Ystävättären anoreksia.

[toinen näkökulma]

Eihän tuo edes ole alipainoinen!

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Etkö lukenut aloitusviestiä? Siinähän oli ihan selvällä suomenkielellä, että ap:n ystävällä on anoreksia ja on ollut myös hoidossa sairaalassa sen takia.

Hoitoon voi joutua vanhempien tai muiden läheisten painostuksesta. Minuakin kouluterveydenhoitaja painosti yläasteella syömään enemmän ja soitti jopa mun vanhemmille kertoakseen, kuinka on minusta huolestunut. Tosin silloin painoin 39 kiloa ja olin 165 senttiä pitkä, mutta harrastin voimistelua ja söin aina hyvin ja monipuolisesti + paljon hedelmiä ja vihanneksia. Äitini oli joskus itsekin huolissaan mun painosta, mutta kun tajusi, että vaikka kuinka syön, olen silti laiha, luovutti. Kaikki ei vaan viihdy siinä ylipainon alarajoilla, enkä mäkään tuntisi kehoani enää omakseni, jos painaisin yli 55 kiloa. Joten tavallaan ymmärrän ap:n ystävää. Minuakin on aina ärsyttänyt, kun ylipainoiset tai ihan siinä rajalla olevat ihmiset "olivat huolissaan" minun painosta.

Ja tässähän nyt oli kysymys susta?

Ei, vaan siitä, että muut ovat huolissaan toisen painosta, vaikka se "toinen" ei siitä huolissaan ole ja viihtyy siinä. Miksi ihmeessä kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että jos joku vähänkin eroaa muista, on hän heti hoidon tarpeessa?

 

[vieras]

Pari asiaa mitä ei kannata ainakaan tehdä, on painon ja syömisten kommentoiminen mihinkään suuntaan. Ainakin itse vuosia anoreksian kanssa eläneenä voin sanoa että nuo kommentit aiheuttavat enemmän ahdistusta kuin hyötyä. Anorektikon mieli toimii eri tavalla kuin terveen ihmisen.

Ystäväsi on nyt ihan hyvässä painossa, ja henk.koht. olen sitä mieltä että parasta mitä voit tehdä on olla vain hänelle hyvä ystävä, olla tukena silloin jos hän sitä tarvitsee ja kuunnella jos hän haluaa puhua, mutta olla ahdistelematta häntä asialla vaikka kuinka hyvää tarkoittaisit. Tämä ei varmasti ole sellainen vastaus jota toivoit, mutta oman kokemukseni pohjalta parhaaksi tuntemani. Omalla kohdallani ne "hyvää tarkoittavat hölmöt" jotka ovat yrittäneet auttaa milloin tarjoamalla "tough lovea" kertomalla kuinka kamalalta näytän ja mitä kaikkea pahaa teen itselleni, milloin tarjoilemalla dr.philmäisiä kliseitä siitä kuinka arvokas olen ja kuinka minun pitäisi pitää itsestäni huolta, ovat aiheuttaneet paljon enemmän harmia kuin hyvää. Ihan oikeasti, riittää että olet ystävä ja olet olemassa. Enempää et voi tehdä.

 

[vieras]

Eihän tuo edes ole alipainoinen!

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Etkö lukenut aloitusviestiä? Siinähän oli ihan selvällä suomenkielellä, että ap:n ystävällä on anoreksia ja on ollut myös hoidossa sairaalassa sen takia.

Hoitoon voi joutua vanhempien tai muiden läheisten painostuksesta. Minuakin kouluterveydenhoitaja painosti yläasteella syömään enemmän ja soitti jopa mun vanhemmille kertoakseen, kuinka on minusta huolestunut. Tosin silloin painoin 39 kiloa ja olin 165 senttiä pitkä, mutta harrastin voimistelua ja söin aina hyvin ja monipuolisesti + paljon hedelmiä ja vihanneksia. Äitini oli joskus itsekin huolissaan mun painosta, mutta kun tajusi, että vaikka kuinka syön, olen silti laiha, luovutti. Kaikki ei vaan viihdy siinä ylipainon alarajoilla, enkä mäkään tuntisi kehoani enää omakseni, jos painaisin yli 55 kiloa. Joten tavallaan ymmärrän ap:n ystävää. Minuakin on aina ärsyttänyt, kun ylipainoiset tai ihan siinä rajalla olevat ihmiset "olivat huolissaan" minun painosta.

