Hei kaikille!
Masentuneen läheisenä oleminen syö uskomattoman paljon voimia. Itsemurhan tehneiden läheiset kärsivät sanomattoman paljon tuskaa toisen päätöksestä lopettaa elämänsä. Eiköhän ap:n tunteet ole täysin oikeutettuja. Viha, suru, hätä, tuska, ärsyyntyminen, huoli omista lapsista, tarve ottaa pitkä etäisyys. Onko oikein meidänkään häntä syyttää tästä? Ei, sillä se ei tee kenestäkään hullua hurskaampaa. Tuo on ollut hänelle ja lapsille erittäin rankka ja raaka kokemus. Eikä kukaan meistä todellakaan tiedä miten tuo läheinen asiaa käsittelee tai mitkä ovat todelliset taustat tässä.
Ap. Kannattaa tosiaan käydä läpi asia lasten kanssa. Se, vaikka näyttäisi sille, ettei vaivaa, voi jollain tasolla jäädä vaivaamaan ja tulla sitten vuosienkin päästä käsiteltäväksi. Järkevästi asian läpikäyminen jos tarvetta on, on lasten kannalta parasta.
Itse yritin itsemurhaa. Laskeskelin kuka minut löytää ja miten kauan minulle menee kuolla. Tärkeintä oli, etteivät lapset löytäisi minua, joten heidät pistin hoitoon. En halunnut kuitenkaan jäädä löytymättömiin, kuten naapurini isännälle kävi. Kunnes löytyi kuukausien päästä. Siihen asti naapurit elivät tuskaisessa tiedottomuudessa. Olisi ollut inhimillisempää saada heti tietää mitä on tapahtunut.
Ei se kuitenkaan mennyt suunnitelmieni mukaan. Jäin henkiin, kaikista normaalista käytöksestä huolimatta aivomies oli aavistellut jotain ja esti sen, valtimoon asti en päässyt käsiksi. Seuraavat päivät yritin pinnistää. Pinnistää ollakseni jotakuinkin "normaali" eli elossa. Kaikki päivätoimet tapahtuivat miehen valvovan silmän alla. Yritin hymyillä.
Psykologilleni kerroin samaan aikaan ja itkin, kun en edes itsemurhassa onnistunut. Itkin sitä, että olisi ollut niin paljon parempi vain kuolla. Miten paljon läheiset kärsivät vuokseni. Kävin tilannetta läpi kohta kohdalta. Mikä meni vikaan, miksi meni vikaan. Miehelle hymyilin. Yritin saada tuskaa ja vihaa helpotettua. Pystyin pyytämään anteeksi kolme kuukautta myöhemmin. Tuntea katumusta teostani suunnilleen samoihin aikoihin. Sitä ennen mieleni säästi ja antoi pala palalta asioita käsiteltäväksi. Miehelleni sanoin viikko yrityksen jälkeen, ettei hänen pidä luottaa minuun. Sen luottamuksen joudun minä ansaitsemaan takaisin. Hymyilin ja hakkasin suihkussa otsaa seinään aina vain miettien mikä meni vikaan. Siinä ei ollut mitään järkeä, järjellä ei ollutkana mitään tekemistä tuon kanssa. Se oli puhdasta epätoivoa.
Olet oikeutettu tunteisiisi. Olet oikeutettu huoleesi lapsistasi. Itsekkyys on hyväkin asia. Jos joskus saat selvitettyä asiat ja puhuttua ne läpi itsemurhaa tehneen läheisesi kanssa, se olisi hyvä asia. Syyttelemättä olisi varmaan paras, mutta kertoen miten monella tapaa se on sinua satuttanut. Nyt voi olla liian aikaista sekä sinulle ja hänelle. Kunhan se katkeruus ei jää sinun taakaksesi, sillä sekään ei ole hyvä asia. Toivotan voimia.