Miksi minusta on väärin jos lapsi hoitaa lapsia.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja juu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Champion:
Mun eka ns. kesätyö olis 14-vuotiaana vuoden vanhan pikkusiskon vahtiminen. Sain rahaa siitä ja olen ikuisesti kiitollinen siitä kokemuksesta koska se kasvatti aika tavalla kun otti vastuuta. En koe että siinä oli mitään väärää tai siinä et aiemmin hoisin jo jonkun verran veljeeni ja toista siskoani. Nykyajan lapset on niin kieroon kasvatettuja muutenkin et toi pienempien vahtiminen tekee ihan hyvää ja antaa vastuuta.

Oma poikani 14vee, mwlkwein 15, hoisi puolitoista vuotiasta kaksi kuukautta kun menin työpaikkaani tuuraamaan. Hyvin pärjäsi ja maksoin saman mitä olisin palkatuikke tytöille maksanut mutta eivät jaksaneet nousta niin aikaisin aamulla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hohohhohohhohoh:
joo ei lapsiaan saa koskaan hoidattaa kellään muulla, aina ja joka päivä hoidat itse. Muista myös ap se, että kotimiestä on häpeällistä kysellä.

täh. tottakai mies joutuu hoitaa lapsensa kun on heidät tehnyt. ei pelkästäänäiti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Rigel:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
vaan sitä että esim. yläkoululainen koko kesäloman joutuu käyttää pikkusisarten hoitamiseen kun vanhemmat töissä. vaikka on siis omasta työstään (=koulu) lomalla. eli vanhemmat tienaavat itselleen rahaa ja maksattavat koko lystin tuolla vanhimmalla lapsella. ym. vastaavia tilanteita.

Tienaavat ITSELLEEN rahaa?

En käytä vanhempia lapsiani lastenhoitoon. Odotan heiltä valmiutta olla nuorempien sisarustensa kanssa kotona tarvittaessa. En maksa siitä. Mielestäni perheenjäsenten kanssa olemisesta ei makseta. Eikä kouluikäisilläni ole mitään oikeutta mennä iltapäivisin koulun jälkeen kavereiden kanssa jonnekin, vaan voi tulla kotiin muiden perheenjäsenten kanssa. Toki voi mennä, jos se on kaikille ok.

En tosin tiedä, mihin ketjuun tällä aloituksella viitataan, ja nuorimmalla lapsellani on päivähoitopaikka, jossa hän on, kun me vanhemmat olemme työssä.

ok. Eli lapset eivät joudu sentäänolla koulusta pois kunteillä on oikein päiväkotipaikka tälle nuorimmalle, mutta koululaisista nuorimmat tulevat suoraan kotiin ilman iltapäviähoitopaikkaa, ja isompienkin on oltavat silloin kotona?

Juuri oikein ymmärsit. Eli kakkosen ollessa ekaluokkalainen vaadin esikoiselta koulusta kotiintuloa, jottei ekaluokkalaisen tarvinnut olla tuntikausia yksin iltapäivällä. Lapsilla on ollut kertomansa mukaan ihan mukavia iltapäiviä, kun ovat yhdessä syöneet välipalaa, käyneet yhdessä ulkona, pelanneet ja rakentaneet.

Kaikissa kunnissa ei muuten ole kaikille pikkukoululaisille tarjolla iltapäivähoitoa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree:
Alkuperäinen kirjoittaja Silmukka-:
On minullekin vieras ajatus, koen että me aikuiset hoidetaan pääsääntöisesti lapset ja koti.
Muksuilla on sitten koulu, omat huoneet jne.

Pääsääntöisesti- kyllä. Koko ajan- ei.

Aivan oikein. Mun tyttö 7v harrastaa, hoitaa koulunsa ja saa sitten mennä kavereidensa kanssa mielin määrin. Haluan, että hänelle jää sellaiset muistot lapsuudesta. Joskus tyttö sitten (kerran kuussa ehkä) n 20min viihdyttää pikkuveljeään ja silläaikaa minä kylvetän toisen pikkuveikan.

Mutta ei ole lasten asia hoitaa pikkusisaruksiaan.

 
Olen samaa mieltä, jos tosiaan isosisar, joutuu viikottain vastuuseen pikkusisarestaan. Mutta tiedän myös isosisaria, jotka mielellään hoitavat pienmpiä... ovat sellaisia pikkuäitejä ja jos se sisar näyttää tykkäävän, kun saa vastuutaan, niin en näe sitä pahana asiana. Omat pojat, hoitavat satunnaisesti siskojaan ja saavat siitä palkkion, mutta meillä ei pojat ole niin kiinnostuneita lasten hoidosta, että todellakaan en voisi kuvitellakaan heitä "varavanhempina". Niin siis rajanveto siihen, milloin isolle sisarelle annetaan liian iso vastuu ja milloin vastuu on sopiva on aika vaikea ulkopuolisen sanoa.
 
Heitän pikkasen arveluttavan asian tähän.
Noin 80 mummo hoitaa aamusta iltaan lapsia kotona vanhempien ollessa töissä.Tätä on jatkunut ainakin 5 vuotta.
Mielestäni lapsilta ei saa vaatia liikaa. Ei mummojakaan pitäisi hyväksi käyttää.!!.
 
