C
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Lisääntyminen on elämän tarkoitus.
Alkuperäinen kirjoittaja näin;22591010:Mulle tuli tänään outo olo, ku lykin lapsiani rattaissa pakkasessa, tukka huurussa ja sitten näin erään lapsettoman tutun ikkunan takaa laittamassa rakennekynsiä kauneushoitolassa. Täydet meikit päällä, hienot vaatteet, kaunis kampaus, laiha ym. Aluksi olin kade, mutta sitten tuli olo, etten olisi halunnut hänen elämäänsä. Vaikka multa meni kroppa (hetkellisesti), en osaisi kuvitella itseäni miksikään 30-vuotiaaksi teiniksi.
Luulen että moni joka sanoo olevansa vapaaehtoisesti lapseton, on kuitenkin tahattomasti lapseton mutta ei viitsi sitä kertoa.
Ei pidä paikkaansa. Vapaaehtoista lapsettomuutta joutuu selittelemään koko ajan, tiedän monta velaa jotka päinvastoin sanovat etteivät voi saada lapsia koska siten pääsee helpommalla jatkuvasta tenttaamisesta, ja usein myös haukkumisesta. Harvempi sanoo suoraan olevansa vapaaehtoisesti lapseton.
Suzyanne, ihan mielenkiinnosta, minkälaisia vastauksia sait kun sanoit olevasi vapaaehtoisesti lapseton? Oliko se kaikille ihan ok vai saitko kuulla tyypillistä "kyllä se sunkin mielesi vielä muuttuu" -kommentteja?

Mummeliisa, en ole koskaan velan suusta (tai näppikseltä) tuollaista kuullut. Olen kyllä kuullut monen velan sanovan ettei voi ymmärtää miten sellainen elämä tekee onnelliseksi. Yhtä lailla onnellisen suurperheen äidin on mahdoton ymmärtää miten lapseton elämä tekee onnelliseksi.
Itse sain tuosta "kyllä sun mielesi vielä voi muuttua" tarpeekseni ja tokaisin yhdelle äidille (joka ei osannut puhua mitään mainitsematta lastaan) että voihan hänenkin mielensä muuttua ettei ole kivaa olla äiti ja hylkäät lapsesi. Niitäkin äitejä kun on ihan riittämiin. Loppuipahan kommentointi siihen.
Alkuperäinen kirjoittaja Näkymätön Ninni;22591454:Mutta sitten ajattelen kuitenkin surullisena sitä kuinka yksinäinen lapseton ihminen on sitten vanhuksena, varsinkin jos puoliso kuoleeja jää totaalisen yksin, toki on ystäviä mutta hyvin hyvin vanhana ei ehkä jaksa enää sitten niin kyläillä, tai kun joutuu hoitokotiin niin kuka siellä käy sitten jutustelemassa jne.. Että puolensa ja puolensa..
Olen pahoillani niiden loukkaavien kommenttien vuoksi, mitä olet joutunut kuulemaan.
Samoin kuin olen pahoillani niiden äitienkin, yksi- kaksi- ja kaksikymmenlapsisten, jotka saavat asiatonta kritiikkiä valinnoistaan.
Alkuperäinen kirjoittaja Näkymätön Ninni;22591454:Mä kyllä jollain tasolla osaan ymmärtää ettei kaikki vaan halua lapsia, siis ei vihaa lapsia, ei ole mitään isojakaan perheitä kohtaan. Ymmärrän hyvin että joku tahtoo elää tämän yhden elämänsä ihan vain itselleen ja nauttia siitä kaikesta mitä voi vaan itsensä ja mahdollisesti puolisonsa kanssa tehdä jne... Mutta sitten ajattelen kuitenkin surullisena sitä kuinka yksinäinen lapseton ihminen on sitten vanhuksena, varsinkin jos puoliso kuoleeja jää totaalisen yksin, toki on ystäviä mutta hyvin hyvin vanhana ei ehkä jaksa enää sitten niin kyläillä, tai kun joutuu hoitokotiin niin kuka siellä käy sitten jutustelemassa jne.. Että puolensa ja puolensa..
Alkuperäinen kirjoittaja Näkymätön Ninni;22591454:Mä kyllä jollain tasolla osaan ymmärtää ettei kaikki vaan halua lapsia, siis ei vihaa lapsia, ei ole mitään isojakaan perheitä kohtaan. Ymmärrän hyvin että joku tahtoo elää tämän yhden elämänsä ihan vain itselleen ja nauttia siitä kaikesta mitä voi vaan itsensä ja mahdollisesti puolisonsa kanssa tehdä jne... Mutta sitten ajattelen kuitenkin surullisena sitä kuinka yksinäinen lapseton ihminen on sitten vanhuksena, varsinkin jos puoliso kuoleeja jää totaalisen yksin, toki on ystäviä mutta hyvin hyvin vanhana ei ehkä jaksa enää sitten niin kyläillä, tai kun joutuu hoitokotiin niin kuka siellä käy sitten jutustelemassa jne.. Että puolensa ja puolensa..
Alkuperäinen kirjoittaja Näkymätön Ninni;22591454:Mutta sitten ajattelen kuitenkin surullisena sitä kuinka yksinäinen lapseton ihminen on sitten vanhuksena, varsinkin jos puoliso kuoleeja jää totaalisen yksin, toki on ystäviä mutta hyvin hyvin vanhana ei ehkä jaksa enää sitten niin kyläillä, tai kun joutuu hoitokotiin niin kuka siellä käy sitten jutustelemassa jne.. Että puolensa ja puolensa..
Alkuperäinen kirjoittaja mä mietin;18368404:Mun mielestä se on jotenkin outoa, en voi sille mitään. Lasten tekeminen ja haluaminen on kuitenkin niin normaalia, että vähän sama kuin se, että ihmisellä ei olis ollut kuin vain lyhyitä seurustelusuhteita elämässään? Ymmärrän ehkä paremmin tilanteet, joissa mies ei halua lapsia, mutta jos nainen ei niitä halua niin...en mä tiedä, ei se vaan oo sama asia. Mitä mielikuvia teille tulee sellaisista naisista? Sitoutumiskammoisia? Naiiveja? Itsekkäitä? Urakeskeisiä? Eivät ole vielä löytäneet itseään? Tai sitten vain ei ole sopivaa miestä vielä löytynyt? Olisi mielenkiintoista tietää.