Välillä näitä palstoja lukiessa tuntuu, että ihmisillä menevät puurot ja vellit sekaisin puhuttaessa rakkaudesta. Rakkaudella tarkoitetaan mielestäni jotain muutakin kuin vain intohimoa, kiintymystä toisen ulkonäköön ja seksiä.
Eikö vilpittömintä ole se ystävänrakkaus, jossa toinen huolehtii toisesta silloinkin, kun ei välittömästi saa mitään vastakaikua (lue seksiä tai muuta vastinetta tunteillensa)... eikö tällainen rakkaus ole loppuviimeksi sitä aidointa, kun puhutaan myötä- ja vastamäessä elämisestä? Fakta on kuitenkin se, että oli tunteet alussa kuinka suuria tahansa, niin viimeistään seniori-iässä alkaa suonikohjut paukkua ja silloin täytyy jonkun muunkin toimia kuin suurien tunteiden. Toki joku voi sanoa sitä riippuvuudeksi toisesta ihmisestä, mutta monesti olemme riippuvaisia asioista... ruoasta, vedestä, rahasta, läheisistä.
Ei mulla muuta, taisin juuri solmia järkiliiton. Yhdessä on kuitenkin kivampaa.
