Onko teidän mielestä 7,5 vuotias liian pieni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Logotar
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minusta on ihan eri asia osaako ekaluokkalainen kuoria porkkanoita ja se voiko ekaluokkalaiselle antaa oman kotiavaimen. Porkkanankuorinta ja vastaavat on motorisia taitoja ja juttuja jotka joka perheessä katsotaan milloin on tarpeellista opetella ja miten, jos ollenkaan ja syödäänkö perheessä edes porkkanoita. Avain taas on vastuukysymys. Jokaisen kodin ovessa on lukko ja siihen tarvii oman avaimen jokainen, jonka tarvitsee päästä yksin sisälle. Minä koen oudoksi, että äiti näkee paremmaksi ratkaisuksi jättää jonkin oven auki, kuin antaa lapselle oman avaimen, jos kerran kuitenkin kokee että lapsi voi olla yksin kotona tai voi ottaa vastuun itsestään niin pitkälle että ymmärtää mennä naapuriin jos äiti ei ole kotona ja ovi on lukossa. Tämä on kuitenkin asia johon ap ei voi mitenkään vaikuttaa, kuin korkeintaan puhumalla äidille..
 
Aika dille 7 v saa olla, jos on sekä motorisilta taidoiltaan että ymmärrykseltään kolmevuotiaan tasolla.

Aika tyhmä saa olla, ett ei ymmärrä, että periaate ratkaisee. jos yksi tekee hommia, tekevät kaikki.
vai teetkö sinä teillä kaiken? jos lapset tekeävt, niin miksi? oletko niin dille, että teet yhtä hyvin kuin alle kouluikäiset ?

aivan sama onko 1v vai 7v, niin jos hommia tehdään niin jokainen tekee. eikä niin että yhdelle on jotain helkkarin kotityö opetusta kun hän tulee isäänsä tapaamaan.

onko täällä joku mustien nikkien logottaren perseennuolentakerho? ksoka kyllä viesteistä tulee aivan selvästi ilmi, että hän on ilkeä ja lapsen äiti ei pystyisi ikinä tehdä mitään, mistä ei tulisi mussuttamista. vaatteet eivät ikinä olisi hyviä ap:n mielestä. aina niissä olisi vikaa. joko liian teiniä tai liian lapsellista, liian isoa, liian pientä, liian likaista, liian rikkinäistä, liian kallista....
 
[QUOTE="huoh";22376941]Aika tyhmä saa olla, ett ei ymmärrä, että periaate ratkaisee. jos yksi tekee hommia, tekevät kaikki.
vai teetkö sinä teillä kaiken? jos lapset tekeävt, niin miksi? oletko niin dille, että teet yhtä hyvin kuin alle kouluikäiset ?

aivan sama onko 1v vai 7v, niin jos hommia tehdään niin jokainen tekee. eikä niin että yhdelle on jotain helkkarin kotityö opetusta kun hän tulee isäänsä tapaamaan.

onko täällä joku mustien nikkien logottaren perseennuolentakerho? ksoka kyllä viesteistä tulee aivan selvästi ilmi, että hän on ilkeä ja lapsen äiti ei pystyisi ikinä tehdä mitään, mistä ei tulisi mussuttamista. vaatteet eivät ikinä olisi hyviä ap:n mielestä. aina niissä olisi vikaa. joko liian teiniä tai liian lapsellista, liian isoa, liian pientä, liian likaista, liian rikkinäistä, liian kallista....[/QUOTE]

No lol. Ei meillä ainakaan ole koskaan ollut niin, että jos yksi tekee hommia, niin kaikki tekevät.

Eikä tule koskaan olemaankaan niin. Sehän olisi ihan typerää.

7 v on koululainen. Koulussa olisi hyvä osata esim. kuoria perunat, sitoa kengännauhat, osata huolehtia omista tavaroistaan...kaikki suht tärkeitä asioita koululaiselle, mutta ei taaperolle. Ne ikä- ja kehitystasot nääs.
 
