Lapsiluku ei ole täynnä. Olemme sitä mukaa kun vaatteita on jäänyt pieniksi jakaneet niitä kolmeen kasaan: suoraan roskiin joutavat (onneksi vielämelkein kolmen vuoden jälkeen sormilla laskettava määrä), ne jotka ihan ehdottomasti halutaan säästää ja ne jotka joutaa kiertoon jos joku tuttu tarvii. Olemme saaneet hurjan paljon vaatteita lahjaksi ja läheskään kaikki niistä eivät miellytä omaa silmää tai sitten ovat epäkäytännöllisiä. Itse ostetuista löytyy myös jonkin verran epäkäytännöllisiä vaatteita, kun ei oikein osannut arvioida etukäteen käyttöä tai vaate onkin ollut hassun mallinen (esim vauvan puolihame, jossa oli bodyalaosa sisäpuolella ja alle polven ulottuva hame, kun hame olisi ollut sopiva, bodyosa alkoi ahistaa ja muutama body löytyy jossa oli omituisen tiukka kaula-aukko). Kirpparille en ole mitään vienyt, mutta jos joku tuttavapiirissä on saanut tyttövauvan, olen tarjonnut vaatteita. En ole ollenkaan varma, että saamme koskaan toista lasta (ensimmäistä yritettiin pitkään, toista on yritetty jo vielä pitempään) ja toisaalta tiedän, että ostaisin kuitenkin uusiakin vaatteita, vaikka toinenkin olisi tyttö.
Minusta oli ihana kun äitini oli säästänyt muutamia vaatteita minun vauva-ajaltani, joita saatoin nyt käyttää omallani. Toivoisin, että oma tyttäreni myöskin saisi halutessaan käyttöön omiaan ja jopa niitä minun vanhoja vauvan vaatteita.