Viha itsemurhaa yrittänyttä läheistä kohtaan

Kiitos vastauksista,luin ihan ajatuksen kanssa.
Juttelin tänään läheiseni kanssa ihan muista asioista, pystyin vihani kätkemään vaikka hiukan katkera taidan olla vielä piiitkään.
Jollain tasolla odotin anteeksipyyntöä kun pilasi tärkeän päivän ja aiheutti surua kun olen raskaanakin, mutta luulen että tästä noustaan vielä

 

Kiitos vastauksista,luin ihan ajatuksen kanssa.
Juttelin tänään läheiseni kanssa ihan muista asioista, pystyin vihani kätkemään vaikka hiukan katkera taidan olla vielä piiitkään.
Jollain tasolla odotin anteeksipyyntöä kun pilasi tärkeän päivän ja aiheutti surua kun olen raskaanakin, mutta luulen että tästä noustaan vielä

Voimia ja kaikkea hyvää teille molemmille ja läheisillenne! Yrittäkää jaksaa ja välittää puolin ja toisin. Toivottavasti asiat korjaantuvat.

 

Sinulla on melkein sama tilanne kuin meillä oli, kun erittäin läheinen ihminen yritti päättää päivänsä. Olin vasta saanut vauvan ja hänen ristiäispäivänsä ja sen jälkeen koko vauvavuosi oikeastaan oli sitten huolen sävyttämä. Todellakin minullekin tuli vihan tunteita, vaikka ymmärsinkin, että silloin ei ihminen osaa ajatella yhtään mitään, kun ei vain enää jaksa. Samaten olen ollut monesti vihainen tälle ihmiselle siitä, että hän ei tunnu vieläkään tajuavan rajojaan, vaan tekee mm. liikaa töitä ja haalii kaikenlaista puuhaa, kunnes onkin ihan loppu taas. Kai se on hänellä jonkinlaista asian kieltämistä? Ettei tarvitse ajatella elämäänsä/ongelmiaan? Ajan myötä on viha helpottanut, mutta ainahan se on mielessä jollakin tavalla ja pelottaa, että voi räsähtää uudelleen joskus, vaikka pitkään onkin näyttänyt "hyvältä". Halaus ja voimia! Kun viha helpottaa, niin viimeistään tarvitset itsekin tukea. Onko sinulla ihmistä, jolle voit puhua? Se on läheiselle todella raskasta huolehtia aina toisesta, kun sinne toisen mieleen ei vaan näe, vaikka siellä mitä liikkuisi. Täytyy vaan toivoa, mutta lopulta et voi asiaan vaikuttaa, vaikka tukea toki voit omien voimavarojesi mukaan.

 

joka olettaa muiden ihmisten olevan täällä häntä varten.

 

kaikilla on oikeus reagoida ja tuntea kuten tuntee, mutta se todella on iso ero huomionhakuisella uhkailulla ja yrittelyllä siihen, että on lopullisen masentunut ja ahdistunut.

molemmat ovat toki sairauksia, helvetin surullisia sellaisia.

 

Itsemurha on itsekästeko, ihminen joka tekee itsemurhan ei ajattele miten paljon se vaikuttaa muidenkin elämään. Niiden omien läheisten ja ystävien elämään. Itsemurhalla ei pilata vain yhtä elämää vaan monta. Läheisillä on oikeus olla vihainen tai katkera.

 

[QUOTE="vieras";22263724]Itsemurha on itsekästeko, ihminen joka tekee itsemurhan ei ajattele miten paljon se vaikuttaa muidenkin elämään. Niiden omien läheisten ja ystävien elämään. Itsemurhalla ei pilata vain yhtä elämää vaan monta. Läheisillä on oikeus olla vihainen tai katkera.[/QUOTE]

Onko itsemurhaa hautovalla oikeus olla vihainen ja katkera läheisilleen jos he eivät ymmärrä/usko/auta/ole tukena pahimmilla hetkillä tai muutenkaan?


Pitääkö minun elää täällä paskassa vain siksi että SINULLA olisi hyvä olla?

