Päivän OrpoPurra: Plantagen

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Niin, mitä sitten? Onko sinusta siis yhdentekevää, että se ajautuu konkurssiin, jos omistaja ei ole suomalainen? Siellä työskennelleille suomalaisille ei varmaan ole.
Ei se ole yhdentekevää. Puutuin vain siihen ettei Plantagen ole suomalainen yritys ja sinne kannettu raha päätyy pääosin ulkomaille ja se ei ole hyvä asia, vaan köyhdyttää Suomea.
 
vierailija
Hallituksen leikkaukset näkyvät myös puutarha-alalla. Ihmiset eivät enää osta kasveja rahapulassaan. Ihailen kaupoissap kukkia, mutta jätän ne sinne. Olen saanut elämässäni kukista kyllikseni. Kun traakkipuuni ylettyi kattoon, ja sitten luovuin siitä, päätin, että huonekasvini ovat jatkossa vain pieniä. Luonnosta taittelen oksia maljakkooni.
 
vierailija
Toki ymmärrän sen, että vassarin on vaikea tajuta talouden perusperiaatteita.
Onko vassari sänkysi alla vai kenestä puhut?

Mutta siis sinun mielestäsi kaikki yritykset, joiden emoyhtiö on muualla kuin Suomessa, köyhdyttävät Suomea, vaikka tuovat verotuloja Suomeen? Esimerkkinä nyt vaikka lukuisat ruotsalaiset yhtiöt.

Mikä on tekosyysi, ettet itse perusta tuottavia yrityksiä Suomeen?
 
Ulkomaalaiset yhtiöt siirtävät tilipäätösjärjestelyin voittonsa ulkomaille, eli voittoa ei veroteta Suomessa vaan veroparatiisissa.
Luulis sun nyt tuon verran tietävän.
 
Yhteistyössä