematiikan kirja ei ollut mitään puhetta että tehtävät tulee suorittaa käytävässä, olin siis paikalla joten kyllä tiedän mistä puhuttiin ja sitä vielä erikseen kysyinkin että tarkoittaako se sitä että tyttöä aletaan kohdella sitten erityisoppilaana, vai voiko olla omassa luokassaan oppitunneilla kuten ennenkin ja vastaus oli " ei se vaikuta mihinkään, hän on normaalisti tunneilla, hänellä on vain eri kirja kuin muilla jota tekee"
 
Tuo on kyllä hyvinkin mahdollinen selitys että tyttö ei osaa keskittyä kun muut tekevät eri juttua ja siksi on laitettu sinne käytävään. Tietysti asia olisi pitänyt selittää tytölle niin ettei pidä sitä rangaistuksena (toki tuossa iässä helposti teinin voi olla vaikea tajuta asiaa siltikään kun niin paljon mielummin kähisisi sen parhaan kaverin kanssa ja käytävässä sitä ei voi tehdä)
 
[QUOTE="moi";23049628]Itselläni oli vähän aikaa sitten vastaava tilanne, jossa opettaja sorsi tiettyä pientä ryhmää luokassaan, ja yksi näistä sorsituista oli ala-kouluikäinen lapseni. Vaimoni oli useaan otteeseen yhteydessä opettajaan, koulun kuraattoriin sekä rehtoriin, tuloksetta. Meille jopa ehdotettiin koulun vaihtoa, mikä itselleni ei tullut mieleenikään. Tilanne jatkui ja kärjistyi kuitenkin pahasti jonka jälkeen menin henkilökohtaisesti kouluun, ja nätisti kysyin rehtorilta että mitä tämä pelleily on kun pienet lapset joutuvat vanhempien ihmisten kiusaamaksi jo koulussa. Rehtori osoitti kuitenkin seisovansa täysin opettajan takana tässä tilanteessa ja rupesi latelemaan henkilökohtauksia solvauksia myös minua kohtaan, itsekin hämmästyin tilanteesta hieman, mutta päädyin tarttumaan rehtoria riveleistä kiinni ja antamaan muutaman korvapuustin ja totesin että tältä se todennäköisesti lapsistakin tuntuu kun te henkisesti piinaatte niitä.

Lasten kohdalla kiusaus loppui opettajan toimesta, ja minä sain pahoinpitely syytteen. Pääasia että lapseni voi paremmin nyt koulussaan.[/QUOTE]

meillähän rehtori on täysin opettajan takana, eikä tule keskusteluihin mukaan vaan lähettää vararehtorin puolestaan joka niinikään seisoo opettajan takana, mutta kuuntelee kaikkia osapuolia, myös tyttöä itseään
 
Tuo on kyllä hyvinkin mahdollinen selitys että tyttö ei osaa keskittyä kun muut tekevät eri juttua ja siksi on laitettu sinne käytävään. Tietysti asia olisi pitänyt selittää tytölle niin ettei pidä sitä rangaistuksena (toki tuossa iässä helposti teinin voi olla vaikea tajuta asiaa siltikään kun niin paljon mielummin kähisisi sen parhaan kaverin kanssa ja käytävässä sitä ei voi tehdä)

noita rangaistuksia tulee ihan solkenaan, muun muassa kun opettaja syytti että tyttäreni oli hukannut kirjan jonka avulla tarkistetaan tehtäviä, siis sen nykyisen suppeamman matikan kirjan, hän sai edellisen jo loppuun ennen joululomaa ja aloitti tammikuussa uuden, eikä ole vielä käyttänyt uutta tarkastuskirjaa kertaakaan, mutta opettaja vaan syytti, ja kun tyttö sanoi ettei ole voinut sitä hukata kun ei ole sitä vielä saanutkaan, tuli jälki-istuntoa vastaanväittämisestä
 
Toivottavasti tämä oli trolli? Sairasta meininkiä. Tuolla tavalla kasvatetaan juuri niitä lapsia jotka mellastavat luokassa niin ettei opettaja mahda mitään koska "jos sä yrität määräillä mua niin mun isä tulee ja antaa sulle turpiin!". Oletko myös harkinnut kivien heittelyä ko. opettajien ikkunoihin tai koiranpommin laittamista postilaatikkoon?

