Ystävättären anoreksia.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tiedoton&turhautunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja toinen näkökulma:
Alkuperäinen kirjoittaja R u u s u t a r h a:
Alkuperäinen kirjoittaja toinen näkökulma:
Just joo... Enpä tullutkaan ajatelleeksi, että tohtorithan tällä palstalla nyt kaverin painosta väittelee. :/

Lue
ko. tautia sairastanut

Niin olen minäkin monien mielestä sairastanut ja sairastan edelleen, mutta en omasta mielestäni, koska tiedän, että tämä on mun normipaino. Samoin aikoinaan minulla on diagnosoitu keskivaikea synnytyksenjälkeinen masennus ja määrättiin terapia ja lääkkeet. Söin niitä viikon, kunnes tajusin, että olen täysin terve ja heitin lääkepurkin pois. Enkä ole sen jälkeen mistään masennuksesta kärsinyt. Mielensairaudet kun voidaan ihmisellä diagnosoida aika helposti ja yhtä helposti niistä ihminen voi "parantua", kun itse tajuaa olevansa täysin terve. Tässä lääkeyhteiskunnassa ihmisille annetaan diagnooseja aika heppoisin perustein ja kun ihmiselle annetaan diagnoosi, hänen "sairautta" aletaan hoitaa lääkkeillä ja terapioilla. Vaikka useimmiten sairautta ei ihmisellä oikeasti ole ja hänet vain pakotetaan uskomaan siihen, että hänen mielensä on sairas. Miten muutenkaan tässä lääkeyhteiskunnassa? Muutenhan korkeasti koulutetut lääkärit jäisivät ilman töitä ja lääkeyhtiöt ilman huippuvoittoja, jos ihmiset tajuaisivat olevansa kunnossa. Koko lääkefirmat ja useat diagnoosit täyttä kusetusta: näin meillä hoidetaan lääkkein ja pakkohoidoin terveitä ihmisiä vain sen takia, että lääkefirmojen pomot saavat suuria palkkioita. Kusetus samaa sarjaa rokotteiden kanssa. :/


ÄRG!
Mite tuo nyt liittyy aiheeseen???!!!!!!!
Ihan tiedoksi olen ihan samaa mieltä tuosta ja en edes ota rokotteita tai käytä lääkkeitä, mutta anoreksia mulla on ollut. Ei muitten mielestä vaan ihan omastani. Näin kun jälkikäteen muistelen sitä kun ei syö kun yhden leivän päivässä tai karkkipussin ja sen jälkeen oksentaa perään. Tai on viisi päivää syömättä.
Ja painoin silloin sen 48 kg, joo saman verran kun sä, mutta ihmisillä on erillainen aineenvaihdunta ja vakuuttelin silloin kaikille, että ei ole mitään hätää ja sain lähes kaikki uskomaan siihen.

Kamoon menikö sulta ohi, että ap:n ystävä pyörtyilee ja menkat kärsii ja verenpaine on matala. Ja että ei syö. Hän varmana tuntee tuon ihmisen paremmin kuin sinä.

PYSY AIHEESSA.
Aihe on ap:n ystävällä on anoreksia.
Jos joku on 5kk hoidssa niin silloin se on. Hoitoon on sen verran tunkua, että ei siellä terveitä pidetä. Terapeutit kyllä huomaavat jos joku on sairas.
On olemassa myös ihan oikeesti sairaita ihmisiä, ja valitettavan paljonkin.
Ei ihmisiä muuten vaan kuole anoreksiaan, siksi, että joku on sanonut niille, että on anoreksia. Mulle se tuli ainakin ihan ilman lääkäreitä.
 
Mä olen 172/52, en ole koskaan painanut enempää, olen ihan terve, kuukautiset ovat alkaneet normaalisti ja olleet aina säännölliset, silloinkin kun painoin 45kg. Jokusen kerran olen joutunut terkkarin kanssa aiheesta juttelemaan, en ottanut henkilökohtaisesti, lyhyen keskustelun jälkeen hoitohenkilökunta on aina vakuuttunut siitä, että minulla ei ole syömishäiriötä. En surisi vaikka lihoisin 20 kg, joskin oloni on ihan hyvä näinkin, joten en jaksa asialle mitään tehdä.

