Viha itsemurhaa yrittänyttä läheistä kohtaan

Ei kukaan vaadi toiselta sitä.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa itse. Osa rakastaa lähimmäisiään enemmän kuin itseään ja pyrkii elämään siten ettei aiheuta muille tuskaa. Osa taas ajattelee että ovat nimenomaan itse maailman tärkeimpiä ja heidän tuskansa niin tärkeä, että sen vuoksi saa tehdä muille pahaa.
Kukaan ei ulkopuolelta "vaadi" tai "sanele" toiselle noita asioita vaan ne kumpuavat sisimmästä.

Vakavasti masentuneena on hyvin tavallista ajatella olevansa vain taakka läheisilleen masennuksensa kanssa. Kun masennuksesta ei sen enempää kuin mistään muustakaan taudista parane yksistään tahdonvoimalla, masentunut voi helposti kokea, ettei hänelle jää mitään muuta vaihtoehtoa suojella läheisiään itseltään kuin itsemurha. Masentuneen ajatuksissa se siis voi kääntyä epäitsekkäimmäksi teoksi mitä hän voi tehdä, koska hän uskoo niin voimakkaasti siihen, että on vain haitaksi läheisilleen.

 

[QUOTE="vieras";22281960]Vakavasti masentuneena on hyvin tavallista ajatella olevansa vain taakka läheisilleen masennuksensa kanssa. Kun masennuksesta ei sen enempää kuin mistään muustakaan taudista parane yksistään tahdonvoimalla, masentunut voi helposti kokea, ettei hänelle jää mitään muuta vaihtoehtoa suojella läheisiään itseltään kuin itsemurha. Masentuneen ajatuksissa se siis voi kääntyä epäitsekkäimmäksi teoksi mitä hän voi tehdä, koska hän uskoo niin voimakkaasti siihen, että on vain haitaksi läheisilleen.[/QUOTE]

Näin kävi minullekin. Itsemurhan näin suurimpana rakkaudentekona läheisiäni kohtaan, jotka kärsivät minun masennukseni vuoksi. Mielessäni olin pelastamassa lapsia minulta itseltäni.

 

[QUOTE="vieras";22263585]joka olettaa muiden ihmisten olevan täällä häntä varten.[/QUOTE]


Käsittämätöntä, että joku voi vinkua että itsemurhan tehnyt on itsekäs, "koska MINUN tärkeä päiväni meni piloille ". Kuka siinä o itsekäs, voi jumalauta sentään. Ei tuollaisen kirjoittaja tosiaan ymmärrä mistään yhtään mitään, ei edes omista jalkapohjan känsistään.

Tässä itsemurhan tehneen läheinen. Jolla kaikki on pelkkää mustaa ja kaaosta.

 

Ei mitään minäminäminä vaan minun lapset!! :/

Ei terve raskaus mene kesken minkään psyykkisen järkytyksen vuoksi, tuo on sinulta ihan silkkaa huomionhakua ja itsekeskeisyyttä raskauden varjolla. Ihmiset synnyttää terveitä lapsia jatkuvasti ties minkä sotien ja luonnonkatastrofien keskellä, itseasiassa kriisioloissa sitä lapsia vasta syntyykin, luonnon keino pitää yllä tasapainoa väestön määrässä. Johan ihmiskunta olis kuollut sukupuuttoon jos lisääntyminen vaatisi sen, että äiti saa elellä täydellisen onnellisissa ja tasaisissa oloissa.

Jos olisit keskenmenon saanut, niin kesken se raskaus olisi mennyt ilman tätä itsemurhayritystäkin.

Minunkin läheiseni on yrittänyt itsemurhaa ja oli sen jälkeen kuin olisi ollut ihan ok. Oikeasti ei kyllä todellakaan ollut. On ihan normaalia, että äärimmäisessä kriisitilanteessa, mikä itsemurhayritys motiiveista riippumatta aina on, tunteet lakkaa pelaamasta ja ihminen voi vaikuttaa ihmeen rauhalliselta, jopa vitsailla kevyesti. Se negatiivisten tunteiden hyöky tulee sitten myöhemmin.