Kyseessä ei ole mikään peikonpoikanen. Lapseni ei tiedä mitään mitä siellä rehtorin kansliassa tapahtui, eikä tarvitsekaan tietää, muutakuin että isä kävi keskustelemassa asiasta. Ja lapseni olen pyrkinyt aina kasvattamaan tavalla, jossa auktoriteetti-asemassa olevia ihmisiä kunnoitetaan ja heidän ohjeitaan noudatetaan. Mutta kun esimerkki-asemassa oleva henkilö ei käyttäydy arvonsa mukaisesti, ja väärinkäyttää arvoaan, niin asiaan tulee puuttua. Vanhempia kuunnellaan ja pelisääntöjä noudatetaan, mutta kaikkea saa kyseenalaistaa tottakai.

Niin ja pienenä sivuhuomautuksena vielä, että mikäli joku aikuinen henkilö käy käsiksi lapsiini, niin siinä muuttuvat jo pelisäännöt sen verran, että en minäkään mitään "yleisiä" normeja tai tapoja noudata. Vaan pelataan sitten tämän toisen henkilön ehdoilla.

Täällä taloyhtiössähän oli itseänikin reilusti vanhempi rouva, joka kerran huoritteli tytärtäni kun hän juoksi hänen takapihansa poikki leikkiessään muiden lasten kanssa hippaa. Tyttäreni oli 9-10 vuotias. Asiasta tuohtuneena kävin kysymässä naapuriltani että, miten hyvänen aika vanhempi naisihminen jolle pitäisi ovia pitää auki ja auttaa tien ylitse päästää suustaan tuollaista ja vielä lapsille. Miten tällaiselle henkilölle voi sen hänelle kuuluvan "kunnioituksen" suoda?
 
No tuo tietysti kuulostaa vähän ikävämmältä. Toki olisi silti hyvä tietää että mitä se vastaanväittäminen tässä tapauksessa tarkoittaa. Jos tyttö ihan nätisti sanoo että anteeksi mutta kun minä en ole vielä saanut koko kirjaa, niin tuollainen toiminta on toki kohtuutonta. Jos taas vetää heti hirveät hepulit, korottaa ääntään, käyttää asiatonta kieltä jne. niin tilanne on jo taas ihan eri.
 
"moi": ja sinä ilmeisesti pidät fyysistä pahoinpitelyä asiallisena tapana ilmaista mielipiteensä? Siihen tarkoitukseen on kyllä olemassa ihan viralliset reitit ja menettelytavat, oma käytöksesi on osoitus siitä ettet tällaiseen asialliseen toimintaan kykene ja suuresti olen lapsistasi huolissani jos isän käytös on noin impulsiivista. En yhtään ihmettelisi jos koulussakin oltaisiin huolissaan siitä lyötkö ehkä lastasikin kun kerran vierasta aikuistakin. Joka tapauksessa lapsesi on nyt varmasti opettajien silmissä "sen umpihullun isän lapsi", onnittelut siitä.
 
Ikävä tosiasia on, että on sellaisia opettajia, jotka sietävät kovin vähän erilaisuutta. Tähän "erilaisuuteen" siis sisällytän nyt myös luonteeltaan villit oppilaat. En ole ollut kovin kauaa työelämässä, etten itsekään nyt tässä koita esiintyä erityisen kokeneena ammattilaisena, mutta jotain olen jo ehtinyt nähdä ja oppia.

Ensinnäkin, minusta tuo matematiikan mukauttaminen oli täysin turhaa. Kyse on siitä, että tyttösi opettaja ei jostain syystä kykene opettamaan matematiikkaa kuten aikaisempi opettaja, ja hakee siihen nyt helppoa ratkaisua. Tytöllesi helpompi matikankirja saattaa tuntua hyvältä ajatukselta, mutta minä näkisin, että se ei häntä nyt palvele.. Siksi ehdottaisin selvittämään tarkemmin, onko tuo mukauttaminen tarpeen lainkaan, ja jos ei ole, yrittää purkaa se.

Toisekseen, opettaja toimii ylipäätään väärin laittaessa tyttösi jatkuvasti käytävään - oli sitten syy "huono käytös" tai tuo matematiikka-asia. Tyttäresihän oppiminen kärsii, jos joutuu olemaan jatkuvasti pois luokasta. opettajalla ei näköjään ole keinoja selvitä vilkaan oppilaan kanssa. Kaikenkaikkiaan kuulostaa todella kyseenalaiselta moinen toiminta.