[QUOTE="huoh";22376830]Oma 7v halusi kuoria itselleen porkkanan. Ei onnistu vielä. Aivan liian pieni. Ei uskalla kuoria niin, että vetää itseensä päin, kun pelkää sormiaan/käsiään. Ja sitten kun kuorii niin että vetää kuorimaveitsellä itsestä poispäin, en osaa opettaa, kun en itse osaa sillä tavalla kuoria.

Muistan kyllä, kun oma lapsi oli 3v miten ne naapurin tytöt jotka kävivät meillä kylässä olivat muka isoja. Ja ihmettelin sitä ja tätä heidän äidistään.

Usko pois, ap, miehesi tytär ei ole yhtään omaasi huonompi eikä hänen äitinsä sinua huonompi. lopeta tuo arvostelu. Minä en tehnyt kotona mitään kotitöitä paitsi pyyhein pölyä ja aivan hyvin oppi lukutaitoinen ihminen kaiken kun muutti kotoa 18v. Molemmat kuorimaan itselleen porkkanat, ei ole kiva, että joka kerta kun lapsi tulee kylään, sinä opetat hänelle kotitöitä. ja arvostelet sitä ja tätä. Missä miehesi on? sitähän lapsi tulee tapaamaan, eikä vahtimaan sinun lasta (valitit viimeksi kun miehen lapsi ei hälyttänyt teitä) tai kuorimaan tälle porkkanoita.[/QUOTE]

kyse on siitä, että jos lapsi on yksin kotona ja hakee itselleen ruokaa, se pitää osata valmistaa turvallisesti syötäväksi. Ja jos äiti ei viitsi/ehdi/muista kuoria niitä valmiiksi, on se sitten osattava itse.

ei, hän ei ole mitenkään huonompi kuin siskonsa. Mutta kyllä se pistää miettimään että tyttö on siinä iässä että kohta alkaa kaverit hakemaan erilaisiin juttuihin mukaan mutta ei voi tyttö lähteä eikä tehdä kun ei osaa. Ja kohta on niin iso ettei kehtaa alkaa opettelemaankaan.
 
[QUOTE="huoh";22376851]minkä verran miehesi lapsestaan maksaa elareita? teillä sitä rahaa tuntuu olevan. jos siis vaatteet pieniä. vai onko vain tapana valittaa joka asiasta? oletko koskaan nähnyt mitän hyvää sen jälkeen kun sait oman, tuossa lapsessa? tai hänen äidissään?

toivottavasti mies eroaa sinusta, koska olet todella ilkeä äitipuoli tuolle lapselle.[/QUOTE]

maksaa vapaaehtoisesti enemmän kuin mitä on määrätty. Ja siitä rahasta luulisi riittävän kunnollisten ulkovaatteiden hankintaan.
 
[QUOTE="huoh";22376941]Aika tyhmä saa olla, ett ei ymmärrä, että periaate ratkaisee. jos yksi tekee hommia, tekevät kaikki.
vai teetkö sinä teillä kaiken? jos lapset tekeävt, niin miksi? oletko niin dille, että teet yhtä hyvin kuin alle kouluikäiset ?

aivan sama onko 1v vai 7v, niin jos hommia tehdään niin jokainen tekee. eikä niin että yhdelle on jotain helkkarin kotityö opetusta kun hän tulee isäänsä tapaamaan.

onko täällä joku mustien nikkien logottaren perseennuolentakerho? ksoka kyllä viesteistä tulee aivan selvästi ilmi, että hän on ilkeä ja lapsen äiti ei pystyisi ikinä tehdä mitään, mistä ei tulisi mussuttamista. vaatteet eivät ikinä olisi hyviä ap:n mielestä. aina niissä olisi vikaa. joko liian teiniä tai liian lapsellista, liian isoa, liian pientä, liian likaista, liian rikkinäistä, liian kallista....[/QUOTE]

kyllä, meillä tekevät hommia kaikki, taitotasosta riippuen. Yhtälailla tuo kolmevee vie vaatteensa pyykkiin kuin koululainenkin. Haluaa imuroida, tiskata, tyhjentää tiskikonetta, ripustaa pyykkiä jne. Ja saa tehdä niitä juttuja jos on niistä kiinnostunut.