Ja tässähän nyt oli kysymys susta?

Ei, vaan siitä, että muut ovat huolissaan toisen painosta, vaikka se "toinen" ei siitä huolissaan ole ja viihtyy siinä. Miksi ihmeessä kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että jos joku vähänkin eroaa muista, on hän heti hoidon tarpeessa?

Mä en oikeestaan jaksa keskustella tästä asiasta kanssasi. Olet ymmärtänyt asian ihan väärin ja mun on varmasti ihan sama selittää tätä asiaa yhtään enempää. Kun ihminen ei tajua, niin ei tajua.

 

[toinen näkökulma]

Eihän tuo edes ole alipainoinen!

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Etkö lukenut aloitusviestiä? Siinähän oli ihan selvällä suomenkielellä, että ap:n ystävällä on anoreksia ja on ollut myös hoidossa sairaalassa sen takia.

Hoitoon voi joutua vanhempien tai muiden läheisten painostuksesta. Minuakin kouluterveydenhoitaja painosti yläasteella syömään enemmän ja soitti jopa mun vanhemmille kertoakseen, kuinka on minusta huolestunut. Tosin silloin painoin 39 kiloa ja olin 165 senttiä pitkä, mutta harrastin voimistelua ja söin aina hyvin ja monipuolisesti + paljon hedelmiä ja vihanneksia. Äitini oli joskus itsekin huolissaan mun painosta, mutta kun tajusi, että vaikka kuinka syön, olen silti laiha, luovutti. Kaikki ei vaan viihdy siinä ylipainon alarajoilla, enkä mäkään tuntisi kehoani enää omakseni, jos painaisin yli 55 kiloa. Joten tavallaan ymmärrän ap:n ystävää. Minuakin on aina ärsyttänyt, kun ylipainoiset tai ihan siinä rajalla olevat ihmiset "olivat huolissaan" minun painosta.

Jos ihminen on ollut anoreksian takia hoidossa hänellä on anoreksia.
Jos hän hoidon jälkeen painaa lähemmäs 60 kg hänellä on anoreksia tuolla painolla.
Ei ne siellä hoidossa lappaa raakaa rasvaa suuhun.

Kun minä painoin 48 kg mulla oli anoreksia ja ollaan saman pitusia. Älä puutu aiheeseen mistä et ymmärrä mitään.




Lääkäri ei saa kertoa mitään, mutta saat kertoa lääkärille!

Olen perehtynyt anoreksiaan aika hyvin, kun tein siitä koulussa tutkielman, joten älä sano mulle, etten ymmärrä aiheesta mitään. Tuon tutkielman aiheenkin valitsin juuri sillä perusteella, koska kouluterveydenhoitaja oli sitä mieltä, että sairastan sitä. Joten ei tarvii huudella, etten ymmärrä aiheesta mitään, liiankin hyvin on aihe mulle tullut tutuksi. Kiitän edelleen ymmärtäväistä äitiäni siitä, ettei lähettänyt mua pakkohoitoon, vaikka kouluterveydenhoitaja sitä hänelle ehdotti. Siellä hoidossa olisi ehkä minustakin voitu tehdä 60-kiloinen. :/

 

[Kahlemestari]

Eihän tuo edes ole alipainoinen!

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Etkö lukenut aloitusviestiä? Siinähän oli ihan selvällä suomenkielellä, että ap:n ystävällä on anoreksia ja on ollut myös hoidossa sairaalassa sen takia.

Hoitoon voi joutua vanhempien tai muiden läheisten painostuksesta. Minuakin kouluterveydenhoitaja painosti yläasteella syömään enemmän ja soitti jopa mun vanhemmille kertoakseen, kuinka on minusta huolestunut. Tosin silloin painoin 39 kiloa ja olin 165 senttiä pitkä, mutta harrastin voimistelua ja söin aina hyvin ja monipuolisesti + paljon hedelmiä ja vihanneksia. Äitini oli joskus itsekin huolissaan mun painosta, mutta kun tajusi, että vaikka kuinka syön, olen silti laiha, luovutti. Kaikki ei vaan viihdy siinä ylipainon alarajoilla, enkä mäkään tuntisi kehoani enää omakseni, jos painaisin yli 55 kiloa. Joten tavallaan ymmärrän ap:n ystävää. Minuakin on aina ärsyttänyt, kun ylipainoiset tai ihan siinä rajalla olevat ihmiset "olivat huolissaan" minun painosta.