Toki sinulla on oikeus vihantunteisiisi, ne ovat normaali reaktio tuossa tilanteessa. Siitä huolimatta ei kannata ihmetellä, jos joku pitää sinuakin hiukkasen itsekeskeisenä kun sinua surettaa enemmän juhlapäiväsi pilallemeno kuin ajatus siitä, että läheisesi saattaisi nyt olla ihan oikeasti kuollut.

 

Eli siis itsemurhaa aikova on itsekäs paska. Mitä hänen pitäisi tehdä, kun läheisiä ei saa myöskään kuormittaa millään puheella tai masennuksella? Muista ei varmaan saa kuitenkaan eristäytyä koska sekin koetaan loukkaavaksi? Pitää olla hiljaa ja pysyä elossa ja kieltää kaikki omat tunteet?

Tämä minuakin kiinnostaisi. Ja jos joku sanoo, että on vaan normaalisti niinkuin mitään ei olisikaan, hymyilee ja juttelee mukavia ettei huolestuta ja kuormita läheisiä, niin voi samantien kertoa, miten se käytännössä tapahtuu jos ei satu omaamaan aivan huikeita näyttelijänlahjoja? Jos masennuksen oireet kerran ihan päättämällä vaan voisi saada pois, niin mihin sitä mitään psykiatreja tarvittaisiin..

 

Ei siinä itsemurhaa tai muuta pahasti itseään telomista tehdessä enää ajattele mitään. Ja tosiaankin, ensimmäisen yritykseni jälkeen vaikutin pitkään todella vakaalta ja iloiselta, mutta kuoren alla oli pelkkää sekamelskaa, kunnes se pikkuhiljaa purkautui.
Yhdestä kerrasta en edes muista mitään, kuulemma löydettiin vaan istumassa rauhallisena verilammikosta, olin ainakin hakannut puukolla reiteen useamman kerran.

 

[QUOTE="vieras";22281997]Tämä minuakin kiinnostaisi. Ja jos joku sanoo, että on vaan normaalisti niinkuin mitään ei olisikaan, hymyilee ja juttelee mukavia ettei huolestuta ja kuormita läheisiä, niin voi samantien kertoa, miten se käytännössä tapahtuu jos ei satu omaamaan aivan huikeita näyttelijänlahjoja? Jos masennuksen oireet kerran ihan päättämällä vaan voisi saada pois, niin mihin sitä mitään psykiatreja tarvittaisiin..[/QUOTE]

Se, että esittää kuin kaikki olisi normaalisti ja hyvin, ei tarkoita, etteikö ihminen voisi olla masentunut. Moni voi pitää tuollaista roolia yllä, koska ei halua kuormittaa muita omilla ongelmillaan. Sisimmissään ihminen voi olla vaikka kuinka masentunut.

 

Minä taas en ymmärrä miten ihminen voi VIIKOSSA masentua niin pahasti että yrittää itsemurhaa?Siis jos mitään pahaa ei tapahdu,josta masentuisi.Eikä siis oikeasti ole salannut sitä,tuli todella nopeasti.
Pelottavaa!
Tämän topicin pohjalta minä olen itsekäs pas*a kun kritisoin hänen valintaansa.En tiedä muista mammoista,onko heille ihan sama näkevätkö omat lapset rakkaansa hengettömänä makaamassa yrjössään.Jätetäänkö teillä häät ja ristiäiset väliin jos masentunut tarvitsee tukea,ettet vaan ole liian itsekäs kun juhlit toisen kärsiessä?
Miten moni olisi oikeasti valmis noihin valintoihin,jätetään oma elämä elämättä kun toisella on hankalaa?
Entä jos haluan suojella itseäni ja lapsiani enkä enää halua häntä elämääni?
Oliko hän vain huomionhakuinen,eihän masennus voi mennä viikkoon ohi? Pienestä on sitten ihmishenki kiinni! ´Ai mulla onkin kauraryynit loppu,tapanpa itseni!`.

 

Ekassa viestissä ap:n nimimerkki oli tuleva äiti ja lapsiin liittyen hän puhui vain keskenmenon pelosta. Nyt sillä onkin lapsia jotka näkivät itsemurhayrityksen, haiskahtaa provolta. Mäkin olen raskaana kolmatta kertaa mutten kyllä kutsu itseäni tulevaksi äidiksi koska olen ollut äiti jo useamman vuoden. Jos mun lapset joutuisi todistajiksi jonkun mun läheisen itsemurhayritykselle niin en mä kyllä ekana olis äidilleni itkemässä että tarvin sen tukea etten saisi keskenmenoa, kyllä mulle se olemassa olevien lasten hyvinvointi olis eka huolenaihe.