Ja mä en tajua mikä sun ongelma on? Ei ole kyseessä mikään kotityöopetus, vaan hänelle opetetaan juttuja joita tarvii ihan jokapäiväisessä elämässä. Kyse on siitä että lapsi oppisi ajattelemaan ihan itse ja tekemään asioita. Jos on jano, hakee juotavaa. Jos on nälkä, osaa ottaa syötävää jne. Jos menee ulos, osaa mennä tien yli ilman että jää heti ekan auton alle...

Ja mä olisin tyytyväinen jos lapsi tulisi sopivissa ja ehjissä vaatteissa, kun kerran äiti on sanonut sellaiset laittavansa mukaan. Mutta ei. Nyt oli sentäs kamppeita mukana kun erikseen muistutettiin, muuten ois varmaan tullu ilman...
 
Miksi se tyttö käy teillä ainoastaan kolmesti vuodessa? :O

Ja ei, ei ole liian pieni omistamaan kotiavainta, jos kerran joutuu yksin tyhjään kotiinkin tulemaan. En kyllä tajua sellaista järjenjuoksua, että käsketään yksin kotiin, muttei anneta avainta ja opeteta sen käyttöä...
 
Minusta on ihan eri asia osaako ekaluokkalainen kuoria porkkanoita ja se voiko ekaluokkalaiselle antaa oman kotiavaimen. Avain taas on vastuukysymys. Jokaisen kodin ovessa on lukko ja siihen tarvii oman avaimen jokainen, jonka tarvitsee päästä yksin sisälle. Minä koen oudoksi, että äiti näkee paremmaksi ratkaisuksi jättää jonkin oven auki, kuin antaa lapselle oman avaimen, jos kerran kuitenkin kokee että lapsi voi olla yksin kotona tai voi ottaa vastuun itsestään niin pitkälle että ymmärtää mennä naapuriin jos äiti ei ole kotona ja ovi on lukossa. Tämä on kuitenkin asia johon ap ei voi mitenkään vaikuttaa, kuin korkeintaan puhumalla äidille..

No meillä itsellä on ovet aina auki, ei mulla edes ole omaa kotiavainta :)

Mutta mä kokisin ihan ok asiaksi sen, että se ovi sitten on aina auki että tyttö pääsee kotiinsa. Jos kerran avainta ei vielä voi opetella käyttämään. Koska meistä on hirveä ajatus se että tyttö talvipakkasilla joutuu olemaan kenties pitkäänkin jossain ulkona jos ei naapurikaan satu olemaan kotona eikä kotitalossa ole mikään ovi auki...
 
Alkuperäinen kirjoittaja häh;22377041:
Miksi se tyttö käy teillä ainoastaan kolmesti vuodessa? :O

Ja ei, ei ole liian pieni omistamaan kotiavainta, jos kerran joutuu yksin tyhjään kotiinkin tulemaan. En kyllä tajua sellaista järjenjuoksua, että käsketään yksin kotiin, muttei anneta avainta ja opeteta sen käyttöä...

Koska on koulussa ja sossu/tuomari katsoo asian olevan niin ettei koulua voi niveltää kahdelle paikkakunnalle.

on siis meillä vuodesta hiihtoloman, osan kesälomasta, syysloman ja joka toisen joululoman. Ja joka toisen joulun jälkeen viikon. siitähän tuleekin siis ruhtinaallinen neljä kertaa.
 

Yhteistyössä