Ja tässähän nyt oli kysymys susta?

Ei, vaan siitä, että muut ovat huolissaan toisen painosta, vaikka se "toinen" ei siitä huolissaan ole ja viihtyy siinä. Miksi ihmeessä kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että jos joku vähänkin eroaa muista, on hän heti hoidon tarpeessa?

Oletko hidas?

Anoreksia on PSYYKKINEN sairaus. Mielenterveyshäiriö. Pipi päässä.

 

[toinen näkökulma]

Eihän tuo edes ole alipainoinen!

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Etkö lukenut aloitusviestiä? Siinähän oli ihan selvällä suomenkielellä, että ap:n ystävällä on anoreksia ja on ollut myös hoidossa sairaalassa sen takia.

Hoitoon voi joutua vanhempien tai muiden läheisten painostuksesta. Minuakin kouluterveydenhoitaja painosti yläasteella syömään enemmän ja soitti jopa mun vanhemmille kertoakseen, kuinka on minusta huolestunut. Tosin silloin painoin 39 kiloa ja olin 165 senttiä pitkä, mutta harrastin voimistelua ja söin aina hyvin ja monipuolisesti + paljon hedelmiä ja vihanneksia. Äitini oli joskus itsekin huolissaan mun painosta, mutta kun tajusi, että vaikka kuinka syön, olen silti laiha, luovutti. Kaikki ei vaan viihdy siinä ylipainon alarajoilla, enkä mäkään tuntisi kehoani enää omakseni, jos painaisin yli 55 kiloa. Joten tavallaan ymmärrän ap:n ystävää. Minuakin on aina ärsyttänyt, kun ylipainoiset tai ihan siinä rajalla olevat ihmiset "olivat huolissaan" minun painosta.

Ja tässähän nyt oli kysymys susta?

Ei, vaan siitä, että muut ovat huolissaan toisen painosta, vaikka se "toinen" ei siitä huolissaan ole ja viihtyy siinä. Miksi ihmeessä kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että jos joku vähänkin eroaa muista, on hän heti hoidon tarpeessa?

Oletko hidas?

Anoreksia on PSYYKKINEN sairaus. Mielenterveyshäiriö. Pipi päässä.

Hyvä, että sentään sinä olet nopea :headwall:

 

[DarkVanillaDevil]

Tuo on kyllä vaikeaa miten auttaisit ystävääsi. Itselläni on syömishäiriö...tällä hetkellä lähinnä bulimian kaltaisia oireita. Mä ainakin ahdistun entistä enempi siitä kun muut yrittää puuttua mun elämään. Silloin oksennan enempi. Rakas muruni sanoi kerran mulle, että sä voit selittää muille ihan mitä vaan mut itselles sun pitää olla rehellinen...eli mä tiedostan sen ja yritän parantua...mutta omin avuin pitkä prosessi mutta uskon et siitä vielä pääsen...mutta kun olen sen hyväksynyt eikä siitä tarvii päästä yhdes yös...niin helpompaa suhtautua. Tuohon anorektisuuteen...ystäväni mielestä olin anorektikko koska olin häne mielestään niin luiseva ja kuiva ja noh hulluksikin on haukuttu mut noh eipä tuo minuu hetkauttanu...mut ei kannata muiden tehdä diagnoosia jos ei oikeati tiedä mikä on vaivana.
Tsemppiä, mutta valitettavasti en kyl osaa sinuu neuvoo

 

[Kahlemestari]