 

Minä taas en ymmärrä miten ihminen voi VIIKOSSA masentua niin pahasti että yrittää itsemurhaa?Siis jos mitään pahaa ei tapahdu,josta masentuisi.Eikä siis oikeasti ole salannut sitä,tuli todella nopeasti.
Pelottavaa!
Tämän topicin pohjalta minä olen itsekäs pas*a kun kritisoin hänen valintaansa.En tiedä muista mammoista,onko heille ihan sama näkevätkö omat lapset rakkaansa hengettömänä makaamassa yrjössään.Jätetäänkö teillä häät ja ristiäiset väliin jos masentunut tarvitsee tukea,ettet vaan ole liian itsekäs kun juhlit toisen kärsiessä?
Miten moni olisi oikeasti valmis noihin valintoihin,jätetään oma elämä elämättä kun toisella on hankalaa?
Entä jos haluan suojella itseäni ja lapsiani enkä enää halua häntä elämääni?
Oliko hän vain huomionhakuinen,eihän masennus voi mennä viikkoon ohi? Pienestä on sitten ihmishenki kiinni! ´Ai mulla onkin kauraryynit loppu,tapanpa itseni!`.

Ok, ensimmäinen lauseesi paljastaa ettet ymmärrä masennuksesta sairautena oikein mitään. Masennus ei synny viikossa ja sen syy on harvoin eriteltävissä YHDEKSI tietyksi tapahtumaksi. Masennus ei myöskään parane viikossa. Lapset eivät todennäköisesti suhtaudu asiaan yhtä traagisesti kuin sinä, eiväthän he ymmärrä mitä ko. henkilö on yrittänyt tehdä ja miksi. Heille ko. henkilö on todennäköisesti vain fyysisesti kipeä ja oli tapahtunut jokin onnettomuus. Ei sitä tapahtumaa varmaankaan lapsille ainakaan ääneen kannata ylidramatisoida..

Ei omaa elämää pidä jättää elämättä siksi, että lähipiirissä on joku masentunut, miksi ihmeessä pitäisikään?! Myös tämä kertoo siitä ettet ymmärrä mistä masennuksessa on oikeasti kyse. Olisiko sinun hyvä jutella omista tuntemuksista jonkun asiantuntijan kanssa?

 

ohhoh.... toivottavasti tää tuli porvoosta.

t. itsemurhaa yrittänyt

 

Se, että esittää kuin kaikki olisi normaalisti ja hyvin, ei tarkoita, etteikö ihminen voisi olla masentunut. Moni voi pitää tuollaista roolia yllä, koska ei halua kuormittaa muita omilla ongelmillaan. Sisimmissään ihminen voi olla vaikka kuinka masentunut.

juuri näin.

kun mä olin yrittänyt itsemurhaa ja melkein onnistuin siinä, säikähdin itsekin että mitä helvettiä olin mennyt tekemään. eka viikko meni itkiessä ja itsekin tajutessa kuinka vakavasta asiasta oli kyse. läheiseni olivat huolesta suunniltaan. vaikka minulla masennus ja itsetuhoiset ajatukset jatkuivatkin, esitin kaikille että hyvin menee... en halunnut tuottaa samaa huolta ja tuskaa enää muille.

 

[QUOTE="vieras";22281960]Vakavasti masentuneena on hyvin tavallista ajatella olevansa vain taakka läheisilleen masennuksensa kanssa. Kun masennuksesta ei sen enempää kuin mistään muustakaan taudista parane yksistään tahdonvoimalla, masentunut voi helposti kokea, ettei hänelle jää mitään muuta vaihtoehtoa suojella läheisiään itseltään kuin itsemurha. Masentuneen ajatuksissa se siis voi kääntyä epäitsekkäimmäksi teoksi mitä hän voi tehdä, koska hän uskoo niin voimakkaasti siihen, että on vain haitaksi läheisilleen.[/QUOTE]

tässä on asiallinen ja täydellisen todellinen vastaus. juuri noin kokee vakavasti masentunut joka koittaa tappaa itseään.