En silti kiellä, etteikö ap:n ystävällä voisi olla ihan oikeasti anoreksia. Ei se katso painoa. Tällä hetkellä hoitopaikat ovat niin kiven alla, että epäilen syvästi, että ketään täysin tervettä mutta vaan aineenvaihdunnaltaan vähän vilkkaampaa ihmistä pidettäisiin noin pitkään sairaalahoidossa pelkästään siksi, että läheiset ovat hänet sinne järjestäneet. Valitettavasti tiedän kokemuksesta, että todella sairaitakaan ihmisiä on erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta, saada pakkohoitoon, elleivät ole selkeästi vaaraksi jo muillekin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja R u u s u t a r h a:
Alkuperäinen kirjoittaja anamia:
Hei muuten: Pahin asia, mitä voit koskaan sanoa syömishäiriöiselle....:

Mutta ethän sä näytä anorektikolta!!

:headwall:

(Ai, oonko mä liian läski??)

Ehdottomasti!!!

Itse kuullut joskus ja kummitteli mielessä useita vuosia =/
 
Alkuperäinen kirjoittaja anamia:
Alkuperäinen kirjoittaja anamia:
Muuten, mistä ap tietää kuinka paljon ystävä painaa? Kuka on punninnut? *anteeksi jos on jo kysytty, en ehtinyt lukea vielä ketjua läpi*

nosto

Tätä siis kysyn siksi, että ihmisen painoa voi olla vaikea arvioida, joten turha täällä kenenkään (toinen näkökulma :whistle: )on huudella mitään normipainosta. Ap:n ystävä voi hyvinkin olla jo alipainon puolella.

Toinen näkökulma: Musta tuntuu, että sulla on ortoreksia-oireita. Etk ota alipainoa tosissasi. Tuo 39kg/165cm mitä olet joskus ollut on jo erittäin vaarallista alipainoa ja voi johtaa mm sydänkohtauksen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja anamia:
Muuten, mistä ap tietää kuinka paljon ystävä painaa? Kuka on punninnut? *anteeksi jos on jo kysytty, en ehtinyt lukea vielä ketjua läpi*

Minäkin mietin, että saattaa painaa jopa vähemmän. Ainakin itse valehtelin painoni toisille. Ensin pienemmäksi, mutta kun huomasin, että toiset huolestuu ja alkaa olla vaivaksi niin suuremmaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja toinen näkökulma:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja toinen näkökulma:
Alkuperäinen kirjoittaja kaikenlaisia:
Alkuperäinen kirjoittaja toinen näkökulma:
Eihän tuo edes ole alipainoinen! :o

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Etkö lukenut aloitusviestiä? Siinähän oli ihan selvällä suomenkielellä, että ap:n ystävällä on anoreksia ja on ollut myös hoidossa sairaalassa sen takia.

Hoitoon voi joutua vanhempien tai muiden läheisten painostuksesta. Minuakin kouluterveydenhoitaja painosti yläasteella syömään enemmän ja soitti jopa mun vanhemmille kertoakseen, kuinka on minusta huolestunut. Tosin silloin painoin 39 kiloa ja olin 165 senttiä pitkä, mutta harrastin voimistelua ja söin aina hyvin ja monipuolisesti + paljon hedelmiä ja vihanneksia. Äitini oli joskus itsekin huolissaan mun painosta, mutta kun tajusi, että vaikka kuinka syön, olen silti laiha, luovutti. Kaikki ei vaan viihdy siinä ylipainon alarajoilla, enkä mäkään tuntisi kehoani enää omakseni, jos painaisin yli 55 kiloa. Joten tavallaan ymmärrän ap:n ystävää. Minuakin on aina ärsyttänyt, kun ylipainoiset tai ihan siinä rajalla olevat ihmiset "olivat huolissaan" minun painosta.

Ja tässähän nyt oli kysymys susta?

Ei, vaan siitä, että muut ovat huolissaan toisen painosta, vaikka se "toinen" ei siitä huolissaan ole ja viihtyy siinä. Miksi ihmeessä kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että jos joku vähänkin eroaa muista, on hän heti hoidon tarpeessa?


VIIHTYY siis painossa jossa pyörtyilee. No, ehkä sekin eräs viihtymismuoto, pyörtyily........... Ihan tosissaan, minä TIEDÄN nämä asiat, ei se noin mene, kyllä tässä on kysymys sairaudesta, vakavasta sellaisesta, ihan turha puhua vilkkaasta aineenvaihdunnasta tai jotain muuta puppua.
Eikä se paino jossa VIIHTYY suinkaan aina ole tervettä, tiedän tämäkin hyvin oman kokemukseni kautta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja toinen näkökulma:
Alkuperäinen kirjoittaja ...........:
höh... 167cm / 52kg on aivan normaalit mitat... tuo on painoindeksinkin mukaan vielä normaalipaino.