Kun mä olin lapsi, niin ei ollut vaihtoehtoja. Hoitopaikka oli kiinni kesällä ja äidin piti mennä töihin. Niinpä kaitsin pikkuveljeä osan kesälomastani. Taisin olla silloin noin 10-12 vuotias. Mitään traumoja mulle ei tästä kuitenkaan ole jäänyt, vaan auttaminen oli ihan itsestäänselvyys.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja hankey:
Entä jos lapsi mieluummin hoitaa sisaruksiaan kuin siivoaa? Pitääkö silloinkin riidellä asiasta ja mennä vaan itse pienen kanssa ulkoilemaan?

minusta sen pienimmänkin pitää siivota. eli kaikki siivoavat eikä niin että toisia viihdytetään ja isoin on se vanhempien taloudenhoitaja/lastenhoitoaja

minusta siis lasten käyttäminen ilman palkkaa omien lasten hoidossa on aina hyväsikäyttöä ja alistamista. heikomman joka ei oikeuksiaan tunne.

Miten se eroaa esim siitä siivouksesta?

Eroaa sillä tavalla, että siivoaminen ja ruuanlaitto ovat töitä, jotka tehdään yhteisen kodin hyväksi. Sen sijaan perheen lapset eivät ole kaikkien yhteisiä. Siivoaminen ja ruuanlaitto ovat töitä, joita lapset kannattaakin laittaa tekemään ainakin pienissä määrin. Nehän ovat taitoja, joita jokainen tarvitsee myöhemmässäkin elämässä. Niiden puute osoittaa uusavuttomuutta. Lapsenhoitoa taas ei kaikkien tarvitse opetella tai osata.

Jos henkilö hoitaa lasta, hänen on saatava tehdä sitä omasta halustaan. Pieni lapsi nimittäin vaistoaa sen, jos hänen hoitajansa on kiukkuinen ja katsoo koko ajan kelloa, jolloin pääsee eroon vahdittavastaan.

Vaikka lapsi hoitaisi sisarustaan omasta tahdostaankin, on asia kysenalainen. Nimittäin vastuu toisesta ihmisestä on aina eri asia kuin vastuu vaikkapa ruuasta. Ketä perheen aikuinen syyttää, jos pienimmälle tapahtuu jotain, kun lapset ovat keskenään?

Pieni lapsi on vajavainen. Tämän vuoksi hän tarvitsee seurakseen henkilön, joka on aikuinen ja osaa esimerkiksi lohduttaa, jos toinen pelkää jotain. Tämä luo perusturvallisuutta. Ei voi olla oikein, että perheen toinen lapsi joutuu aikuisen rooliin.

Koko lapsi lapsenvahtina -asetelma kääntää roolit perheessä päälaelleen, koska vanhemmat antavat omaa vastuutaan lapsille. Lisäksi se luo epätasa-arvoa sisarusten välille, koska heitä kohdellaan niin eri tavoin.



 
Tiedätkö. Meidän naapurissa asuu kaksi vl-perhettä. Sieltä tulee viikoittain eri ikäisiä tyttöjä meidän pihaan kysymään saavatko leikkiä meidän lasten/hoitolasten/vierailulla olevien pikkulasten kanssa. Nauttivat kun saavat pienten kanssa touhuta. Ja omia sisaruksia on enemmän kuin tarpeeksi ja heidänkin kanssaan touhuavat päivät pitkät. Missään vaiheessa heidän ei ole pakko sisaruksiaan hoitaa mutta tosi mielellään sen tekevät. Ja luulisi että sitten kun he sitä "vapaa-aikaa" siltä sisarusten hoitamiselta saavat niin tekisivät jotain muuta kun tulisivat meidän pihaan leikittämään lapsia jos siitä eivät tykkäisi.. Hyviä äitejä kasvamassa. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja hankey:
Entä jos lapsi mieluummin hoitaa sisaruksiaan kuin siivoaa? Pitääkö silloinkin riidellä asiasta ja mennä vaan itse pienen kanssa ulkoilemaan?

minusta sen pienimmänkin pitää siivota. eli kaikki siivoavat eikä niin että toisia viihdytetään ja isoin on se vanhempien taloudenhoitaja/lastenhoitoaja

minusta siis lasten käyttäminen ilman palkkaa omien lasten hoidossa on aina hyväsikäyttöä ja alistamista. heikomman joka ei oikeuksiaan tunne.

Miten se eroaa esim siitä siivouksesta?

Aika lailla, jos siivouksessa menee jotain rikki niin se on voi voi, mutta jos lapsi hoitaa pienempää lasta ja jotain sattuu niin se on kyllä liian suuri vastuu tälle hoitajalapselle. Siksi vastuu on aina aikuisen, joten kannattaa miettiä kaksi kertaa millaisen lapsuuden lapsilleen antaa.
 
Mun mielestä tämä kertoo taas siitä, miten kovasti me länsimaiset ihmiset ollaan vieraannuttu käsitteestä perhe. Perheenjäsenet pitää toisistaan huolta ja on mielestäni vain kaunista, jos tähän ajatukseen totutaan jo lapsena. En tarkoita että ketään isompaa lasta hyväksikäytetään siinä, että ei ole mitään vapaa-aikaa, mutta välillä jos tarvetta on, niin pidän sitä vain luonnollisena, että isommat voi pitää huolta pienemmistä. Itselläni esikoinenkin on sen verran nuori (kohta 9), ettei vielä varsinaisesti hoida yksin pienempiä (6 ja 3), mutta paljon jo tukea on toisilleen kun menevät vaikka kyläilemään. Ja hetken voi esikoinen jo kuopusta vahtiakin, jos esim käyn tekemässä pihatöitä.
Monissa Afrikan maissa tätä ei mitenkään kyseenalaistettaisi, ja heillä yksi syy iloita köyhyyden keskellä on vahva yhteisöllisyys. Tietysti olen sitä mieltä ettei liian pienelle saa antaa liian paljoa vastuuta, mutta kun lapsesta asti opetetaan miten se oma aika ja omat oikeudet on kaikki kaikessa, meillä kasvaa vain lisää yksinäisiä, onnettomia ihmisiä.
 

Yhteistyössä