Montako ravintola-annosta aiotte ottaa joulun aikana?

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
Huom harmaana
En koe tarpeelliseksi miettiä tällaista asiaa etukäteen.
Alkoholi ei ole meidän perheessä ongelma. Otetaan sen verran viiniä ruualla ja saunaolutta kun tuntuu hyvältä. Kännissä meillä ei ole kukaan.
 
"justiina"
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree;22718921:
Alkoholi ei näyttele niin suurta osaa elämästäni että suunnittelisin etukäteen montako annosta aion ottaa minäkin aikana........
Juuri näin. Jos alkoholin kanssa on sinut tietää suunnittelematta tahi miettimättä mikä on sopiva määrä ja milloin
 
Nollalinjalainen
Ei yhtään alkoholia. Lapsen saamisen jälkeen olen ollut absolutisti, koska haluan antaa lapselleni raittiin lapsuuden. Ruokaa menee varmaan useampikín ravintola-annos, glögiä ja muita herkkuja myös nautitaan reilusti.
 
RV 7+4
En juo yhtään alkoholia tänä jouluna, koska olen raskaana. Hieman erilainen joulu tulossa siis, koska aikaisempina jouluina punaviini ja joulu-oluet ovat olleet kyllä hyvän ruoan lisäksi meidän kahden aikuisen joulussa tärkeässä roolissa =)
Enkä usko, että tulevinakaan jouluina tulen ottamaan enää lasillista enempää sitten kun lapsi on mukana joulun vietossa. Joten meidän jouluperinteissä on nyt muutosten tuulet.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree;22718921:
Alkoholi ei näyttele niin suurta osaa elämästäni että suunnittelisin etukäteen montako annosta aion ottaa minäkin aikana........
ihan kun sitä silti ei voisi etukäteen tietää kuinka paljon suunnilleen menee, esimerkiks sen mukaan miten on ennen mennyt. Eli se pari viinilasia ruokien kanssa ja sitten laskee moneenko joulupöytään joutuu :) Tuskinpa me muutkaan nyt alamme itseämme ruoskia jos kaksplussalle kirjoitettu vastaus ylittyy vaikkapa yhdellä. Taaai tuleekin tapanina mieleen lähteä vaikka baariin illalla ja juotua siellä kaksinkäsin, jolloin se ainakin ylittyy.
 
"Vieras"
*Me muuthan elämme tottakai kaksplussalle kirjoitettujen viestien mukaisesti aina! Emme missäännimessä voi tehdä muutoksia missään asiassa, ei myöskään tässä. Vaan me luemme vastauksemme raamatunomaisesti täältä uudelleen ja uudelleen ja palautamme mieleen kuinka se pitikään toimia alkuperäissuunnitelmien mukaan ja teemme sitten niin kuin on kerran mustaa valkoiselle kirjoitettu. Tottakai tämä ketju on jokaisen raamattu. *
 
Kuinka pitkä on joulunne?
Meillä se kestää 7 vuorokautta ja 2-4 alkoholiannosta per päivä tarkoittaa sitten 14-28 joulun aikana? Tämä edellyttäen ettei anopin kanssa innostuta joku yö parantamaan maailmaa. Silloin menee enemmän.
 
Huom harmaana
[QUOTE="vieras";22719051]ihan kun sitä silti ei voisi etukäteen tietää kuinka paljon suunnilleen menee, esimerkiks sen mukaan miten on ennen mennyt. Eli se pari viinilasia ruokien kanssa ja sitten laskee moneenko joulupöytään joutuu :) [/QUOTE]

Kyse oli kai nyt enemmänkin siitä, että miksi moista asiaa edes pitäisi suunnitella tai laskea..?
 
"vieras"
Kyse oli kai nyt enemmänkin siitä, että miksi moista asiaa edes pitäisi suunnitella tai laskea..?
Siksi koska täällä kysyttiin sitä. niin moni rupesi laskemaan Kyllä kai täällä voi laskea vaikka syylänsä jos on ylimääräistä aikaa ja täällä sellainen ketju sattuu silmiin osumaan, vaikkei moinen olisi käynyt ennen pienessä mielessäkään.

Samalla logiikalla: Miksi ihmiset vastaavat galluppeihin vaikka kuppikoosta? Heillä täytyy olla siinä joku motiivi varmaan, kupikoko on ehkä heidän elämänsä tärkeimpiä asioita. Ja puolestaan ne jotka eivät sellaisiin galluppeihin vastaa ovat parempia ihmisiä, eivätkä ajattele rintojaan niin paljon.
 
Huom harmaana
[QUOTE="Ärsypilämi";22719328]En tiedä koska juon hanaviinipakkauksesta ja saatan tulla vahingossa huppeliin :)[/QUOTE]

Raippaa!

Kuinka uskallat edes myöntää moisen asian...Tämä ketju/aloitus kun on pelkkää sädekehän kiillottamista. "minä en todellakaan juo yhtään mitään jouluna koska haluan tarjota lapsilleni raittiin joulun. Ei tulisi mieleenkään juoda."
 
Pitäiskö samalla soitella vieraatkin läpi että "kuinka monta viinilasillista meinasit muuten juoda ruuan kanssa? Entä montako olutta...?"

Juomia varataan sen verran että varmasti riittää, eihän viini mene miksikään. Ja jos loppuu, niin loppuu. Ei se sen kummempi asia ole sekään.
Silti se arvioidaan.
Meitä on 22 henkeä 7 vuorokauden ajan. Näistä 14 on aikuisia ja sen mukaan laskin suunnilleen kuinka paljon tulee punaviiniä ja olutta jne jouluna menemään.
En osta lomapaikkaan määrättömästi ruokiakaan vaan niidenkin kohdalla pyrin arvioimaan menekin ja sen mukaan hankin/kokkaan.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä