Miten opetetaan/ saadaan 3v pyytämään anteeksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Niina"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

"Niina"

Vieras
Poika on tähän asti ollut ns 'helppo' lapsi. Sellainen, jonka käytöstä muut kadehtivat, oman riehuessa. Itse olen ollut kauhuissani, miten opettaa lapselle kaikki kielletty yms sitten vanhempana, kun omaa tahtoa on paljon enempi kuin pienellä. Poika on siis luonteeltaan hyvin rauhallinen ja harkitseva. Viihtynyt itsekseen leikkien ja muiden riehumista on seurannut sivusta. Jos muiden leikit ovat menneet liian rajuiksi on hän lähtenyt pois. Jos häntä on tönitty tai lelu viety kädestä, hän on katsonut hetken perään, keksinyt muuta touhua tai tullut äidiltä hakemaan lohtua. Häntä ei ole koskaan tarvinnut opastaa leikkimään nätisti, kiusaamatta tai vaatia anteeksi pyyntöä toisen satuttamisesta, koska hän on niin 'kiltti'.

Nyt on ikää 3 vuotta ja vihdoin hän on löytänyt riehumisen riemun ;) Nyt hän tönii, vie leluja ja tekee kaikkea sitä mitä muut saman ikäiset ovat tehneet jo pari vuotta (ja monella jo rauhoittumaan päin tuo riehuminen). Toki kiellän ja opastan, mutta tämän ikäisen pitäisi jo pyytää myös anteeksi. Kielto ja mehd. rangaistus eivät enää riitä. Mutta miten saadaan lapsi pyytämään anteeksi, kun ei hänen ole koskaan ennen sitä tarvinnut tehdä? Varsinkin kun itsepäisyyttä ja omaa tahtoa löytyy ihan tarpeeksi...

Varsinkin pikkusisko 1v on joutunut uuden taidon ja rohkeuden kohteeksi. Tönitään, lyödään... Juuri tänään aamulla poika tönäisi tahallaan siskonsa sohvalta alas. Otin pojan syliin, selitin ettei niin voi tehdä ja että siskoa pitää nyt halata anteeksi pyynnöksi. Siitä alkoi huuto. Istuin sohvalla poika sylissä ja monta kertaa toistin miksi pidän sylissä, miksi ja miten pitää pyytää anteeksi ja että omiin leikkeihin pääsee, kun on anteeksi pyytänyt. Poika huusi, kakoi limaa, huusi, rimpuili, huusi, kakoi jne 1½h eikä suostunut anteeksi pyytämään. Minun oli pakko luovuttaa tuossa vaiheessa (siskon ruoka ja päikkäriaika olivat jo myöhässä) ja väkisin laitoin pojan halaamaan siskoa (vein pojan kädet siskon ympärille). Ei tuokaan tainnut ihan oikein loppua, mutta en voinut vain päästää poikaa omiin leikkeihin 'voittajana'. Jäähylle laitosta ei ole ollut mitään hyötyä.

Perhekerhossa, jos vaadin poikaa anteeksi pyytämään, seuraa siitä sama episodi. Huutoa ja liman kakomista, jopa oksentamista. Ennemmin haluaisin antaa vain olla, kuin vaatia pyytämään anteeksi. Muut äidit ovat melkein tuomitsevampia siksi, että poika raivoaa, kuin että jättäisi pyytämättä anteeksi.

Nyt kaipaisin uusia ideoita, miten saadaan 3v pyytämään anteeksi?
 
poika taitaa haluta vääräksi tietämällään käytöksellä äidiltä huomiota. Jos hän tietää, että väärin tekemällä pääsee äidin syliin (ja mitä kauemmin siinä tinttailee, sitä kauemman siinä saa olla), niin... Laskepas 1+1. Ja jos vastaat tähän siten, että lapsi ei suostu istumaan/pysy jäähytuolilla, niin siinäkin tapauksessa kannattaa marssia peilin eteen...
 
Muistatko itse pyytää usein anteeksi? Mä toivon kovasti että esimerkki tehoaa ja pyydän ihan pieneltäkin aina anteeksi jos vahingossa pukkaan ohikulkeissani tms.
 
Meillä taisteltiin tästä samaisesta asiasta tänä aamuna kolmevuotiaan kanssa kun oli täräyttäny pikkusiskoaan otsikkoon. Ja varmaan 1,5 tuntia sitä palautettiin omaan huoneeseen kun ei suostunut pyytämään anteeksi. Aikamoista väsytystä se oli, kumpikaan ei halunnu antaa periks ja huuto raikas oikein kunnolla. Mutta mä päätin että tän vien kyllä loppuun nyt. Loppujen lopuks, lapsi tuli huoneesta, halas eka minua ja pyys anteeks ja meni sen perään siskoaan halaamaan anteeksipyynnön kera. Mutta kyllä oli paskafiilis ja jotenki niin väsyny ton jälkeen :/
 
Ja jos vastaat tähän siten, että lapsi ei suostu istumaan/pysy jäähytuolilla, niin siinäkin tapauksessa kannattaa marssia peilin eteen...
Pika pysyy jäähyllä. Menee sinne tosi mielellään, vaikka paikkana on hämärä pukuhuoneen penkki, ilman mitään virikkeitä. Laulelee ja loruilee, vaikka kaksinkertaisen ajan. Tuolle ei vain jäähy toimi.