Juuri näin.

normaalipaino kyllä,joka on sairaalassa nostettu tiettyihin lukemiin.
anoreksiaa sairastanut ei sais missään nimessä laihduttaa,kierre alkaa uudelleen.
ruoka ja rakkaus parantaa,laihduttaminen pahentaa.
sun ajatukset kyllä kuulostaa anorektisilta,tunnistan sussa itseni hyvin.
tässä nyt pointtina oli se että aloittajan ystävä on anoreksiaa sairastava,sairaalasta päässyt joka taas laihduttaa. asiaan pitää puuttua,seuraavasta laihdutuskierteestä ei välttis selviä hengissä.
 
Tiedän vain sen, mitä ystäväni on minulle kertonut, että voi hyvin olla, että on jo viidenkympin rajapyykin ohittanut.. :/ Pelottaa, että milloin mukaan astuvat sydämen rytmihäiriöt, ystäväni ei ole mitään kotona makaavaa sorttia, vaan kunnon hikiliikuntaa 5-6 krt viikossa harrastava.. En ymmärrä miten hän jaksaa, mutta kai se sairas mieli pakottaa. Onneksi ei tuon enempää vielä. Ennen ensimmäistä sairaalajaksoa, tuo liikuntamäärä oli kaksinkertainen. Pohdin kyllä vakavasti yhteydenottoa hoitavaan henkilökuntaan, varsinkin jos puheet painon pudotuksesta eivät ota laantuaksen.

Itselleni ei koskaan tulisi sanoa ystävälleni että ethän edes näytä laihalta!! Tiedän miten vaikea hänen on olla itsensä kanssa. Ja minun mielestäni hän kyllä näyttää laihalta, ei enää hoikalta. 57 kiloisena hän oli hoikka. Yllättävän paljon 5 (?) kiloa vaan tekee, nyt on iho harmaa, selkäranka tuntuu selkeästi vaatteiden läpi ja rintakehästä luut paistavat läpi. Ja ne fyysiset oireet.. Hän ei vain itse näe sitä. Avopuolisonsa on minulle muutaman kerran sanonut huomauttaneensa luista, mutta tämän väitteen ystäväni tyrmää täysin. Joten siitä ei enää heillä kotona keskustella.
 
Olen jotenkin saanut viestistäsi kuvan, että minun ei saisi olla huolissani. Oletko oikeasti siis sitä mieltä, että jos oma ystäväni tuntee olevansa täysin terve ja kunnossa tämän asian tiimoilta (jota hän ei kyllä valitettavasti ole), niin hän saa kaikessa rauhassa näännyttää itsensä vaikka sitten 40 kiloiseksi. Ja kenelläkään ei ole oikeutta siihen puuttua? Entä jos hän kuolee tuolla taipaleella, kun ei itse ymmärrä mitä tekee vartalolleen? Vai olenko saanut väärän kuvan?

Hän näkee itsensä lihavana nyt, niin näkisi 40 kiloisena, ja ajattelisi, että vielä vähän, sitten olen hyvä. Mutta mikään ei riitä. Näin hän kuvasi itsekin oloansa ensimmäisen sairaalajakson aikana. "Mikään ei riitä, mutta nyt saa riittää", hän sanoi kun oli jo alkanut toipumaan. Siitä alkoi hidas nousu, mutta nyt pelottaa uusi syöksykierre. Niinkuin tuolla ylempänä kirjoitin, ainekset siihen ovat kasassa.
 
Toinen näkökulma ei oikeasti taida edes tietää asiasta tai vaan pohjauttaa kaiken itseensä ja"unohtaa"että oikeita sairauksia on. Itseäni myös epäiltiin alipainoisuuden vuoksi anorektiseksi(lääkäri)mutta äitini oli eri mieltä kun söin kuin hevonen. Mutta näin jälkeenpäin kun katson kuvia itsestäni huomaan kuinka laiha todellisuudessa olin:( mutta anoreksia on nimenomaan psyykkinen sairaus kuten toiselle näkökulmalle on jankattu koko ketjun ajan,paino ei kerro välttämättä mitään. Sinuna ap soittaisin sille lääkärille, sinä voit kertoa huolesi ja sanoa vaikka lääkärille että pitää salassa että sinä kerroit.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja toinen näkökulma:
Alkuperäinen kirjoittaja ...........:
höh... 167cm / 52kg on aivan normaalit mitat... tuo on painoindeksinkin mukaan vielä normaalipaino.

