Tuore avioliitto rakoilee... :(

["pulassa"]

Olemme olleet yhdessä 4 vuotta ja naimisissa yhden vuoden. Meillä on kohta vuoden ikäinen poika ja toinen vauva on masussa. Elämä on tähän asti ollut ihanaa, mutta nyt tuntuu että kaikki alkaa muuttumaan. Ollaan alettu riitelemään tosi usein. Mies on alkanut haukkumaan mua, mitä ei aikaisemmin oo tehnyt. Ennen hän on kohdellut mua kuin kukkaa kämmenellä. Myös hänen lisääntyneestä alkoholin käytöstä on tullut riitaa. Mies tuntuu syyttävän minua kaikista epäkohdista meidän elämässä. Myönnän että en ole ollut helppo tapaus itsekkään kun elämä muuttunut radikaalisti lapsen myötä ja nyt taas raskaana...

Onko me nyt ylitetty jokin 4 vuoden rajapyykki, kun asiat alkaa muuttumaan huonompaan suuntaan ja riidat lisääntyy? Vai voiko lapsiperheen arki muuttaa todella onnellisen ja rakastavan suhteen arkipäiväiseksi selviytymistaisteluksi?

Toivottavasti tämä on vain vaihe joka menee ohi, mutta pahoin pelkään että tästä alkaa alamäki ja loppua ei näy... Ihan kauheeta koska me ollaan oltu niiiiin superonnellisia ja rakastuneita. Nyt vaan äksyillään. Seksikään ei mulle ymmärrettävitä syistä oikeen maistu, mutta kuitenkin ainakin kerran viikossa sitä on.... Paljon vähemmän kuin ennen...

Apua.

 

[njaa]

No meillä meni hyvin ensimmäiset 16 vuotta ja vasta vidennen lapsen synnyttyä muuttui juuri tuollaiseksi. En olisi ikinä uskonut että MEIDÄN suhde viilenee näin.

Voimia sinulle!

 

[hr]

nyt on sitten se hetki teidän "rakoilussa" että päätätte tahdotteko vai ette.. kuherruskuukausi on ohi.

 

["vieras"]

Ekat pari kolme vuotta menee vielä rakastumisen huumassa. Sitten teillä on vielä lapsen syntymä, poikkeustila sekin. Nyt tosiaankin pitäisi jaksaa tahtoa. Vauva-aika on riskialtista aikaa erojen kannalta. Roolit vaihtuvat, kotityöt ja taloudelliset asiat syövät, väsymys muuttaa käyttäytymistä. Pitäisi onnistua löytämään arjesta yhdistäviä asioita enemmän kuin erottavia. Se on musta aika lailla tahdon asia.

 

[Mep]

vaan, että hyvinhän teillä menee ;-)) KYLLÄ lapsiperheen arki koettelee voimia, eikös ne erot tule juuri pikkulapsivaiheessa kun ei kestetä sitä, että parisuhteen symbioosi muuttuukin lasten myötä. Meillä oli vaihe jolloin seksiä ei ollut kuukausiin kun en jaksanut kertakaikkiaan.

Pikkuhiljaa asiat helpottuu kun lapset kasvaa ja alkaa taas kiinnostamaan....

Voimia vaan kovasti ja hankkikaa hoitoapua eli vietätte aikaa myös kahdestaan. Se on ainoa "liima" parisuhteelle AINA.

 

["vieras"]

mikä sinussa on vikana?

 

["mää"]

Meillä oli neljän vuoden kieppeillä tollanen kriisivaihe, odotin ja synnytin noihin aikoihin meidän ensimmäiset lapset, kaksoset. Arki oli ymmärrettävistä syistä tosi rankkaa, ja me riideltiin ihan hirveesti.
Sit vaan piti tehdä päätös, että joko puidaan asiat läpi, ja lopetetan riitely, tai erotaan. Me puitiin asiat läpi, ja nyt on kolmas lapsi tulossa, ainakin vielä menee hyvin . Me vaan ajateltiin realistisesti, että tätä paskaa tulee ja menee, mutta se vaan on asia joka pitää sietää, ihmiset kasvaa ja muuttuu, ja meidän pitää joustaa puolin ja toisin. Me ollaan toisemme valittu, ja perhe perustettu, ja nyt mennään sit sillä perusajatuksella, että erota ei, eli asiat on vaan pakko aina setviä.

 

[a.p.]

vaan, että hyvinhän teillä menee ;-)) KYLLÄ lapsiperheen arki koettelee voimia, eikös ne erot tule juuri pikkulapsivaiheessa kun ei kestetä sitä, että parisuhteen symbioosi muuttuukin lasten myötä. Meillä oli vaihe jolloin seksiä ei ollut kuukausiin kun en jaksanut kertakaikkiaan.

Pikkuhiljaa asiat helpottuu kun lapset kasvaa ja alkaa taas kiinnostamaan....

Voimia vaan kovasti ja hankkikaa hoitoapua eli vietätte aikaa myös kahdestaan. Se on ainoa "liima" parisuhteelle AINA.

Ei olla kyllä tosiaan vietetty lähes yhtään kahdenkeskeistä aikaa.. Lapselle olisi kyllä tarjolla hoitoapua, joten ehkä sitä pitäisi tosiaan vaan ottaa sitä aikaa, jolloin voitaisiin keskittyä vain toisiiimme. Rakastamme toisiamme emmekä halua erota..

 

[a.p.]

[QUOTE="vieras";22458436]mikä sinussa on vikana?[/QUOTE]

No olen varmaan ollut turhan äksy ja välillä hormonihöyryissä suutahdellut ehkä turhan helposti, mutta muuten kyllä olen muistanut kertoa kuinka paljon rakastan ym.

 

["vieras"]

No olen varmaan ollut turhan äksy ja välillä hormonihöyryissä suutahdellut ehkä turhan helposti, mutta muuten kyllä olen muistanut kertoa kuinka paljon rakastan ym.

Eli kippaat syyt miehen niskaan?

 

[a.p.]

[QUOTE="vieras";22458510]Eli kippaat syyt miehen niskaan?[/QUOTE]

En kippaa. Tarkoitin, että ME olemme alkaneet riitelemään useammin ja tuntuu miehen käyttäytyminen mua kohtaan on muuttunut. Ymmärrän, että molemmissa on vikaa, en ole tyhmä. Haluaisin vain tietää, että millä lopettaa jo heti alkuunsa tämä negatiivinen kierre ennen kuin on jo liian myöhäistä..

 

["vieras"]

Eiköhän se arki ole vihdoin astunut kuvaan ja viimeisetkin kuvitelmat on rapisseet toisesta.

Mitään paskaa ei sinun tarvitse mieheltäsi sietää.

 

["vieras"]

Harmi vaan, tosi harvoin se parisuhde pysyy pitkässä avioliitossa ja perhekuvioissa yhtä hehkeänä kuin suhteen alkuvaiheissa. Se on kyl surullista.