Että oli todella hyvä tuo "Joulutarina" - elokuva mikä tuli

  • Viestiketjun aloittaja hyvä oli...
  • Ensimmäinen viesti
hyvä oli...
illalla telkkarista. Tuli kyllä tippa linssiin, kun ohjelma loppui. Aivan mielettömän ihana.
Pitääkin tuo hommata dvd:nä niin voi joka joulun kynnyksellä katsella elokuvan uudestaan.
 
"vieras"
Meillä on se dvd, ja ollaan otettu tavaks kattoa se aina jouluisin. Tänä vuonna katsottiin joulukuun alussa, kun pidettiin pikkujouluja perheen kanssa kotona. :) Se on aivan ihana!
 
Minäkin pidin.
5 v tuli sohvan nurkkaan kainaloon elokuvan jo alettua (normisti 3 v ja 5 v nukahtavat 19 jälkeen)
eikä yhtään harmita että katottiin yhdessä samalla kun pykättiin naapurien joulumuistamisia.
Jäi lämmin olo.
 
Huom harmaana
Se on tosi hyvä elokuva, kävin katsomassa sen itse silloin leffassa.
Mutta sitä en ymmärrä, miksi joku haluaisi näyttää noin surullisen elokuvan pienellekin lapselle. Minusta se on puhtaasti aikuisten elokuva.
 
outo lintu
Minussakin on varmaan jotakin vikaa kun kaikki sanoo sitä surulliseksi. Minusta siinä oli kauniisti kerrottu elämän kiertokulku, hetken aikaa me täällä vaan elämme ;) Ja kauniisti oli kuvattu antamisen lahjakin :)
 
"jeejee"
Hyvä leffa mutta miksi sen piti loppua jenkkityyliseen taivaalla lentämiseen? Ja miksi siinä piti olla Antti Tuisku? Ja miksi oi miksi niiden piti väkisin puhua kirjakieltä? Muuten tykkäsin!
 
Huom harmaana
[QUOTE="mä";22718783]Meidän 6v. ei pitänyt elokuvaa surullisena, vaan iloisena.[/QUOTE]

6 v pitää iloisena sitä, että pienen lapsen perhe hukkuu avantoon ja lapsi jää orvoksi..? OK.
 
"vieras"
[QUOTE="jeejee";22718813]Hyvä leffa mutta miksi sen piti loppua jenkkityyliseen taivaalla lentämiseen? Ja miksi siinä piti olla Antti Tuisku? Ja miksi oi miksi niiden piti väkisin puhua kirjakieltä? Muuten tykkäsin![/QUOTE]

Siis siinä ei saanut olla Antti Tuisku koska... hän on julkisuuden henkilö? Antti Tuisku laulaa elokuvan lopussa ja hän on Rovaniemen poikia niin jospa hänet oli haluttu pieneen rooliin siinä. Mitä ihmeen väliä?

Kirjakieli liittyi varmaan siihen, että elokuva sijoittuu tuonne jonnekin menneisiin aikoihin.

Ja se loppu nyt vain kuvasti niitä hyvästejä ja sitä, että Nikolas kuoli.
 
Huom harmaana
[QUOTE="vieras";22718848]Tuskin se oli 6veen mielestä se elokuvan ydin siinä.[/QUOTE]

No mikä sitten?
Minusta siitä elokuvasta on todellakin vaikea löytää mitään iloista.

Omalle 5 v:lle en todellakaan halua pieneen päähän mietteitä siitä, että hän jäisi orvoksi. Joku sen ikäinen, joka osaa tuollaisia tunteita käsitellä ja suhteuttaa, voi sen katsoa, mutta ei pieni lapsi.
 
"jep jep"
[QUOTE="vieras";22718844]Siis siinä ei saanut olla Antti Tuisku koska... hän on julkisuuden henkilö? Antti Tuisku laulaa elokuvan lopussa ja hän on Rovaniemen poikia niin jospa hänet oli haluttu pieneen rooliin siinä. Mitä ihmeen väliä?

Kirjakieli liittyi varmaan siihen, että elokuva sijoittuu tuonne jonnekin menneisiin aikoihin.

Ja se loppu nyt vain kuvasti niitä hyvästejä ja sitä, että Nikolas kuoli.[/QUOTE]

Rovaniemi just just lapinlääniä, olis niitä muitakin laulajia varmasti ollut ja pojoisemmastakin
 
No mikä sitten?
Minusta siitä elokuvasta on todellakin vaikea löytää mitään iloista.

Omalle 5 v:lle en todellakaan halua pieneen päähän mietteitä siitä, että hän jäisi orvoksi. Joku sen ikäinen, joka osaa tuollaisia tunteita käsitellä ja suhteuttaa, voi sen katsoa, mutta ei pieni lapsi.
Aika moni kuutta ikävuotta nuorempikin kohtaa jopa ihan todellisuudessa moisen asian.
Idea tuossa lienee elämän ja rakkauden jatkumisessa läheisen kuoleman jälkeenkin - ja se jotain mitä haluaa lapsiensa oivaltavan, kohtasi sen kuoleman sitten tai ei.
 
"jeejee"
[QUOTE="vieras";22718844]Siis siinä ei saanut olla Antti Tuisku koska... hän on julkisuuden henkilö? Antti Tuisku laulaa elokuvan lopussa ja hän on Rovaniemen poikia niin jospa hänet oli haluttu pieneen rooliin siinä. Mitä ihmeen väliä?

Kirjakieli liittyi varmaan siihen, että elokuva sijoittuu tuonne jonnekin menneisiin aikoihin.

Ja se loppu nyt vain kuvasti niitä hyvästejä ja sitä, että Nikolas kuoli.[/QUOTE]

Koska leffa sijoittui vanhaan aikaan, ei siinä mielestäni olisi pitänyt käyttää nykyajan tunnettua pop-laulajaa. Ei pystynyt oikein eläytymään siihen että se on vanhaa aikaa.

Lopunkin olisi voinut keksiä muulla tavalla mutta se oli oikein yritetty tehdä coca-cola-tyyliin.
 
[QUOTE="jep jep";22718871]Rovaniemi just just lapinlääniä, olis niitä muitakin laulajia varmasti ollut ja pojoisemmastakin[/QUOTE]

just ja just? Ei se musta kyllä lapin lääniin rajalla oo. Ja sen lisäks Rovaniemi on lapin läänin pääkaupunki.
 

Yhteistyössä