 

Itsemurhan tekijä ei ole itsekäs. Ärsyttää aina nämä viestit, joissa heitä syytetään itsekkäiksi. Itsekkäämpää on vaatia toista jatkamaan elämää vain sen vuoksi, ettei itselle tulisi surua. Meillä on eräs sukulainen tehnyt itsemurhan ja se oli hänen oma ratkaisunsa. Ei kukaan voi vaatia, että olisi jatkanut täällä eloa vain sen vuoksi, ettei muiden olisi tarvinnut surra häntä.

Lapsen hankkiminen on paljon itsekkäämpää kuin itsemurha! Kukaan ei kysy lapsilta, että haluavatko he syntyä vaan lapset syntyvät tasan tarkkaan vanhempien itsekkäistä motiiveista.

 

Onko itsemurhaa hautovalla oikeus olla vihainen ja katkera läheisilleen jos he eivät ymmärrä/usko/auta/ole tukena pahimmilla hetkillä tai muutenkaan?


Pitääkö minun elää täällä paskassa vain siksi että SINULLA olisi hyvä olla?

Ihmiset tekee valintoja. Itsemurhan tehneet eivät aina ymmärrä, että heidän tekonsa ovat itsekkäitä ja he koskettavat teoillaan myös läheisiä. Heidän kuolemansa tuska painaa läheisiä vuosia, he kokevat syyllisyyttä, surua ja vihaa. Valitettavasti oma isäni teki itsemurhan 1995. Olen kokenut kaikki tunneskaalankirjot ja mulle on aina sanottu ammattiauttajia myöten, että mulla on oikeus niihin tunteisiin samalla tapaa kuin jos isäni olisi kuollut luonnollisesti. Itsemurha aiheuttaa omaisille, mitä jos tunteita ns. pelastajasyndrooman. Ehkä isäni on katkera minulle, ehkä hän halusi kuolemallaan rangaista minua, ehkä minulla ei ole oikeutta tuntea näin, ehkä en osannut tukea tarpeeksi, ehkä isäni luuli ettei häntä kukaan kaipaa ja rakasta, ehkä hän ei uskonut, että tulevaisuus voisi olla hyvä.

Isäni itsemurha on satuttanut meitä lapsia, hänen puolisoaan, sisaruksiaan, vanhempiaan, työtovereitaan ja ystäviä. Me kaikki olemme vihanneet, surreet, jossitelleet, uineet epätoivossa. Isän tuskasta on tullut meidän tuska.

 

Mutta edelleenkin, olisiko isäsi pitänyt sitten elää ja kitua helvetissä (itsemurhan tehneen elämä tuskin kovin ruusuista on) vain siksi, ettei teille tule paha mieli?

 

Mutta edelleenkin, olisiko isäsi pitänyt sitten elää ja kitua helvetissä (itsemurhan tehneen elämä tuskin kovin ruusuista on) vain siksi, ettei teille tule paha mieli?

Kaikilla on siis oikeus tunteisiin, paitsi itsemurhaa hautova?

Eihän tuo kirjoittaja ajattele isäänsä ollenkaan, omaa napaansa vain tuijottaa. Jos isällä on nyt hyvä olla? Jos hän ei enää jaksanut? Ei maailma pyöri kenenkään ihmisen navan ympärillä, ei edes niiden lähiomaisten

 

Mutta edelleenkin, olisiko isäsi pitänyt sitten elää ja kitua helvetissä (itsemurhan tehneen elämä tuskin kovin ruusuista on) vain siksi, ettei teille tule paha mieli?

Käsittääkseni en ole sanonut, että kenenkään täytyisi kärsiä. Haluan korostaa, että teko on itsekäs. Itsemurha tehdään, että oma tuska helpottaa, se on itsekästä. Samalla tapaa minulta on itsekästä toivoa, että hän olisi vielä yrittänyt edes minun vuokseni. Mä en halua olla syyllinen, mä en myöskään kiellä etteivätkö tunteeni ja toiveeni olisi itsekkäitä. Mä niin rakastin ja rakastan edelleen isääni. Mä olisin halunnut auttaa, olla pelastaja.