Juuri näin.

Aivan. Itse olen 168 cm, 51 kg. Normaalit kuukautiset, 2 lasta. En ole anorektikko, olen vain hoikka.

Mutta kun paino ei kerro mitään, varsinki ku ap:n ystävä on ollut hoidossa jo kyseisen asian vuoksi tuo paino ja laihdutus on hälyyttäviä varoitusmerkkejä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja toinen näkökulma:
Alkuperäinen kirjoittaja ...........:
höh... 167cm / 52kg on aivan normaalit mitat... tuo on painoindeksinkin mukaan vielä normaalipaino.

Juuri näin.

Aivan. Itse olen 168 cm, 51 kg. Normaalit kuukautiset, 2 lasta. En ole anorektikko, olen vain hoikka.


..jo sanonut, että jos olisi luonnostaan hoikka, niin en tietenkän olisi huolissani! Mutta fyysiset oireet, niinkun olen edellä kirjoittanut, eivät kuulu normaalipainossaan olevalle ihmiselle. Normaalit kuukautiset ovat yksi merkki siitä, ja niitä ei ole, vaan kierto epäsäännöllinen. Pelkään ystäväni puolesta, joka on erittäin lapsirakas, että hän aiheuttaa myös lapsensaannille hallaa tuolla sairaudellaan. Ja hän ei itse ymmärrä. :/

Ja normaalipainosta vielä sen verran, että ainakin hänelle on sanottu, että alipainoa on. Täällä lääkärit näyttävät pitävän tuota BMI 20 normaalipainon rajana. Näin niinkun yleisesti, toki jos on LUONNOSTAAN ollut aina hyvin hoikka, sitä pidetään normaalina, eikä valiteta alipainosta.
 
Sain ystäväni avopuolisolta soiton, reilu tunti sitten. Ystäväni oli viime yön viettänyt sairaalassa tarkkailussa, oli tehty rytminsiirto (?) kun oli iltalenkillä tullut pahat rytmihäiriöt! Toivottavasti itsekin herää ymmärtämään, että tarvitsee enemmän hoitoa, ainakin vaikutti hyvin pelokkaalta sairaalassa, kun kävin katsomassa. Nyt ainakin lääkärit tietävät, missä mennään.

Miten vakavaa tuollainen tarkoittaa, jos on rytminsiirto tarvittu? Avopuoliso oli vienyt sairaalaan ensiapuun ja oli otettu heti sisään ja käyrille.
 
Hei aloittaja ja muut, suosittelen asiatiedon lähteeksi kirjaa "Olen juuri syönyt - läheiselläni on syömishäiriö". Saa isommista kirjakaupoista tai kirjastosta. Sen neuvoilla pääsee ainakin alkuun.

Rytmihäiriöt kuulostavat tosi huolestuttavalta, toivottavasti ystäväsi herää nyt huolehtimaan itsestään!
 
..olen lukenut kirjan "Lupa syödä", mutta se taitaa olla enemmän itse sairaudesta kärsiville. Otan seuraavaksi tuon "Olen juuri syönyt - läheiselläni on syömishäiriö".

Toivottavasti nuo rytmihäiriöt herättivät vähän ystäväänikin sieltä omasta maailmasta todellisuuteen. Toivottavasti todellisuudentaju säilyy kauemmin kuin pari päivää. :/

Kiitos teille, jotka olette ottaneet osaa keskusteluun, olen saanut taas uusia näkökulmia, miten tukea ystävääni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja toinen näkökulma:
Eihän tuo edes ole alipainoinen! :o

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Joo mutta ehkä asia onkin vähän eri siinä vaiheessa, kun ihmisellä on sen laihtumisen takana vakava sairaus eli anoreksia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tiedän vain sen, mitä ystäväni on minulle kertonut, että voi hyvin olla, että on jo viidenkympin rajapyykin ohittanut.. :/ Pelottaa, että milloin mukaan astuvat sydämen rytmihäiriöt, ystäväni ei ole mitään kotona makaavaa sorttia, vaan kunnon hikiliikuntaa 5-6 krt viikossa harrastava.. En ymmärrä miten hän jaksaa, mutta kai se sairas mieli pakottaa. Onneksi ei tuon enempää vielä. Ennen ensimmäistä sairaalajaksoa, tuo liikuntamäärä oli kaksinkertainen. Pohdin kyllä vakavasti yhteydenottoa hoitavaan henkilökuntaan, varsinkin jos puheet painon pudotuksesta eivät ota laantuaksen.