Itselläni on taustalla hieman vastaava kokemus; uusi opettaja ei tullut vilkkaan (ADHD) oppilaan kanssa toimeen, ja oppilas siirrettiin "turhaan" erityisluokalle. (Tämän tarkemmin en voi tilanteesta kertoa). Siksi suosittelen, että pidät nyt huolen, että asia saadaan selvitettyä. Rehtorin on suostuttava tapaamaan, tai sitten pommitat sitä sivistystoimenjohtajaa (tai kuka teille näistä vastaakin) niin kauan, että asia otetaan tosissaan. Menet itse sinne kouluun ja vaadit, että asia selvitetään oikeasti, ei vain palaveria toisen perään jossa istutaan ja jahkataan samaa asiaa että kun nyt jotain pitäisi tehdä (kokemusta näistäkin). Ja kuten moni on sanonut, voit mennä itse sinne luokkaan, opetus kun on julkista. Tosin silloinhan opettaja tietysti panee parastaan, eli siitä ei välttämättä ole hyötyä. Joka tapauksessa, tsemppiä, älä anna periksi!
 
Itse olen niin tempperamenttinen että menisin aivan varmasti itse huomenna koululle keskustelemaan asioista kasvotusten sekä opettajan että rehtorin kanssa.
Jos opettaja ei pärjää pitää tehdä päätös kouluavustajan tarpeesta.

Omaa lasta kiusattiin vuosi sitten aika rankasti, kaikenmaailman viesteistä ja soitoista ei ollut mitään apua. Vasta kun otin ohjat käsiini ja menin nenät vastakkain niiden ihmisten kanssa kelle oli asiaa niin tilanne ratkesi.
 
Fyysinen ongelmanratkaisu on aina itselläni viimeinen vaihtoehto, ja käytän sitä hyvin harkitusti, en koskaan impulsiivisesti. Olen henkilökohtaisen kokemukseni kautta huomannut että monesti asiat hoituvat sujuvammin ja nopeammin kun ne ratkotaan asettamalla kova kovaa vastaan. Byrokratiaa noudattamalla saa odottaa joskus kuukausia, ellei jopa vuosiakin.
Itse olen ehdottomasti heikompien suojelun puolella, siksi minua pistääkin suunnattomasti vihaksi kun kuulen että lapsia kohdellaan kaltoin. Ja minusta se on vain hyvä asia, että opettajat tietävät tulevaisuudessa, että mikäli lapseni kohdalla ilmenee ongelmia koulussa, että ottavat minuun yhteyttä, ennemmin kun käyvät puristelemaan lapseni käsi- ja olkavarsia mustelmille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eräs luokanope;23050519:
Ikävä tosiasia on, että on sellaisia opettajia, jotka sietävät kovin vähän erilaisuutta. Tähän "erilaisuuteen" siis sisällytän nyt myös luonteeltaan villit oppilaat. En ole ollut kovin kauaa työelämässä, etten itsekään nyt tässä koita esiintyä erityisen kokeneena ammattilaisena, mutta jotain olen jo ehtinyt nähdä ja oppia.

Ensinnäkin, minusta tuo matematiikan mukauttaminen oli täysin turhaa. Kyse on siitä, että tyttösi opettaja ei jostain syystä kykene opettamaan matematiikkaa kuten aikaisempi opettaja, ja hakee siihen nyt helppoa ratkaisua. Tytöllesi helpompi matikankirja saattaa tuntua hyvältä ajatukselta, mutta minä näkisin, että se ei häntä nyt palvele.. Siksi ehdottaisin selvittämään tarkemmin, onko tuo mukauttaminen tarpeen lainkaan, ja jos ei ole, yrittää purkaa se.

Toisekseen, opettaja toimii ylipäätään väärin laittaessa tyttösi jatkuvasti käytävään - oli sitten syy "huono käytös" tai tuo matematiikka-asia. Tyttäresihän oppiminen kärsii, jos joutuu olemaan jatkuvasti pois luokasta. opettajalla ei näköjään ole keinoja selvitä vilkaan oppilaan kanssa. Kaikenkaikkiaan kuulostaa todella kyseenalaiselta moinen toiminta.