 

Kiitos vastauksista,luin ihan ajatuksen kanssa.
Juttelin tänään läheiseni kanssa ihan muista asioista, pystyin vihani kätkemään vaikka hiukan katkera taidan olla vielä piiitkään.
Jollain tasolla odotin anteeksipyyntöä kun pilasi tärkeän päivän ja aiheutti surua kun olen raskaanakin, mutta luulen että tästä noustaan vielä

Mun mielestä tää oli kyllä aika itsekäs kommentti. "kun olen raskaanakin"... Tekeekö se susta jotenkin arvokkaamman ihmisen, että olet raskaana? Kun olet tuossa siunatussa tilassa, niin kaikkien muitten pitäisi elää sen mukaan ja pitää sua kaiken keskipisteenä? Vai MITEN IHMEESSÄ tuo raskaana olo liittyy läheisesi itsemurhayritykseen yhtään mitenkään??

 

[QUOTE="vieras";22263984]Käsittääkseni en ole sanonut, että kenenkään täytyisi kärsiä. Haluan korostaa, että teko on itsekäs. Itsemurha tehdään, että oma tuska helpottaa, se on itsekästä. Samalla tapaa minulta on itsekästä toivoa, että hän olisi vielä yrittänyt edes minun vuokseni. Mä en halua olla syyllinen, mä en myöskään kiellä etteivätkö tunteeni ja toiveeni olisi itsekkäitä. Mä niin rakastin ja rakastan edelleen isääni. Mä olisin halunnut auttaa, olla pelastaja.[/QUOTE]

Ei kaikkia voi pelastaa.
Sinä et ole syyllinen.

Et ikinä pääse asiasta yli jos ajattelet noin.

 

[QUOTE="hmmmmm";22263967]Kaikilla on siis oikeus tunteisiin, paitsi itsemurhaa hautova?

Eihän tuo kirjoittaja ajattele isäänsä ollenkaan, omaa napaansa vain tuijottaa. Jos isällä on nyt hyvä olla? Jos hän ei enää jaksanut? Ei maailma pyöri kenenkään ihmisen navan ympärillä, ei edes niiden lähiomaisten [/QUOTE]

Ei tietenkään maailma pyöri kenenkään ihmisen ympärillä. Miksi minulla ei saisi olla tunteita, onko itsemurhan tehneen tunteilla vain merkitystä? Ovatko omat tunteeni mitättömiä kuolleen ajatusten rinnalla? Mä ajattelen isääni hyvin paljon.

 

[QUOTE="hmmmmm";22264003]Ei kaikkia voi pelastaa.
Sinä et ole syyllinen.

Et ikinä pääse asiasta yli jos ajattelet noin.[/QUOTE]

Ei asioista voi koskaan päästä yli. Ei sellaisista joissa herää tunteita mitä jos olisin tehnyt toisin, mitä jos. Ne ajatukset vain laimenevat vuosien varrella, tunteet muuttuvat. Painajaiset loppuu, unet muuttuvat onnellisemmiksi. Mutta loppuuko syyllisyys ja tuska? Ehkä joidenkin kohdalla. Mä en voi varmaan koskaan olla syyllisyydestä vapaa, syyllistynhän nytkin koko ajan toisten palstalaisten mielestä itsekkäisiin tekoihin ja tunteisiin. Mun täytyisi ilmeisesti olla onnellinen siitä, että isäni teki itsemurhan, onnellinen, että hän jätti minut. Itse en pysty tuntemaan onnellisuutta, asianjohdosta vielä 15 vuoden jälkeen. 15 vuotta sitten olin 8-vuotias koululainen joka kyseli itseltään, olinko tuhma siksikö isä kuoli.

