Meillä ei rokotetta otettu, koska pandemian perusteet olivat todella heikot. Myös rokotteen testaamattomuus oli selkeästi esillä rokotteen tuoteselosteessa. Meillä käytetty rokote oli kielletty useammassa maassa ja mm. Puolan terveysministeri kielsi koko kansan rokottamisen, koska ei löytänyt syytä noin massiiviseen toimenpiteeseen taudin kanssa joka tulisi aiheuttamaan murto-osan vahinkoa.
Minusta rokote oli epäeettinen myös siksi, että rahaa meillä tarvitaan lasten-, nuorten- ja vanhustenhoidossa enemmän kuin missään huu-haa-rokotteen hankinnassa.
Epäilyttävää oli myös se, että valtio taholtaan pesi kätensä mahdollisesti esille tulevista haitoista.
Kamalaa oli se, että jopa puolet ala-asteella istuneista oppilaista olivat rokotuspäivää seuraavana päivänä kotona kipeinä!! Haloo?!
Outoa oli se, etten saanut (THLN kielto) testautettua verikokeella olimmeko jo sairastaneet sikainfluenssan, jolloinka emme olisi edes miettineet rokotetta.
Kauheinta oli julkiselta puolelta tullut uhkailu ja pelottelu. Ihmiset olivat aivan paniikissa. Niin ei olisi toimittu jos tauti oikeasti olisi ollut vaarallinen. Olisi järjestelmällisesti vain ohjattu piikkijonoon. Nyt päätehtävä oli pelottelu ja piikkien nopea iskeminen jokaisen nahkaan. Meitä, jotka ei rokotetta otettu, uhkailtiin. Ei pelkästään peloteltujen kansalaisten puolesta, mutta myös mm. Pekka Puska ja muut THL:n virkamiehet ja -naiset. Jopa kuolemantuottamuksesta syytettiin. Silti Pekka Puska ei osanut vastata simppeleihin kysymyksiin:
Miksi influenssa, joka ei Australian talvessa aiheuttanut ongelmia, olisi meillä Euroopassa tappanut miljoonia? Miten uskalsimme käyttää/suosittaa rokotetta "täysin turvallisena"? Täysin turvallista rokotetta EI OLE! Ja mistä esim. Sveitsi ja Amerikka keksivät kieltää rokotteemme lapsilta ja vanhuksilta sekä raskaanaolevilta?
Avoin päätöksenteko puuttui sikapiikkien hankinnasta. Osinkoja jaettiin ja valtavat rahasummat liikkuivat ihmisiä pelottelemalla.
Näitä väittämiä on vielä vaikka kuinka paljon. On ilmiselvää, että tämä juttu oli alusta alkaen mätä. Siitä voi jokainen skeptikoksi leimattu nyt itseään onnitella
Tsemiä niille, jotka saivat piikistä neurologisia tai hermostollisia-elinikäisiä vammoja tai keskenmenon. Ilmoitusta vaan menemään!