Olen perehtynyt anoreksiaan aika hyvin, kun tein siitä koulussa tutkielman, joten älä sano mulle, etten ymmärrä aiheesta mitään. Tuon tutkielman aiheenkin valitsin juuri sillä perusteella, koska kouluterveydenhoitaja oli sitä mieltä, että sairastan sitä. Joten ei tarvii huudella, etten ymmärrä aiheesta mitään, liiankin hyvin on aihe mulle tullut tutuksi. Kiitän edelleen ymmärtäväistä äitiäni siitä, ettei lähettänyt mua pakkohoitoon, vaikka kouluterveydenhoitaja sitä hänelle ehdotti. Siellä hoidossa olisi ehkä minustakin voitu tehdä 60-kiloisen. :/

Tutkielmasi ei paranna ap:n ystävän anoreksiaa valitettavasti. Jos tahdot avautua siitä miten turhautunut olet entisestä terveyden hoitajastasi niin avaa ihmeessä sille oma keskustelu. Tässä on kyse nyt ihmisestä jolla on anoreksia eikä ihmisestä joka on turhautunut hössöttelyyn.

Onneksi mun ystävät oli huolissaan musta silloin kun se oli tarpeen. Onneksi he eivät ajatelleet noin.

 

[ap]

kyllä, mikäli olisi normaalipaino! Tietenkin! Mutta matala syke, viikoittainen pyörtyily, kuukautiskierron epäsäännölliseksi muuttuminen ja muut fyysiset oireet, mitä usein ilmenee aliravitsemuksen yhetydessä, eivät mielestäni kuulu normaalipainoiselle, vaikka olisikin hoikka?

Syömisten ja ulkonäön kommentointia olenkin yrittänyt välttää, joskus hienovaraisesti kysynyt, oletko syönyt tänään tms. Mutta halu edelleen pudottaa painoa huolestuttaa erittäin paljon. :/ Vaikka se tapahtuisi miten "maltillisesti" hyvänsä, se ei olisi enää tervettä ja se on mielestäni merkki siitä, että ainekset syöksykierteeseen ovat kasassa.

 

[toinen näkökulma]

Pari asiaa mitä ei kannata ainakaan tehdä, on painon ja syömisten kommentoiminen mihinkään suuntaan. Ainakin itse vuosia anoreksian kanssa eläneenä voin sanoa että nuo kommentit aiheuttavat enemmän ahdistusta kuin hyötyä. Anorektikon mieli toimii eri tavalla kuin terveen ihmisen.

Ystäväsi on nyt ihan hyvässä painossa, ja henk.koht. olen sitä mieltä että parasta mitä voit tehdä on olla vain hänelle hyvä ystävä, olla tukena silloin jos hän sitä tarvitsee ja kuunnella jos hän haluaa puhua, mutta olla ahdistelematta häntä asialla vaikka kuinka hyvää tarkoittaisit. Tämä ei varmasti ole sellainen vastaus jota toivoit, mutta oman kokemukseni pohjalta parhaaksi tuntemani. Omalla kohdallani ne "hyvää tarkoittavat hölmöt" jotka ovat yrittäneet auttaa milloin tarjoamalla "tough lovea" kertomalla kuinka kamalalta näytän ja mitä kaikkea pahaa teen itselleni, milloin tarjoilemalla dr.philmäisiä kliseitä siitä kuinka arvokas olen ja kuinka minun pitäisi pitää itsestäni huolta, ovat aiheuttaneet paljon enemmän harmia kuin hyvää. Ihan oikeasti, riittää että olet ystävä ja olet olemassa. Enempää et voi tehdä.

Tälle peesi. Hyvässä painossa ystäväsi todellakin on. Eikä todellakaan kaipaa minkäänlaisia kommentteja painostaan eikä neuvoja siitä, kuinka hänen tulisi syödä enemmän ja enemmän. Ole hänelle ystävä, älä painosta. :/

 

[vieras]

Eihän tuo edes ole alipainoinen!

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Etkö lukenut aloitusviestiä? Siinähän oli ihan selvällä suomenkielellä, että ap:n ystävällä on anoreksia ja on ollut myös hoidossa sairaalassa sen takia.