 

Syyllisyyttä ja tuskaani ei myöskään vähennä se, että itsemurhan tehneeni isän viimeiset ajatukset olivat, että hänen täytyy kuolla, että meillä muilla olisi helpomaa elää ja olla ilman häntä. Kuolinhetkellään hänen ajatuksensa tuskin olivat, että tämän teon jälkeen olisin onnellinen siellä tyhjyydessä vaan, että ääretön suru ja tuska seuraa kuoleman jälkeenkin.

 

Ihan oikeasti, olen sitä mieltä että koska olen raskaana,minun tunteeni tulee ottaa huomioon!
Esimerkkinä äitini,jolle soitin heti tapahtuman jälkeen,tuli heti luokseni etten ´saisi keskenmenoa´.
Minä i9tse kun ajattelen nyt vain vauvan parasta.

MITÄ MIELTÄ OLETTE SITTEN SIITÄ,ETTÄ TÄMÄN EPÄONNISTUNEEN ITSEMURHAN JÄLKEEN KAIKKI ON HYVIN?? Siis miksi,miten muka voisi olla hyvin?? Tämä ihminen ei enää tunnu lainkaan masentuneelta. Ero parin viikon takaiseen on suunnaton.
Me läheiset taas olemme ihan romuina!

 

MITÄ MIELTÄ OLETTE SITTEN SIITÄ,ETTÄ TÄMÄN EPÄONNISTUNEEN ITSEMURHAN JÄLKEEN KAIKKI ON HYVIN?? Siis miksi,miten muka voisi olla hyvin?? Tämä ihminen ei enää tunnu lainkaan masentuneelta. Ero parin viikon takaiseen on suunnaton.
Me läheiset taas olemme ihan romuina!

Mistä sä tiedät, onko kaikki oikeasti hyvin vai joutuuko tämä henkilö vain sitä esittämään, jotta SINULLA ja muilla läheisillä olisi hyvä mieli? Entä jos toinen kokee suurinta tuskaa parhaillaankin? Miten voit kuvitella, että apua tarvitseva näyttää avun tarpeensa ihmisille, jonka tietää halveksivan toisen tuskaa? Tätähän se on, kun tietää, että kaltaisesi itsekkäät ihmiset suuttuvat, jos toinen voi todella pahoin.

Ja se, että olet raskaana, ei liity asiaan mitenkään... Tuo on sinulta vain säälin ja huomion hakemista.

 

Ihan oikeasti, olen sitä mieltä että koska olen raskaana,minun tunteeni tulee ottaa huomioon!
Esimerkkinä äitini,jolle soitin heti tapahtuman jälkeen,tuli heti luokseni etten ´saisi keskenmenoa´.
Minä i9tse kun ajattelen nyt vain vauvan parasta.

MITÄ MIELTÄ OLETTE SITTEN SIITÄ,ETTÄ TÄMÄN EPÄONNISTUNEEN ITSEMURHAN JÄLKEEN KAIKKI ON HYVIN?? Siis miksi,miten muka voisi olla hyvin?? Tämä ihminen ei enää tunnu lainkaan masentuneelta. Ero parin viikon takaiseen on suunnaton.

Me läheiset taas olemme ihan romuina!

En tunne tätä läheistäsi enkä siis tiedä onko hän ihminen joka jatkuvasti uhkailee itsemurhalla jos kaikki ei mene hänen tahtonsa mukaan, onko hänellä ollut useita tällaisia yrityksiä tyyliin ottaa yliannostuksen lääkkeitä ja soittaa perään jollekin läheiselle ja kertoo teostaan jotta kerettäisi hakea apua. Vai oliko tämä oikeasti elämään väsyneen ihmisen todellinen yritys päästä pois.

Jos tämä ihminen oikeasti halusi kuolla hetki sitten niin hän ei todellakaan voi hyvin. Ehkä hän esittää sitä läheisten takia, tai vaikka välttääkseen pakkohoitoon joutumisen. Mahdotonta näin sanoa. Ehkä hän on se jatkuva itsemurhalla uhkailija joka nyt nauttii siitä että sai muiden juhlapäivän pilattua?