Ja kyllä poika saa olla sylissä muutenkin. Pyrin antamaan kaikille lapsille läheisyyttä. Siskon olessa päikkäreillä, luetaan lähekkäin, pelataan tai tehdään muuten yhdessä jotain.
 
[QUOTE="jojo";22907853]Muistatko itse pyytää usein anteeksi? Mä toivon kovasti että esimerkki tehoaa ja pyydän ihan pieneltäkin aina anteeksi jos vahingossa pukkaan ohikulkeissani tms.[/QUOTE]

Kyllä meillä pyydetään anteeksi. Sekä minä, että mies. Sekä lapsilta, että vanhemmat toisiltaan (myös lasten kuullen).
 
'Kiitos' poika oppi sanomaan, ihan sillä, että sanoin aina 'nyt kuuluu kiittää'. Nykyään sanoo todella reippaasti ja oma-aloiteisesti 'kiitos' ja 'ole hyvä'.
Mutta painostuksesta tuo menee lukkoon ja kieltäytyy yhteistyötä. Kun vain keksisi miten saadaan pyytämään anteeksi, ilman painostusta. Huoh.
 
Mä oon omille sanonu vaan, että leikit ei jatku ennenku on halattu ja sanottu anteeksi. Hyvin on toiminu :) Samoin me vanhemmat pyydetään anteeksi tarvittaessa, ehkä sekin on hyvänä esimerkkinä.

Tuossa nuoremman kiusaamisessa toimisin ennemmin niin, että ottaisin tuon kiusatun syliin ja näin ollen poika ei sais sylittelyä siitä hyvästä että satuttaa pienempää. Ehkä sisarus tuo jonkinlaista kateutta ilmaan mikä sit ilmenee näin? Sinnikkyys palkitaan.
 
Tosta väkisin halaamisesta tuli mieleen mun veli pienenä. Ei oo koskaan pyytänyt keltään anteeksi eikä mielestään ole koskaan missään väärässä ja ikää nyt 25v. Minä ja siskot taas pyydetään anteeksi herkästi ja osataan nöyrtyä. Sama kasvatus ollaan kaikki saatu mutta veljelle ei vaan ole mennyt perille mikä on oikein ja mikä väärin. Hänellä on rikosrekisteri ja on vähän väliä tekemisissä poliisien kanssa ja nauraa vaan tuomioille.
 
Meidän riehujalla meni vuosi ennen kuin oppi pyytämään anteeksi. Jos tuli anteeksi pyydettävää, niin sanoin aina ensin että nyt pitää pyytää anteeksi. Siitä alkoi usein itku. Sanoin aina että " Ei hätää, äiti auttaa. Mennäänpä yhdessä" Poika itki vieressä ja minä selitin:" Nyt me pyydämme anteeksi Maijalta ja äiti paijaa Maijaa". Poika siis vain itki ja seisoi vieressä. Toimitus oli nopeasti ohi ja sitten pääsi äidin syliin rauhoittumaan. Tällä tavalla ei synny spektaakkelia ja tulee pyydettyä anteeksi.

Olin johdonmukainen ja lopulta poika oppi että anteeksipyyntö ei ole rangaistus vaan positiivinen juttu, jolla tulee parempi mieli kaverille ja itselle. Selitin myös rauhoitusvaiheessa pojalle miltä satutetusta tuntuu ja miksi kaveri itkee niin kovasti.

En pakottanut halamaan vaan sitä on harjoiteltu sitten myöhemmin, kun anteeksipyyntö ei aiheuttanut itkua.

Toivottavasti tästä on apua =)
 
Mä oon omille sanonu vaan, että leikit ei jatku ennenku on halattu ja sanottu anteeksi. Hyvin on toiminu :) Samoin me vanhemmat pyydetään anteeksi tarvittaessa, ehkä sekin on hyvänä esimerkkinä.

Tuossa nuoremman kiusaamisessa toimisin ennemmin niin, että ottaisin tuon kiusatun syliin ja näin ollen poika ei sais sylittelyä siitä hyvästä että satuttaa pienempää. Ehkä sisarus tuo jonkinlaista kateutta ilmaan mikä sit ilmenee näin? Sinnikkyys palkitaan.