Hoitoon voi joutua vanhempien tai muiden läheisten painostuksesta. Minuakin kouluterveydenhoitaja painosti yläasteella syömään enemmän ja soitti jopa mun vanhemmille kertoakseen, kuinka on minusta huolestunut. Tosin silloin painoin 39 kiloa ja olin 165 senttiä pitkä, mutta harrastin voimistelua ja söin aina hyvin ja monipuolisesti + paljon hedelmiä ja vihanneksia. Äitini oli joskus itsekin huolissaan mun painosta, mutta kun tajusi, että vaikka kuinka syön, olen silti laiha, luovutti. Kaikki ei vaan viihdy siinä ylipainon alarajoilla, enkä mäkään tuntisi kehoani enää omakseni, jos painaisin yli 55 kiloa. Joten tavallaan ymmärrän ap:n ystävää. Minuakin on aina ärsyttänyt, kun ylipainoiset tai ihan siinä rajalla olevat ihmiset "olivat huolissaan" minun painosta.

Jos ihminen on ollut anoreksian takia hoidossa hänellä on anoreksia.
Jos hän hoidon jälkeen painaa lähemmäs 60 kg hänellä on anoreksia tuolla painolla.
Ei ne siellä hoidossa lappaa raakaa rasvaa suuhun.

Kun minä painoin 48 kg mulla oli anoreksia ja ollaan saman pitusia. Älä puutu aiheeseen mistä et ymmärrä mitään.




Lääkäri ei saa kertoa mitään, mutta saat kertoa lääkärille!

Olen perehtynyt anoreksiaan aika hyvin, kun tein siitä koulussa tutkielman, joten älä sano mulle, etten ymmärrä aiheesta mitään. Tuon tutkielman aiheenkin valitsin juuri sillä perusteella, koska kouluterveydenhoitaja oli sitä mieltä, että sairastan sitä. Joten ei tarvii huudella, etten ymmärrä aiheesta mitään, liiankin hyvin on aihe mulle tullut tutuksi. Kiitän edelleen ymmärtäväistä äitiäni siitä, ettei lähettänyt mua pakkohoitoon, vaikka kouluterveydenhoitaja sitä hänelle ehdotti. Siellä hoidossa olisi ehkä minustakin voitu tehdä 60-kiloisen. :/

Olen perehtynyt anoreksiaan koska olen tehnyt siitä tutkielman?? Hienosti varmaan ymmärrät anoreksiaa. Varmasti paremmin kuin ko. tautia sairastavat ja lääkärit yhteensä.

Tämä on kyllä niitä aiheita joista vähän jokainen kuvittelee tietävänsä kaiken...

 

[toinen näkökulma]

Eihän tuo edes ole alipainoinen!

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Etkö lukenut aloitusviestiä? Siinähän oli ihan selvällä suomenkielellä, että ap:n ystävällä on anoreksia ja on ollut myös hoidossa sairaalassa sen takia.

Hoitoon voi joutua vanhempien tai muiden läheisten painostuksesta. Minuakin kouluterveydenhoitaja painosti yläasteella syömään enemmän ja soitti jopa mun vanhemmille kertoakseen, kuinka on minusta huolestunut. Tosin silloin painoin 39 kiloa ja olin 165 senttiä pitkä, mutta harrastin voimistelua ja söin aina hyvin ja monipuolisesti + paljon hedelmiä ja vihanneksia. Äitini oli joskus itsekin huolissaan mun painosta, mutta kun tajusi, että vaikka kuinka syön, olen silti laiha, luovutti. Kaikki ei vaan viihdy siinä ylipainon alarajoilla, enkä mäkään tuntisi kehoani enää omakseni, jos painaisin yli 55 kiloa. Joten tavallaan ymmärrän ap:n ystävää. Minuakin on aina ärsyttänyt, kun ylipainoiset tai ihan siinä rajalla olevat ihmiset "olivat huolissaan" minun painosta.

Jos ihminen on ollut anoreksian takia hoidossa hänellä on anoreksia.
Jos hän hoidon jälkeen painaa lähemmäs 60 kg hänellä on anoreksia tuolla painolla.
Ei ne siellä hoidossa lappaa raakaa rasvaa suuhun.

Kun minä painoin 48 kg mulla oli anoreksia ja ollaan saman pitusia. Älä puutu aiheeseen mistä et ymmärrä mitään.




Lääkäri ei saa kertoa mitään, mutta saat kertoa lääkärille!