Itselleni ei koskaan tulisi sanoa ystävälleni että ethän edes näytä laihalta!! Tiedän miten vaikea hänen on olla itsensä kanssa. Ja minun mielestäni hän kyllä näyttää laihalta, ei enää hoikalta. 57 kiloisena hän oli hoikka. Yllättävän paljon 5 (?) kiloa vaan tekee, nyt on iho harmaa, selkäranka tuntuu selkeästi vaatteiden läpi ja rintakehästä luut paistavat läpi. Ja ne fyysiset oireet.. Hän ei vain itse näe sitä. Avopuolisonsa on minulle muutaman kerran sanonut huomauttaneensa luista, mutta tämän väitteen ystäväni tyrmää täysin. Joten siitä ei enää heillä kotona keskustella.

Syökö hän koskaan mitään kanssasi ollessaan? Kerron vaan, kun itse tuskailin saman asian kanssa. Koulukaverini harrastaa myös hikiliikuntaa lähes päivittäin ja en ole koskaan nähnyt hänen syövän. Hän hiihtää jopa 40km ja on tosi laiha, kuin luuranko. Emme ole kovin läheisiä, koska olemme tutustuneet vasta syksyllä. hän kieltää, että hänellä mitään ongelmaa olisi. En tiedä onko hän ollut koskaan hoidossa... Kerroin tutoropettajalle, vaikka olemme korkeakoulussa ja kaverini on aikuinen, on n.20v.. Minua säälitti niin.... Opettaja otti hyvin vakavasti tämän asian ja tyttö pääsee hoitoon. Hänen ei tarvitse käydä kuin yhden kerran verikokeissa (rutiiniterveystarkastuksessa) niin kuulema verenkuvasta näkee miten pahassa jamassa ollaan ja tulokset hän saa kuulla lääkärinvastaanotolla. Tsemppiä sinulle, kun jaksat olla hänen ystävänsä ja välittää. Ystäväsi on sinulle varmasti tärkeä. Oma kokemukseni tästä yhdestä anorektikkotytöstä oli, että hänellä on tosi vääristynyt kuva itsestään, inhoaa itseään ja sitä myötä ei oikein muitakaan arvosta. Hän katsoo vinoutuneiden lasien läpi elämäänsä. Hän on usein huonotuulinen, koska verensokeri pääsee pitkän päivän aikana laskemaan tosi alas. Mitkään ryhmätyöt ei meinaa onnistua, koska hänen on ihan pakko päästä jumppaan jne. selityksiä riittää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja toinen näkökulma:
Eihän tuo edes ole alipainoinen! :o

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Alipaino ei takaa syömishäiriötä eikä syömishäiriö alipainoa. Itse syömishäiriön kanssa vuosia taistelleena tiedän millaista se voi olla. Kun sairastuu kunnolla jo ala-asteella ei hoitoa ole niin helposti saatavilla. Painoni on lähempänä ylipainoa kuin alipainoa.

Syömishäiriöinen osaa salata läheisimmiltä ystäviltään, kumppaniltaan ja jopa lääkäreiltä syvimmät tuntonsa. Hän voi ihan oikeasti luulla, että yks leipä per päivä on ihan jees. Kroppa voi olla sekasin, vaikkei ulospäin mitään näkyisikään. Ystävä ei oikeen siinä voi kun tukea, muttei kuitenkaan oman mielenterveytensä vaaraan asettaen, vaan niin että on omassa elämässä jotain muutakin.
 
Se vaan aina jaksaa ihmetyttää, että miksi itse ylipainon kanssa kamppailevat ovat aina ensimmäisiä diagnosoimaan ja havainnoimaan toisten "anoreksiat", luisevat jalat ja väsyneet ulkonäöt.. Myös jonkun laihduttaessa negatiiviset älä kuihdu pois-kommentit tulevat takuuvarmasti niiltä, ketkä itse näyttävät "terveiltä".
 

Yhteistyössä