Sitähän minäkin pojalle yritin sanoa, ettei leikit jatku ennenkuin anteeksi on pyydetty. Jos olisin vienyt jäähylle, olisi siellä laulellut ja leikkinyt laululeikkejä. Siksi pidin sylissä.

Aiemmin olen kokeillut tuota, että sisko on ollut minun sylissä ja olen mennyt pojan viereen vaatimaan anteeksi pyyntöä. Mutta hän kääntää vain pään pois ja jatkaa leikkejään. Vähän turhan taitava sulkemaan ei toivotut asiat ulkopuolelle tuo poika...

Eikä ongelma ole tuo siskon kiusaaminen. Siitä seuraa rangaistus (esim jos lyö siskoa lelulla, se lelu lähtee jäähylle). Kiusaamisen saan loppumaan helposti, mutta se että saisin pojan myös pyytämään anteeksi, se on ongelma.
 
Meillä ei myöskään saman ikäinen suostu millään pyytämään anteeksi, jos häntä painostetaan. Itsekseen saattaa pyytää, mutta jos anteeksi-pyytämistä ei kuulu ja sitä aletaan tivaamaan, lapsi menee ihan lukkoon ja huutaa ja ulvoo hysteerisenä. Meillä tähän on auttanut se, että lapselle selitetään rauhallisesti mitä ja miksi pitää pyytää anteeksi, sen jälkeen lapsi saa miettiä itsekseen asiaa, rauhoittua ja pyytää anteeksi kun alkaa tuntumaan siltä. Leikit ei tietenkään jatku ennen kuin anteeksi on pyydetty.
 
Toivottavasti tästä on apua =)
Täytyy kokeilla tätä. Tuo vaikuttaa äkkiseltä siltä, että lasta ei painosteta pyytämään anteeksi, vaan olemaan vain mukana. Ja kun aikuinen näyttää mitä tehdään ja tavallaan pyytä anteeksi lapsen puolesta, lapsi näkee mallin. Voisi jopa toimia tuolle meidän pojalle. Hää on monesti nimenomaan sellaista vastaan, jossa ei tiedä miten tulee toimia.

Luulen, että osa siitä huudosta on juurikin sitä, ettei poika vain osaa ilmaista, ettei tiedä mitä häneltä vaaditaan. Ja mie en ole keksinyt parempaa keinoa, jolla kertoa pojalle mitä haluan :/
 
Tuon ikäisille on hyvin tavanomaista, että anteeksi-pyytäminen on vaikeaa. Pakottaminen ja painostaminen eivät toimi monenkaan kohdalla, mutta rauhoittuminen, tunteisita puhuminen ja yhdessä harjoitteleminen voivatkin tuoda hyvää tulosta.
 
[QUOTE="Niina";22907816] Otin pojan syliin, selitin ettei niin voi tehdä ja että siskoa pitää nyt halata anteeksi pyynnöksi. Siitä alkoi huuto. Istuin sohvalla poika sylissä ja monta kertaa toistin miksi pidän sylissä, miksi ja miten pitää pyytää anteeksi ja että omiin leikkeihin pääsee, kun on anteeksi pyytänyt. Poika huusi, kakoi limaa, huusi, rimpuili, huusi, kakoi jne 1½h eikä suostunut anteeksi pyytämään. [/QUOTE]

On jo aika hurjaa. Ehdottaisin "hihnojen löysäämistä" ensimmäiseksi. Jo pelkkä anteeksi -sana on nyt sellainen punainen vaate pojallesi, että tarvitaan jotain muuta. Empatian herättäminen siskoa ym. tönittyjä kohtaan voisi riittää aluksi. Eli jos poika tönäisee, ilmaiset korostaen pahaa mieltä ja osoitat pojalle ihan ystävällisesti mutta tehokkaasti sen, että tönäistyä sattuu. Tosiaan näytät vahvasti sen oman pahan mielesi, ei raivoa. Olet kuitenkin ymmärtäväinen kaikesta huolimatta, eikä poika saa tilanteessa tuntea itseään hirveäksi. Hänellä on joku syy, miksi tönii, eli paha olo jo valmiiksi.

Sitten jatkossa kun tuntuu jo otollisemmalta, viet pojan halaamaan. Eikä vieläkään pakoteta sanomaan anteeksi -sanaa. Halaushan jo anteeksipyytämistä.
 
Olin johdonmukainen ja lopulta poika oppi että anteeksipyyntö ei ole rangaistus vaan positiivinen juttu, jolla tulee parempi mieli kaverille ja itselle. Selitin myös rauhoitusvaiheessa pojalle miltä satutetusta tuntuu ja miksi kaveri itkee niin kovasti.

En pakottanut halamaan vaan sitä on harjoiteltu sitten myöhemmin, kun anteeksipyyntö ei aiheuttanut itkua.

Täällä olikin jo samantyylisiä ajatuksia kuin minulla :) Noin minäkin olen tehnyt.
 

Yhteistyössä