Olen perehtynyt anoreksiaan aika hyvin, kun tein siitä koulussa tutkielman, joten älä sano mulle, etten ymmärrä aiheesta mitään. Tuon tutkielman aiheenkin valitsin juuri sillä perusteella, koska kouluterveydenhoitaja oli sitä mieltä, että sairastan sitä. Joten ei tarvii huudella, etten ymmärrä aiheesta mitään, liiankin hyvin on aihe mulle tullut tutuksi. Kiitän edelleen ymmärtäväistä äitiäni siitä, ettei lähettänyt mua pakkohoitoon, vaikka kouluterveydenhoitaja sitä hänelle ehdotti. Siellä hoidossa olisi ehkä minustakin voitu tehdä 60-kiloisen. :/

Olen perehtynyt anoreksiaan koska olen tehnyt siitä tutkielman?? Hienosti varmaan ymmärrät anoreksiaa. Varmasti paremmin kuin ko. tautia sairastavat ja lääkärit yhteensä.

Tämä on kyllä niitä aiheita joista vähän jokainen kuvittelee tietävänsä kaiken...

Just joo... Enpä tullutkaan ajatelleeksi, että tohtorithan tällä palstalla nyt kaverin painosta väittelee. :/

 

[Huoh]

Voi, kun Toinen näkökulma ymmärtäisi olla jo hiljaa. Todellakin toivon sydämestäni, ettei tämä ole häneltä itseltään hätähuuto oman pahan olon puolesta.

AP:lle, en valitettavasti usko, että voit tehdä muuta, kuin tukea ystävääsi, älä tuputa epäterveellistä ruokaa ja kahviherkkuja, vaan tarjoa mieluummin terveellinen vaihtoehto, jos syötte yhdessä. Kannusta terveellisiin elämäntapoihin, sisältäen sopivasti liikuntaa ja riittävästi ruokaa, mutta pakkosyöttämällä vaiva ei parane. Ole välillä kyselemättä mitään, ettei ystäväsi ahdistu ja ala valehtelemaan kysyttäessä. Kehu vaikka, miten hyvältä hänen LIHAKSIKKAIN vartalonkohtansa näyttää.

 

[Kahlemestari]

Just joo... Enpä tullutkaan ajatelleeksi, että tohtorithan tällä palstalla nyt kaverin painosta väittelee. :/

Lue
ko. tautia sairastanut

 

[tytsi-89]

Eihän se pelkkä paino todellakaan kerro, onko kyseessä syömishäiriö vai ei. Ap varmasti tuntee ystävänsä paremmin kuin me täällä.

 

[Kahlemestari]

Huoh, mutta minä nyt siirryn sivulle.

Toivottavasti ap ottaa yhteyttä lääkäriin tai hoitajaan. Liian kauaa ei kannata odottaa, sillä mitä pidemmälle menee sitä vaikeammaksi muuttuu.
Tuo tauti on aivan kamala. Läheisille, mutta etenkin sitä sairastavalle. Jokainen päivä voi olla viimeinen.
Kaikki apu mitä saa, on toivoa.

Voimia sulle ystävänä rinnalla oloon. Mua jälkikäteen hävettää hirveesti miten paljon vaivaa musta silloin aikanaan oli ja miten paljon aiheutin murhetta. Samalla olen niin kiitollinen, että en voi sitä sanoin kuvailla. Elämä on ihanaa.

 

[tytsi-89]

Niin ja ap: et varmaankaan voi tehdä juuri muuta kuin olla ystäväsi tukena. Viettää hänen kanssaan ihan normaalisti aikaa ja toimia tarvittaessa kuuntelevana korvana.

 

[vieras]

Uskomatonta tekstiä toinen näkökulma.. Omaa napaa jauhaa ja yrittää puolustaa anoreksiaan sairastunutta, joka ei hänen mielestään ole liian laiha.