Itselläni on taustalla hieman vastaava kokemus; uusi opettaja ei tullut vilkkaan (ADHD) oppilaan kanssa toimeen, ja oppilas siirrettiin "turhaan" erityisluokalle. (Tämän tarkemmin en voi tilanteesta kertoa). Siksi suosittelen, että pidät nyt huolen, että asia saadaan selvitettyä. Rehtorin on suostuttava tapaamaan, tai sitten pommitat sitä sivistystoimenjohtajaa (tai kuka teille näistä vastaakin) niin kauan, että asia otetaan tosissaan. Menet itse sinne kouluun ja vaadit, että asia selvitetään oikeasti, ei vain palaveria toisen perään jossa istutaan ja jahkataan samaa asiaa että kun nyt jotain pitäisi tehdä (kokemusta näistäkin). Ja kuten moni on sanonut, voit mennä itse sinne luokkaan, opetus kun on julkista. Tosin silloinhan opettaja tietysti panee parastaan, eli siitä ei välttämättä ole hyötyä. Joka tapauksessa, tsemppiä, älä anna periksi!

.. ja jatkan vielä, että ikävä tosiasia on sekin, että rehtorit yleensä seisovat opettajien takana joko tietämättä kunnolla edes mistä on kyse, tai sitten tietävät mutta eivät välitä, tai yksinkertaisesti uskovat opettajaa. Itse siis opettajana tällaisen tilanteen nähnyt, en missään tapauksessa yleisä, mutta halusin vain sanoa, että tällaine voi olla mahdollista.
 
[QUOTE="vieras";23048926]joko opettaja toimii hyvin väärin. TAI... tyttösi on kumminkin murrosiän kynnyksellä, tuossahan kohtaa voi muutenkin alkaa mennä koulussa huonommin kun alkaa muut asiat kiinnostaa. Nuoret myös pitävät aika kovaa yhtä, eli aikuisen toiminta nähdään hurjan vääränä vaikka se olisikin ihan oikein. (esim. jos oppilas häiriköi toistuvasti ja opettaja puuttuu siihen lujalla kädellä). Et voi olla varma ettei tyttösi ole toiminnallaan toistuvasti häiriköinyt luokassa ja siksi hänet on siirretty pois. Nuoret kun ei näe asiassa mitään väärää....

Mutta suosittelen että yrität jatkaa asian selvittelyä fiksusti, toki ajaen tyttösi parasta mutta myös muistaen että hänessäkin voi olla "vikaa".[/QUOTE]

Juuri näin. Nuoret kokevat häiriköinnin kivana ajanvietteenä joka vie opettajan huomion ja tunti kuluukin mukavasti nahistellessa. Opella on kuitenkin vastuu opetuksen antamisesta muille oppilaille! En sano, etteikö myös opessa voisi olla vikaa mutta vanhemmat eivät todellakaan osaa edes kuvitella miten ne kullanmurut koulussa käyttäytyvät.
 
[QUOTE="moi";23050551]Fyysinen ongelmanratkaisu on aina itselläni viimeinen vaihtoehto, ja käytän sitä hyvin harkitusti, en koskaan impulsiivisesti. Olen henkilökohtaisen kokemukseni kautta huomannut että monesti asiat hoituvat sujuvammin ja nopeammin kun ne ratkotaan asettamalla kova kovaa vastaan. Byrokratiaa noudattamalla saa odottaa joskus kuukausia, ellei jopa vuosiakin.
Itse olen ehdottomasti heikompien suojelun puolella, siksi minua pistääkin suunnattomasti vihaksi kun kuulen että lapsia kohdellaan kaltoin. Ja minusta se on vain hyvä asia, että opettajat tietävät tulevaisuudessa, että mikäli lapseni kohdalla ilmenee ongelmia koulussa, että ottavat minuun yhteyttä, ennemmin kun käyvät puristelemaan lapseni käsi- ja olkavarsia mustelmille.[/QUOTE]

Ja luuletko että oikeasti tulevaisuudessa noin tulee käymään? Todennäköisemmin opettajat tästedes visusti välttävät ilmoittamasta teille kotiin yhtään mitään siinä pelossa että he joutuvat myöskin mukiloiduksi.
 
