Surullista, että koet olevasi voimaton poikasi kasvatusta koskevissa asioissa. Suosittelisin tapaamista lastenvalvojan luona, josko sopimusta voisi jotenkin muuttaa, ja keskustelua siitä, miten pääsisitte pojan äidin kanssa paremmin samalle linjalle. Lapsikin kyllä aistii, jos vanhempi on toiseen vanhempaan tyytymätön, ja kärsii, koska rakastaa molempia. Vaikka siis et äitiä suoraan pojalle haukkuisikaan. Kuitenkin nostan hattua isälle, joka välittää asiasta, kaikki eivät niin tee.
Tuon kuitenkin esiin myös sen näkökulman, että vaikeus voi olla myös lapsen perustemperamentista kiinni. Toki hän silloin tarvitsee erityisen paljon rauhallista sosiaalistamista ja totuttelua, mutta ei voi ajatella, että jos vaan äiti toimisi fiksummin, ongelmia ei olisi.