niin oli minullakin. olin _oikeasti_ ja aidosti sitä mieltä että läheiseni hyötyvät kuolemastani, että he voisivat paremmin ilman minua. se tunne oli tosi. niin tosi että tosiaan yritin tappaa itseni. minut kuitenkin elvytettiin. kävin jo kuoleman puolella. oli pitkä sairaalajakso, terapiaa sekä ihan sitä että selvisin hengissä. otin tuhdin määrän lääkkeitä. olin lopettanut itse jo hengittämisen jne... kun heräsin loppujen lopuksi ja minulle seuraavien päivien aikana kerrottiin kuinka kriittisestä tilanteesta oli kyse, järkytyin itsekin vaikka alkuun olin vihainen etten onnistunut... eka ajatukseni oli läheiset, manasin päässäni että helvetti ne joutuu vieläkin jaksamaan minua...

 

Se, että esittää kuin kaikki olisi normaalisti ja hyvin, ei tarkoita, etteikö ihminen voisi olla masentunut. Moni voi pitää tuollaista roolia yllä, koska ei halua kuormittaa muita omilla ongelmillaan. Sisimmissään ihminen voi olla vaikka kuinka masentunut.

Osa pystyy siihen. Kaikki masentuneet eivät pysty, eikä se tarkoita sitä, että haluaisi kuormittaa muita ongelmillaan. Esim. itse voin kyllä olla puhumatta, mutta musta näkee silti päälle, etten voi hyvin, ja sekös vasta läheisiä huolestuttaakin. En vaan osaa peittää sitä pahaa oloa näyttelemällä niinkuin jotkun, vaikka se monessa tilanteessa olisikin helpompaa. Joten mietin, mitä tekisin. Kun en sitä masennusta poiskaan pysty taikomaan.

 

[QUOTE="vieras";22281731]Olen ihan eri mieltä. En hyväksy itsemurhaa, mutta väittäisin sillä itsemurhan tehneellä olleen pahempi olo kuin läheisillään (eihän hän muuten olisi itseään tappanut!)..läheiset taas (yleensä.) pääsevät ajan myötä asiasta "yli" (elleivät tee samoin ja riistä itseltään henkeä.) Riippuu myös hyvin paljon siitä, kuinka läheinen se itsemurhan tehnyt on ollut, esim. oman vanhemman itsemurha toki satuttaa lasta pahastikin.

Täytyy kuitenkin sanoa, etten voisi ikinä tuomita itsemurhan tehnyttä. Teko on väärin ja apua/tukea on aina saatavilla enkä usko tilanteen koskaan olevan toivoton. Tekoa siis en hyväksy, mutta itsemurhan tehnyttä ihmistä kohtaan tunnen myötätuntoa. Ihmisellä täytyy olla ihan hemmetin vaikeaa, jos ajattelee kuolemankin olevan parempi vaihtoehto kuin elämä. Minun läheiseni on isänsä insestin uhri (koki raakaa ja pitkäaikaista hyväksikäyttöä.) Tapahtumista on muutama vuosi (uhri on yhä alaikäinen) ja nämä vuodet ovat olleet hänelle enimmäkseen tolkutonta taistelua. Ahdistusta, häpeää, pelkoa, vihaa, surua, vakavaa masennusta, dissosisaatio-häiriötä, sivupersoonia, psykottisia oireita, itsetuhoisuutta, koulunkäyntiongelmia jne. Terapiaa, lääkkeitä, sähköhoitoa, osastohoitoa. Jokainen hetki on kamppailua. Minä en mitenkään voisi tuntea vihaa sellaista ihmistä kohtaan, joka kovia kokeneena, mahd. psykoottisessa tilassa yrittää itsemurhaa. Voisitko sinä? En katso, että ihminen siinä tilassa on täysin vastuussa teoistaan. En siis (onneksi) pelkää mitään tällaista, hänellä on vahva elämänhalu kaikesta huolimatta. Yritin vain hiukan valaista, mitä kaikkea ihminen on voinut kestää.[/QUOTE]

Nostan tätä

 

(Masentunut)Läheinen yritti itsemurhaa mutta ei onnistunut.Nyt kaikki on olevinaan niin helv*tin hyvin sitten,vaikka tapahtumasta on vasta pari päivää.
Minun sisällä on vain vihaa,enkä luota ko.ihmiseen enää yhtään.En jaksa olla enää tukemassa.
Sen lisäksi että tuo oli itsekäs teko,se ajoitttui vielä hyvin tärkeälle juhlapäivälle ja pilasi sen päivän täysin.
Itsekästä vielä enemmän!
En ehkä edes halua että katkeruus ja viha menee ohi.Näin on hyvä.

