Kiitos sulle ja sille toiselle mustalle,joka kertoi että olisi ilahtunut sukulaisenkin yhteydenotosta ja yrityksestä olla edes vähän yhteyksissä, vaikka hänellä ei voimat riitäisikään omaan yhteydenpitoon.
Ne jotka sanoivat etten ole tarpeeksi läheinen, niin mä kuitenkin olen läheinen täti, vaikken verisukulainen, tämä tyttö oli meillä useinkin kouluikäisenä yksinäänkin. Oli kesälomia viettämässä, pari kertaa reissussakin meidän kanssa. Mietin niiltä ajoilta on se, että olisiko pitänyt jututtaa syvemmin niistä koulujutuista. Hän ei sanonut koskaan, että koulu oli sellaista kiusaamista, mutta pari kertaa sanoi, että joku luokkakaveri soitteli yöllä hänelle ja uhkaili jne. Siitä kysyin isältään ja sanoi että se on siellä koulussa sovittu.
Soitin kuitenkin nyt aamulla isälleen (tiedän monelta ajaa töihin ja on yksin noin 45 min) ja kysyin osoitetta, sanoin että en itse enää saa yhteyttä kun hävisi fb:stä ja ei oo enää puhelintakaan jonka tietäisin. Sanoin että lähettäisin joulukortin ja ehkä pienen pikkujoululahjan. Hiljaisuus. Sen verran pitkä, että alkoi jo pelottaa tosissaan.
No lyhyestä virsi kaunis, aavistukset olivat oikeita ja kyllä hän on sairaalassa. En viitsi kirjoittaa, mitä sain selville, mutta on sentään elossa. Sain osoitteen sinne ja numeron sinne. Sain ohjeita, milloin voi soitttaa, mutta miehen veli sanoi että voin kyllä kysyä saako käydä, mutta joululomalla hän pääsee kotiin käymään, joten silloin ei voi vierailla. Koko perhe yhdessä ei ehkä päästä ennen sitä. Tai mietin että me aikuiset käydään, lapset olisivat sen aikaa hoidossa. On hän käynyt lomilla tällä välillä kerran.
He ovat luopuneet siitä vuokra-asunnosta (turhaa maksaa vuokraa), tyhjentäneet sen ja sitten kun pääsee taas pois, niin sitten taas uudestaan hommaa oman asunnon, luultavasti sieltä paikkakunnalta, missä asui ennen jossa on hänen ystäväpiirinsäkin.
Toisesta tytöstä en kerennyt kysyä enkä miksi vasta viikonloppuna kysyy lahjatoiveitaan. Jos ovat eronneet, niin se selviää kyllä ennemmin tai myöhemmin.
Helpompi kuitenkin nyt kun tietää edes jotain hänen kuulumisistaan.