Jokaisella on oikeus tunteisiinsa, niin sinulla omiisi kuin minullakin siihen että minusta sinä kuulostat pirun itsekkäältä. Tuo keskenmenolla uhkailu oli kyllä ihan huippu. Hyvä muistutus siitä miksen yleensä tykkää raskaanaolevista. Tuo tila tuo monissa niin käsittämättömän itsekkyyden esille että välillä pahaa tekee. Onneksi ei kaikilla näin. Siskoni oli viimeisillään raskaana pikkuveljen itsemurhan aikaan, joutui noin välillisesti todistamaankin tilannetta ja estyi pääsemästä edes hautajaisiin, kertaakaan en silti muista hänen leikkineen marttyyria tämän varjolla.

 

Ymmärrän ap:n mietteet aika hyvin. Lapseni isä teki itsemurhan, josta hänen sukulaisensa minua sitten syyttivät. Lopetti paitsi oman elämänsä, että sotki minun elämäni. Lisäksi aiheutti mittaamattoman määrän surua ja tuskaa omaisilleen. Turpaan vedän jos joskus tuonpuoleisessa tavataan, ihan ensimmäiseksi!

 

Ihan oikeasti, olen sitä mieltä että koska olen raskaana,minun tunteeni tulee ottaa huomioon!
Esimerkkinä äitini,jolle soitin heti tapahtuman jälkeen,tuli heti luokseni etten ´saisi keskenmenoa´.
Minä i9tse kun ajattelen nyt vain vauvan parasta.

MITÄ MIELTÄ OLETTE SITTEN SIITÄ,ETTÄ TÄMÄN EPÄONNISTUNEEN ITSEMURHAN JÄLKEEN KAIKKI ON HYVIN?? Siis miksi,miten muka voisi olla hyvin?? Tämä ihminen ei enää tunnu lainkaan masentuneelta. Ero parin viikon takaiseen on suunnaton.
Me läheiset taas olemme ihan romuina!

Minäminäminäminäminä! Kukahan tässä on itsekäs?

 

[QUOTE="Kaisa";22260668]Sekö on sitten oikein että tämä sairas ihminen hakee huomiota yrittämällä "muka" itsemurhaa, mutta ku ei sattunutkaan onnistumaan.. ja vielä läheisille tärkeänä päivänä!?!?

Joka oikeasti haluaa tappaa itsensä tekee sen niin että ei varmasti jää aikomukset epäselväksi..

... se et "yrittää" ja taas kaikki on niin hyvin ku olla voi ja taas ku tulee huonopäivä ni "yiritetään".. ja lopputuloksena on se että sainpahan taas huomion kääntymään itseeni!![/QUOTE]

Sä olet oikeesti sitä mieltä että itsemurha on tosi helppo tehdä? Voin kuule kokemuksesta sanoa että itse olen yrittänyt niin ettei kellekkään ole jäänyt epäselväksi mikä oli aikomus, eikä mun edes pitänyt jäädä henkiin ja silti mä vieläkin täällä porskutan.

Ymmärrän että itsemurhaa yrittäneitä kohtaan tunnetaan myös vihaa mutta sä kuulostat hyvin kylmältä ja itsekeskeiseltä ihmiseltä. Sellaselta joka ei tajua yhtään mitään mistä puhuu.

 

Ei mitään minäminäminä vaan minun lapset!! :/

 

Jos ihminen on niin masentunut että yrittää itsemurhaa niin se ei taatusti tee sitä jonkun päivää pilatakseen vaan sen vuoksi että olo on niin paha ettei kerta kaikkiaan enää jaksa elää. Mun kaveri yritti itsemurhaa ja taidan olla ainut joka sitä ei hylännyt sen kavereista sen vuoksi. En tuntenut vihaa vaan epätoivoa siitä etten ollut tajunnut kuinka paha olo sillä oli. Ja tämä ystävä sanoikin vuosien jälkeen että on ikuisesti kiitollinen etten hylännyt sitä sillon kun muut hylkäs kun olisi ystävää kaivannut kaikkein eniten. Nykyisin kaikki on hyvin ja ystävyys entistä lujempi.