J
Jyygygjjyghgvv
Vieras
Mulla on eräs ystävä ja koen tilanteen nyt hieman kiusalliseksi. Pidän kyllä ystävästäni, mutta toisaalta hän on liiankin suorapuheinen ja energiasyöppö. Hänen kanssaan on mukava tavata ja kahvitella silloin tällöin, mutta en jaksaisi tavata häntä kovin usein. Lisäksi hän ärsyttää miestäni suorasukaisuutensa vuoksi ja pyrin siksi tapaamaan hänä mieheni ollessa pois kotoa tai menemällä ystäväni luo.
Viimeaikoina elämäntilanteeni on ollut raskas, enkä ole saanut pidetyksi yhteyttä oikein kehenkään. Keväällä tää ystävä jo moitti mua, kun en ole pitänyt yhteyttä. Silloin hän tuntui ymmärtävän tilanteen, kun selitin. Nyt on taas kulunut paljon aikaa, enkä ole ottanut häneen yhteyttä. (eikä hänkään minuun). En millään jaksaisi soittaa/tavata ja toisaalta pelkään sitä ryöpytystä joka on tulossa saamattomuuteni vuoksi.
Tiedän siis olevani kurja ystävä. Hän sanoo kaiken aina päin naamaa, mutta minä en pysty sanomaan, etten jaksa häntä juuri nyt.
Vaikea tilanne, kun en ole kuitenkaan valmis välejäkään katkaisemaan.