Eronneet, kuinka usein etävanhempi tapaa lastaan/lapsiaan?

Mä olen yksinhuoltaja ja mitään tapaamissopimuksia ei edes ole olemassa.

 

Ihanaa lukea, että edes joillakin tuo elämä eron jälkeen sujuu. Ja ihanaa lukea, että kaikki lähivanhemmat eivät ole niin hankalia kuin meidän lähiäiti. Meillä lapsella on kyllä melko laajat tapaamiset, kuten aiemmin jo tuolla kirjoitin, mutta tämä on ihan hirvittävän ja raastavan tappelun tulos, kun lähiäiti ei olisi suostunut tapaamisiin ollenkaan (halusi kostaa yksin jäämisen isälle näin - vaikka itse ensin lähti vieraan miehen mukaan).

Mutta tämä on ollut ihan järjettömän raastavaa, siis tämä lähiäidin asenne. On sanomattakin selvää, että lapsi tässä on kärsijänä. Me aikuiset kun kuitenkin selvitään. Mutta kun lapsi ei ymmärrä kaikkea, niin kärsiihän se tästä ainaisesta tappelusta.

On ihan käsittämätöntä, miten lähiäiti yrittää manipuloida lasta. Kertoo lapselle, miten isi ei osta lapselle sitä ja tätä (isi maksaa jo elarit). Ja miten isi on huono, kun isi ei tee sitä ja tätä. Ja sitten soittelee puhelimella perään ja kyselee lapselta, että tulehan jo äidin luo kun äidillä on ikävä. Ja sitten kertoo lapselle, että isi ei päästä sinua vielä äidin luo (ei päästä koska noudatetaan tapaamissopumusta). Joo, siis lapsi viihtyy isällään, eli tapaamisissa ei ole kyse siitä että lapsi viihtyisi huonosti, vaan siitä lähiäidin pahasta olosta, mitä ero ylipäätään ja ero lapsesta hänelle tuo.

Meidän lähiäiti vaan ei näe lapsen parasta, vaikka sanookin koko ajan toimivansa lapsen edun nimissä. Tosipuheissa häntä ohjailee oma etu, halu ja omat tarpeet.

 

meillä iskä ei halunnut olla lasten kanssa edes silloin kun asui täällä, töissä viihtyi joka päivä 5-20/22, ei ollut väliä näkeekö lapsia ennen kun he menevät nukkumaan, kesäisin ei lomia pitänyt, ei tahtonut edes päivää olla lasten kanssa ja ei edes isyyslomia pitänyt kummastakaan!

no sitten tuli ero! ukko se vaan paineli uuden naisen matkassa, muutti äidilleen, ensin soitteli joka päivä ja kyseli kuulumisia, sitten loppui nekin. nykyään soittaa kerran viikossa. ensimmäiset 3 viikkoo hoidin lapset yksin, ei näkyny miestä! sen jälkeen päätin että joka toinen viikonloppu la-su. Ei voi herra hoitaa silloinkaan itse, vaan hänen äitinsä hoitaa kun siellä asuu. kertaakaan en ole lapsia isälle luovuttanut! muuten käy sunnuntaina kattomassa jos vaan sattuu mahtuun aikatauluun.
tänään päätin että huomenna menen lastenvalvojalle tekeemään sopimukset, siitä että ISÄ hoitaa ei mummu, ja joka toinen viikonloppu pe-su. ja viikolla 1-2pvä pari tuntia ainakin.
vanhempi lapsi kärsii hylkäämisen pelosta, vakuuttelee koko ajan itselleen että häntä ei jätetä, nuorempi ei edes "tunne" isäänsä! tässä on äitinä hieno katsoa kun lapset kärsii ja isä se vaan viettää huoletonta elämää uuden naisensa kanssa.

pakko sanoa että olen niin perkeleen vihainen! miten joku nainen voi mennä lasten edelle? ja vielä se että ei itse hoida vaan äiti?! oonkohan käsittäny jonkun väärin, teinkö ne lapset ex-anopin kanssa vai se pojan kanssa!?

 

[QUOTE="Neith";22445417]sitten tilanne on hankala, toki tässäkin aika on ehkä se mikä auttaa
eli jos saatte tapaamiset toimimaan aluksi keskenänne niin josko sitten jonkun ajan kuluttua ne saisi ihan paperillekkin.
tuossa on kaksi puolta, toisaalta on turhaa lähteä väkipakolla tilannetta enempää riitauttamaan mutta toisaalta on kaikkien edun mukaista että nuo tietyt asiat olisi paperilla sovittuna.[/QUOTE]

Mä en taas ymmärrä, miten se paperillekirjaaminen sitä lisäetua tuo?
Siis esim tapaamisista, vaikka paperilla ois mitä, niin sillä et voi isää pakottaa lasta ottamaan.
Miksi siis pitäis taistella kahdesta viikonlopusta yhden sijaan ylöskirjattavaksi, kun jos toinen ei ota, niin ei sitä sillä paperillakaan saa ottamaan?
Tai elareista. Vaikka mitä maksuja sovittais, jos toinen ei maksa, niin ei se toinen saa kuitenkaan sitten kun minimin korvaamaan sitä kelalta.
En siis ymmärrä paperin tuomaa "lohtua".
Jos siinä on joku sellanen, niin kertokaa ihmeessä.

