Niinpä,mie tiesin alusta asti miehellä olevan etenevä näkö - ja kuulovamma,tiesin että joskus hän saattaa kokonaan menettää näkönsä ja kuulonsa.Siitä huolimatta aiomme olla yhdessä koko elämän,siitä rakkaudesta mitä tunnemme toisiamme kohtaan,siitä onnesta,ilosta ja intohimosta jonka jaamme parisuhteessa jo 7 vuoden ajan,jota ei helposti rikota.Sä et selvästi tiedä miltä tuntuu rakastaa toista täysin ehdoitta, niin paljon että jalat lähtee alta kun toisen näkee ja tekee mitä tahansa toisen eteen. Sääli.. Tämän takia puolet avioliitoista päätyy eroon. Mutta sitten on se toinen puoli mikä kestää mitä tahansa.
Tietenkin tiedän ja meillä onkin loistava avioliitto :heart: Usein hämmennyn siitä kun niin monet kehuu meidän parisuhdetta. Ja edelleen, se johtuu juuri siitä että suhteemme ei ole hoitosuhde. Mies ei ole mikään omaishoitaja jonka täytyisi jaksaa 24/7 vaan minulla on myös omat hoitokontaktit, pidän ERITTÄIN tärkeänä myös miehen jaksamista enkä missään nimessä aliarvioi hänen tarpeitaan huutelemalla, että kyllä meidän parisuhde kestää vaikka minä vaan makaan sairaana 24/7. Parisuhteessa täytyy huomioida myös toista, ei voi elää itsekkäästi minäminä elämää vaikka kuinka olisi sairas. Ja kun minä tämän faktan kehtaan ääneen sanoa, niin kalikka kalahti melko monessa suunnassa. Katsoppa peiliin, jyskyttääkö siellä sitten huono omatunto?Sä et selvästi tiedä miltä tuntuu rakastaa toista täysin ehdoitta, niin paljon että jalat lähtee alta kun toisen näkee ja tekee mitä tahansa toisen eteen. Sääli.. Tämän takia puolet avioliitoista päätyy eroon. Mutta sitten on se toinen puoli mikä kestää mitä tahansa.
Vaan jos pysyisit kokonaan pois, niin et tietäis mitä paskaa täällä ihmiset susta jauhaa. Unohtaisivat sut pikkuhiljaa.On sillä väliä. Enpä mie tälle vuotta ole täällä juurikaan käyny ko kääntymässä. Olin palstatauvolla tuossa alkuvuojen koska olin liian sairas konetta ees avaamaan, nii joku kiva tyyppi alko levittää täällä juorua että oon kuollu Sehän on sama miten mie teen, oon palstalla tai en nii ei se oo hyvä jollekki kuitenkaan...
Tuota vierasta varmaan ärsyttää pelkästään sinun olemassaolo Näitä tapauksia että kirjotti sitte mitä vaan, se no sen perskärpäsen mielestä väärinNiin, että muut saa tähän ketjuun kertoa mielipiteensä ja omat kokemuksensa, mutta mä en. Voi kristus sun tapaasia aivottomia kanoja.
No saa palstailla, mutta jos itkettää kun virtuaalimaailmassa tuntemattomat ilkeilijät levittää susta soopaa, niin kyllähän siinä olis aihetta kehoittaa hankkimaan OIKEA elämä palstan sijaan...Ahaa, eli sinun mielestä en sais palstailla ollenkaan sen takia että täällä on pari kolme kusipäätä jotka rakastaa rääpiä minun asioita? Justiinsa joo... Mie palstailen ihan jostaki muusta syystä, kuin minun asioitten takia joita täällä jotku levittelee ja haluaa jauhaa. Tottakai mie ite joskus jauhan omia asioitani mut se ei liene kiellettyä, niin tekkee moni muuki.
minusta paskaa puhutaan, ehkäpä juuri siksi että olen täällä oma itteni.
Kyseenalaistatko sinä ihan tosissasi sen että puolison sairaessa myös terve puoliso joutuu koville? Ei tosiaan ihmekään kun ihmiset eroaa kun toista ei ajatella yhtään ja tarpeet aliarvioidaanJos kyseenalaistaa jotain niin miksi sanot että pitää katsoa peiliin tai huono omatunto jyskyttää? Voin ihan jyskytystäkin kyseenalaistaa sanomasi ja olla erimieltä. Olen loistavassa ruumiin- ja sielunvoimissa mutta osaan silti ajatella asiaa toiseltakin kantilta.
On ihan terveitäkin ihmisiä jotka ovat minäminäminä-ihmisiä. Ja kukaan, et edes sinä, voi sanoa että kaikki sairastajat (anteeksi, paitsi sinä fiksu) ovat minäminäminä-ihmisiä.