No tuo tietysti kuulostaa vähän ikävämmältä. Toki olisi silti hyvä tietää että mitä se vastaanväittäminen tässä tapauksessa tarkoittaa. Jos tyttö ihan nätisti sanoo että anteeksi mutta kun minä en ole vielä saanut koko kirjaa, niin tuollainen toiminta on toki kohtuutonta. Jos taas vetää heti hirveät hepulit, korottaa ääntään, käyttää asiatonta kieltä jne. niin tilanne on jo taas ihan eri.

nimenomaan opettaja saa hepulit ja alkaa huutaa ja uhkailla, ja aika vaikea se on 12 vuotiaan osata käyttäytyä aikuismaisesti siinä tilanteessa kun keski-ikäinen naisihminenkään ei osaa.
 
[QUOTE="hmmmmm";23050828]Tää yks näköjään käyttää AINA haukkumiseen tota punkkari- (tai vanha punkkari-)sanaa, mä en oo tiennytkään että se on haukkumasana :D[/QUOTE]

punkkari olen ollut ja vanha olen myös, mutta en ole impannut nuorena enkä nyt vanhanakaan, kuten tämä tietty yksi vieras väitti.
Punkkariuttani en häpeile enkä peittele, eiköhän noita vanhoja punkkareita ole tässä maassa aika paljon muitakin . :)
 
Niin, sitä tarkoitin että olen huomannut että tää yks on monesti yrittänyt vittuilla sulle sanomalla punkkariksi, mutta mun mielestä se on enemmänkin kohteliaisuus kuin haukkumasana, joten ihmettelen hieman tota sen sanavalintaa :D Nyt siis vasta keksinyt ton imppaushomman ilmeisesti mutta monesti aiemminkin on hokenut tota punkkari-juttua.

Mutta jos hän tosiaan on tuo nimimerkki joksi häntä sanoit, niin sitten en ihmettele koska siihen nyt on totuttu että hällä on hieman omalaatuiset jutut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eräs luokanope;23050519:
Ikävä tosiasia on, että on sellaisia opettajia, jotka sietävät kovin vähän erilaisuutta. Tähän "erilaisuuteen" siis sisällytän nyt myös luonteeltaan villit oppilaat. En ole ollut kovin kauaa työelämässä, etten itsekään nyt tässä koita esiintyä erityisen kokeneena ammattilaisena, mutta jotain olen jo ehtinyt nähdä ja oppia.

Ensinnäkin, minusta tuo matematiikan mukauttaminen oli täysin turhaa. Kyse on siitä, että tyttösi opettaja ei jostain syystä kykene opettamaan matematiikkaa kuten aikaisempi opettaja, ja hakee siihen nyt helppoa ratkaisua. Tytöllesi helpompi matikankirja saattaa tuntua hyvältä ajatukselta, mutta minä näkisin, että se ei häntä nyt palvele.. Siksi ehdottaisin selvittämään tarkemmin, onko tuo mukauttaminen tarpeen lainkaan, ja jos ei ole, yrittää purkaa se.

Toisekseen, opettaja toimii ylipäätään väärin laittaessa tyttösi jatkuvasti käytävään - oli sitten syy "huono käytös" tai tuo matematiikka-asia. Tyttäresihän oppiminen kärsii, jos joutuu olemaan jatkuvasti pois luokasta. opettajalla ei näköjään ole keinoja selvitä vilkaan oppilaan kanssa. Kaikenkaikkiaan kuulostaa todella kyseenalaiselta moinen toiminta.

Itselläni on taustalla hieman vastaava kokemus; uusi opettaja ei tullut vilkkaan (ADHD) oppilaan kanssa toimeen, ja oppilas siirrettiin "turhaan" erityisluokalle. (Tämän tarkemmin en voi tilanteesta kertoa). Siksi suosittelen, että pidät nyt huolen, että asia saadaan selvitettyä. Rehtorin on suostuttava tapaamaan, tai sitten pommitat sitä sivistystoimenjohtajaa (tai kuka teille näistä vastaakin) niin kauan, että asia otetaan tosissaan. Menet itse sinne kouluun ja vaadit, että asia selvitetään oikeasti, ei vain palaveria toisen perään jossa istutaan ja jahkataan samaa asiaa että kun nyt jotain pitäisi tehdä (kokemusta näistäkin). Ja kuten moni on sanonut, voit mennä itse sinne luokkaan, opetus kun on julkista. Tosin silloinhan opettaja tietysti panee parastaan, eli siitä ei välttämättä ole hyötyä. Joka tapauksessa, tsemppiä, älä anna periksi!

tämä mukautettu matematiikka aloite tuli nimenomaan tältä opettajalta, aiemmin ei ole sellaista ehdotettu, vaan vielä 5. luokalla tuli hyviäkin numeroita kokeista.
Tyttö sanookin että kirja on tosi helppo ja teki kirjan reilussa kuukaudessa valmiiksi, hän sai sen marraskuussa ja ennen joululomaa se oli tehty loppuun.