Mä en jaksa lukea ekaa viestiä pitemmälle, mutta sen kerron, että tunteesi tulevat vaihtumaan vielä moneen kertaan ja huoli on tämän jälkeen aina mukana, vähintään taka-alalla. Jos siis todella välität tästä ihmisestä jaksat ja haluat kyllä tukea.

 

mä vihaan sitä vitun huoraa eli äitii ku saatanan paska tappo ittensä jonkun äijän takii. mädätköö helvetissä koko saatanan haaska. ei lapsistaa sitä vähää välittäny vaan joku vitun vieras ukko oli tärkeempi. onneks siitä paskasta akasta päästii.

 

[QUOTE="Kaisa";22260618]Nyt sulla "mä" ei taida olla realiteetit ihan kohdallaan!! Tai sitten haudot itse itsemurha-ajatuksia!!

Sairas tai ei, mutta ei ole oikein tappaa itseään!! Vaik itse siinä pääsisitkin tuskistasi, mutta samalla kasvaa läheisten tuska moninkeraiseksi[/QUOTE]

Olen ihan samaa mieltä "mä":n kanssa. Äitini teki itsemurhan vuosi sit, ja tottakai se ottaa tosi koville, mutta ymmärrän myös miltä tuntuu kun ei yhtään jaksa enää. Tätä ei-jaksamista mulla oli myös ennen hänen itsemurhaa. Miksi pitäis miettii vaan toisia ihmisiä? Jos ihminen on yrittänyt saada apua, mutta ei millään "parane" tai voi paremmin, niin miksi pitäis sit vaan jatkaa kärsimistä? Oma valinta.

 

[QUOTE="Kaisa";22260668]Sekö on sitten oikein että tämä sairas ihminen hakee huomiota yrittämällä "muka" itsemurhaa, mutta ku ei sattunutkaan onnistumaan.. ja vielä läheisille tärkeänä päivänä!?!?

Joka oikeasti haluaa tappaa itsensä tekee sen niin että ei varmasti jää aikomukset epäselväksi..

... se et "yrittää" ja taas kaikki on niin hyvin ku olla voi ja taas ku tulee huonopäivä ni "yiritetään".. ja lopputuloksena on se että sainpahan taas huomion kääntymään itseeni!![/QUOTE]

Mistä tiedät et hänellä on oikeasti kaikki sit kunnossa? Ehkä hän vaan yrittää näyttää iloista naamaa ettei kukaan pelkäis et hän yrittäisi itsemurhaa uudestaan, jolloin hänet ehkä passitettaisiin jonnekkin laitokseen. Tai sit hän oikeesti tajus et elämässä on liikaa elämisen arvoisia asioita.

 

[QUOTE="hmmmmm";22263967]Kaikilla on siis oikeus tunteisiin, paitsi itsemurhaa hautova?

Eihän tuo kirjoittaja ajattele isäänsä ollenkaan, omaa napaansa vain tuijottaa. Jos isällä on nyt hyvä olla? Jos hän ei enää jaksanut? Ei maailma pyöri kenenkään ihmisen navan ympärillä, ei edes niiden lähiomaisten [/QUOTE]

Mä olen varmaan kamala ihminen, mutta pakostakin tulee mieleen että näinköhän osa perhesurmienkin tekijöiden läheisistä ovat ajatelleet. Kääntyy pahimmillaan masentuneen päässä niin, ettei lapsia voi jättää niin pahojen ihmisten kasvatettavaksi vaan ne on siltä pelastettava.

Mikään ei tiemmä ole niin vaarallinen kuin ihminen joka on lähellä kuolemaa. Mikä häntä estäisi kylvämästä tuhoa?

 

Jos tekisin itsemurhan tekisin sen kaikessa rauhassa.