 

[toinen näkökulma]

Just joo... Enpä tullutkaan ajatelleeksi, että tohtorithan tällä palstalla nyt kaverin painosta väittelee. :/

Lue
ko. tautia sairastanut

Niin olen minäkin monien mielestä sairastanut ja sairastan edelleen, mutta en omasta mielestäni, koska tiedän, että tämä on mun normipaino. Samoin aikoinaan minulla on diagnosoitu keskivaikea synnytyksenjälkeinen masennus ja määrättiin terapia ja lääkkeet. Söin niitä viikon, kunnes tajusin, että olen täysin terve ja heitin lääkepurkin pois. Enkä ole sen jälkeen mistään masennuksesta kärsinyt. Mielensairaudet kun voidaan ihmisellä diagnosoida aika helposti ja yhtä helposti niistä ihminen voi "parantua", kun itse tajuaa olevansa täysin terve. Tässä lääkeyhteiskunnassa ihmisille annetaan diagnooseja aika heppoisin perustein ja kun ihmiselle annetaan diagnoosi, hänen "sairautta" aletaan hoitaa lääkkeillä ja terapioilla. Vaikka useimmiten sairautta ei ihmisellä oikeasti ole ja hänet vain pakotetaan uskomaan siihen, että hänen mielensä on sairas. Miten muutenkaan tässä lääkeyhteiskunnassa? Muutenhan korkeasti koulutetut lääkärit jäisivät ilman töitä ja lääkeyhtiöt ilman huippuvoittoja, jos ihmiset tajuaisivat olevansa kunnossa. Koko lääkefirmat ja useat diagnoosit täyttä kusetusta: näin meillä hoidetaan lääkkein ja pakkohoidoin terveitä ihmisiä vain sen takia, että lääkefirmojen pomot saavat suuria palkkioita. Kusetus samaa sarjaa rokotteiden kanssa. :/

 

[...........]

höh... 167cm / 52kg on aivan normaalit mitat... tuo on painoindeksinkin mukaan vielä normaalipaino.

 

[toinen näkökulma]

höh... 167cm / 52kg on aivan normaalit mitat... tuo on painoindeksinkin mukaan vielä normaalipaino.

Juuri näin.

 

[Siis]

Just joo... Enpä tullutkaan ajatelleeksi, että tohtorithan tällä palstalla nyt kaverin painosta väittelee. :/

Lue
ko. tautia sairastanut

Niin olen minäkin monien mielestä sairastanut ja sairastan edelleen, mutta en omasta mielestäni, koska tiedän, että tämä on mun normipaino. Samoin aikoinaan minulla on diagnosoitu keskivaikea synnytyksenjälkeinen masennus ja määrättiin terapia ja lääkkeet. Söin niitä viikon, kunnes tajusin, että olen täysin terve ja heitin lääkepurkin pois. Enkä ole sen jälkeen mistään masennuksesta kärsinyt. Mielensairaudet kun voidaan ihmisellä diagnosoida aika helposti ja yhtä helposti niistä ihminen voi "parantua", kun itse tajuaa olevansa täysin terve. Tässä lääkeyhteiskunnassa ihmisille annetaan diagnooseja aika heppoisin perustein ja kun ihmiselle annetaan diagnoosi, hänen "sairautta" aletaan hoitaa lääkkeillä ja terapioilla. Vaikka useimmiten sairautta ei ihmisellä oikeasti ole ja hänet vain pakotetaan uskomaan siihen, että hänen mielensä on sairas. Miten muutenkaan tässä lääkeyhteiskunnassa? Muutenhan korkeasti koulutetut lääkärit jäisivät ilman töitä ja lääkeyhtiöt ilman huippuvoittoja, jos ihmiset tajuaisivat olevansa kunnossa. Koko lääkefirmat ja useat diagnoosit täyttä kusetusta: näin meillä hoidetaan lääkkein ja pakkohoidoin terveitä ihmisiä vain sen takia, että lääkefirmojen pomot saavat suuria palkkioita. Kusetus samaa sarjaa rokotteiden kanssa. :/

Sun on pakko olla ihan provomielellä liikkeellä!

 

[toinen näkökulma]

Provojahan me kaikki toisinajattelijat ollaan. Teidän pyhän enemmistön mielestä.

 

[tytsi-89]

höh... 167cm / 52kg on aivan normaalit mitat... tuo on painoindeksinkin mukaan vielä normaalipaino.

Huoh. Se paino ei edelleenkään yksinään kerro sitä, onko henkilöllä syömishäiriö vaiko ei.

 

[anamia]

Hei muuten: Pahin asia, mitä voit koskaan sanoa syömishäiriöiselle....:

Mutta ethän sä näytä anorektikolta!!

:headwall:

(Ai, oonko mä liian läski??)