M
Misu
Vieras
Olemme 3-kymppinen pari. Olimme viettäneet parikymppisinä paljon aikaa kavereina, mutta monta vuotta elimme tahoillamme. Minä olin kihloissa, niin hänkin ja sai lapsenkin. 4 vuotta sitten tapasimme uudelleen. Minä olin eronnut pari vuotta aikaisemmin. Hän puoli vuotta sitten. Meillä oli yhdenillan juttu, jonka kuitenkin päätimme unohtaa, koska olimme ""ystäviä"". Muutin samalle paikkakunnalle ja olimme kuin paita ja peppu, parhaat ystävät. Viikonloppuisin baarista lähdimme kuitenkin yhdessä yhtä matkaa luokseni. Minulla oli takana erittäin tuskainen ero ja niin hänelläkin. Yritimme olla yhdessä, vaikka olin alunperin sanonut, että etsin ""itsenäistä,itsevarmaa,komeaa,töissäkäyvääjne.unelmienmiestä"", jota tämä ""ystäväni"" lapsineen ei todellakaan ollut. Meillä oli hyvä yhdessä - silloin kun emme tapelleet menneisyyden haamuja vastaan. Vuosia tappelimme ja koitimme päästä lähemmäs. En tiedä miksi pysyimme aina yhdessä kuitenkin, vaikka saattoi mennä kuukausikin ettei nähty kun ""erottiin"", vaikka emme virallisesti yhdessä olleetkaan. Asumme nyt yhdessä ja matka on ollut edelleen vaikeaa. Liian vaikeaa. Olemme kuitenkin kasvaneet paljon - kumpikin. Tällä hetkellä vaan tuntuu, että kaikkea pahaa on ollut liian paljon. Sekin minua vaivaa, että suhteemme ei todellakaan ole ollut intohimoinen nuoren parin suhde. Ei se sitä varmaan oikein voinutkaan olla, kun olimme tunteneet toisemme pitkään ja kaikki oli ""omituista"" kun olimme olleet todella hyvät ystävät. Voi myös johtua siitä, että kummallakin oli entisten suhteiden takia luottamuspula (vaikka sitä ei ehkä tiedostanutkaan) eikä pystynyt heittäytymään mihinkään.Nyt kun rakastelemme (harvoin) se on aina vain parantunut ja parantunut ja uskallamme olla toisillemme enemmän. Minulla on kuitenkin nyt Paha 
31v. kriisi. Haluaisin rakastua, mennä kihloihin, muuttaa yhteiseen ensiasuntoon, rakastella 3krt päivässä ja puhua yöt rakkaudesta ja haaveista. Tällaistahan meille ei siis koskaan ehtinyt tulla ja nyt tuntuu kun katson häntä, että näen vain liikaa yhteisen menneisyytemme pahoja asioita (jotka tosin johtuivat entisistä suhteistamme). Mieheni on siis paras ystäväni ja sielunkumppanini. Pitäisikö minun unohtaa nyt nämä haihattelut ja ymmärtää, mikä aarre minulla on vai laittaa pillit pussiin ja etsiä mies, joka oikeasti sytyttää minut. Tosin siinäkin on vähän pelko takapuolessa, että ne miehet, jotka minut sytyttävät ovat juuri niitä ""retkuja"", kuten ennen....
Kertokaa siis te, jotka olette aloittaneet ystäväpohjalta ja vaikka pahojen entisten suhteiden jälkeen, kokemuksianne. Saavat muutkin tietysti kommentoida
31v. kriisi. Haluaisin rakastua, mennä kihloihin, muuttaa yhteiseen ensiasuntoon, rakastella 3krt päivässä ja puhua yöt rakkaudesta ja haaveista. Tällaistahan meille ei siis koskaan ehtinyt tulla ja nyt tuntuu kun katson häntä, että näen vain liikaa yhteisen menneisyytemme pahoja asioita (jotka tosin johtuivat entisistä suhteistamme). Mieheni on siis paras ystäväni ja sielunkumppanini. Pitäisikö minun unohtaa nyt nämä haihattelut ja ymmärtää, mikä aarre minulla on vai laittaa pillit pussiin ja etsiä mies, joka oikeasti sytyttää minut. Tosin siinäkin on vähän pelko takapuolessa, että ne miehet, jotka minut sytyttävät ovat juuri niitä ""retkuja"", kuten ennen....Kertokaa siis te, jotka olette aloittaneet ystäväpohjalta ja vaikka pahojen entisten suhteiden jälkeen, kokemuksianne. Saavat muutkin tietysti kommentoida