Nimenomaan olen sitä mieltä että opettajalla ei ole valmiuksia kohdata vilkkaita oppilaita.
 
[QUOTE="hmmmmm";23050885]Niin, sitä tarkoitin että olen huomannut että tää yks on monesti yrittänyt vittuilla sulle sanomalla punkkariksi, mutta mun mielestä se on enemmänkin kohteliaisuus kuin haukkumasana, joten ihmettelen hieman tota sen sanavalintaa :D Nyt siis vasta keksinyt ton imppaushomman ilmeisesti mutta monesti aiemminkin on hokenut tota punkkari-juttua.

Mutta jos hän tosiaan on tuo nimimerkki joksi häntä sanoit, niin sitten en ihmettele koska siihen nyt on totuttu että hällä on hieman omalaatuiset jutut.[/QUOTE]

Juu ymmärsin kyllä tarkoituksesi :)
No enhän mä tietysti 100% varma voi olla että ko vieras on eräs tietty nimimerkki, mutta vahva epäilys kumminkin...kerran hän alkoi täällä väittää että on ollut mun kanssa samassa koulussa ja että olin pahin koulukiusaaja ja kiusasin nimenomaan juuri häntä ja tuhosin hänen elämänsä kun olin sellainen kovis punkkari !
Kun sitten pyysin kertomaan missä koulussa olemme molemmat olleet, eihän hän tietenkään sitä tehnyt, koska ei tiedä missä koulussa olen ollut :laugh:
 
[QUOTE="moi";23050551]Fyysinen ongelmanratkaisu on aina itselläni viimeinen vaihtoehto, ja käytän sitä hyvin harkitusti, en koskaan impulsiivisesti. Olen henkilökohtaisen kokemukseni kautta huomannut että monesti asiat hoituvat sujuvammin ja nopeammin kun ne ratkotaan asettamalla kova kovaa vastaan. Byrokratiaa noudattamalla saa odottaa joskus kuukausia, ellei jopa vuosiakin.
Itse olen ehdottomasti heikompien suojelun puolella, siksi minua pistääkin suunnattomasti vihaksi kun kuulen että lapsia kohdellaan kaltoin. Ja minusta se on vain hyvä asia, että opettajat tietävät tulevaisuudessa, että mikäli lapseni kohdalla ilmenee ongelmia koulussa, että ottavat minuun yhteyttä, ennemmin kun käyvät puristelemaan lapseni käsi- ja olkavarsia mustelmille.[/QUOTE]

tuosta "heikommasta " voi ollla montaa mieltä. Lapset ja nuoret osaavat ryhmässä olla tosi törkeitä, kuten aikuistekin. Opettaja on kuitenkin yleensä yksin ja nuoret/lapset pitävät kavereidensa puolta. Opettaja voi aivan hyvin olla kiusattu nuorten taholta.

Mene itse pitämään tunteja niin saat iloita siitä ryhmähengestä.
 
Juuri näin. Nuoret kokevat häiriköinnin kivana ajanvietteenä joka vie opettajan huomion ja tunti kuluukin mukavasti nahistellessa. Opella on kuitenkin vastuu opetuksen antamisesta muille oppilaille! En sano, etteikö myös opessa voisi olla vikaa mutta vanhemmat eivät todellakaan osaa edes kuvitella miten ne kullanmurut koulussa käyttäytyvät.

juuri näin. Hulluinta on se, että jopa ne hiljaiset ja oppimishaluiset ovat yleensä häiriköiden puolella, jos kiista tulee. Eli opettaja /auktoriteetti nähdään aina pahiksena nuorten taholta ja heidän solidaarisuus toisiaan kohtaan on erittäin vahvaa. Vaikka opettaja olisi aivan normaali ja tasapuolinen jne. varsinkin jos sijainen kyseessä.
 
Yhteistyössä