 

lapset minulla (isä) lähes puolet vuodesta sekä kaksi viikkoa vuosilomalla. Enemmänkin voisin ottaa mutta 3-vuorotyöni rajoittaa tapaamiset näihin raameihin. Käytäntö on siinä mielessä rankka, että minulle jää 9 vuodessa sellaista aikaa jolloin voin olla vapaalla ilman lapsia. Vuorotyö tuo kuitenkin oman rasittavuutensa elämään. Lasten äidille ei hänen mukaansa jää riittävästi aikaa hengähtää vaikka hänella on joka kuukausi 1-3 viikonloppua vapaata sekä töistä että lapsista.
Lisäksi kinaa on aiheuttanut se, että exä tuntee joutuvansa elämään minun aikataulujen mukaan koska työni rajoittaa tapaamisoikeuden työvuorojeni mukaan. Tässä kuitenkin toteutuu lasten oikeus nähdä vanhempaansa, joten työmuotoni ei ole este tälle järjestelmälle.

 

Tällä hetkellä tapaa vielä joka päivä (erosta n. 2kk). Tulevaisuudessa lapset tulevat olemaan "liukuvasti" viikko isän-viikko äidin luona. Eli tuo "etävanhemmuus" kuulostaa lasten isästä puheenollen vähän hassulta, vaikka teoriassa se onkin "etä".

Meillä ei ole tapaamissopimusta vielä paperilla. Tuo viikko-viikko laitetaan (riippuen tietysti vielä siitä mitä mieltä lastenvalvoja on) mutta toteutus on tarkoitus siis järjestää niin etteivät lapset joudu olemaan toisesta vanhemmasta erossa sitä koko viikkoa kuitenkaan, ovat niin pieniä vielä että kokonainen viikko aina erossa toisesta vanhemmasta sekoittaisi vain pienten päät.

 

Joka toinen viikonloppu pe-su.

 

Ihanaa lukea, että edes joillakin tuo elämä eron jälkeen sujuu. Ja ihanaa lukea, että kaikki lähivanhemmat eivät ole niin hankalia kuin meidän lähiäiti. Meillä lapsella on kyllä melko laajat tapaamiset, kuten aiemmin jo tuolla kirjoitin, mutta tämä on ihan hirvittävän ja raastavan tappelun tulos, kun lähiäiti ei olisi suostunut tapaamisiin ollenkaan (halusi kostaa yksin jäämisen isälle näin - vaikka itse ensin lähti vieraan miehen mukaan).

Mutta tämä on ollut ihan järjettömän raastavaa, siis tämä lähiäidin asenne. On sanomattakin selvää, että lapsi tässä on kärsijänä. Me aikuiset kun kuitenkin selvitään. Mutta kun lapsi ei ymmärrä kaikkea, niin kärsiihän se tästä ainaisesta tappelusta.

On ihan käsittämätöntä, miten lähiäiti yrittää manipuloida lasta. Kertoo lapselle, miten isi ei osta lapselle sitä ja tätä (isi maksaa jo elarit). Ja miten isi on huono, kun isi ei tee sitä ja tätä. Ja sitten soittelee puhelimella perään ja kyselee lapselta, että tulehan jo äidin luo kun äidillä on ikävä. Ja sitten kertoo lapselle, että isi ei päästä sinua vielä äidin luo (ei päästä koska noudatetaan tapaamissopumusta). Joo, siis lapsi viihtyy isällään, eli tapaamisissa ei ole kyse siitä että lapsi viihtyisi huonosti, vaan siitä lähiäidin pahasta olosta, mitä ero ylipäätään ja ero lapsesta hänelle tuo.

Meidän lähiäiti vaan ei näe lapsen parasta, vaikka sanookin koko ajan toimivansa lapsen edun nimissä. Tosipuheissa häntä ohjailee oma etu, halu ja omat tarpeet.

Onkohan kyseessä mun tuttu?? Aika samalta kuulostaa...(vaikka kyllä kaituollaisia paljonkin on...), mut kynsin hampain yrittää pitää lapset erossa isästään, manipuloi juurikin noin ja kaikkihan tapahtuu "lapsen parhaaksi".
Oon yrittänyt puhua järkeä tälle naiselle. Olen itsekin eronnut, joten kokemustakin asiasta on, mut kun ei mikään järkipuhe mee sen ihmisen päähän, hänen elämäntehtävä on nyt taistella lapsistaan.
Menee vaan paljon aikaa ja energiaa ihan hukkaan, yrittäisi mielummin sopia ja antaa isällekin mahdollisuus olla isä lapsilleen. Ja lapsiahan tuo eniten lopulta satuttaa

Mut vastaus alkuperäiseen...meillä lapset asuu joka toinen viikko isällään, satunnaisesti voidaan sopia erilaisista järjestelyistä, jos toisella on menoja tms. Eikä ees olla mitenkään hyvissä väleissä exän kanssa, mut aina vaan on saatu asiat jörjesteltyä.