ystäväni nuoruusvuosilta on elänyt jo monta vuotta tosi vaikeaa elämää ja olen yrittänyt parhaani mukaan olla hänen tukenaan. hän käyttää huumeita ja on ilmeisesti pian menossa vankilaan yms. tiedän, että hän on itse itsensä tähän tilaan ajanut, mutta en halua tuomita häntä vaan yritän tukea parhaani mukaan.
asumme eri maissa ja siksi juttelemme vain mesen kautta, pari kertaa viikossa. hänellä on aina samat uutiset: joku on melkein kuollut, velat vain kasvaa, vankilan ovi lähenee. ja minä vastaan aina miltei samalla tavalla: en tuomitse vaan kehotan häntä ottamaan itseään niskasta kiinni.
ongelmani on se, että hän, jokseenkin ymmärrettävästi, puhuu aina vain ja ainoastaan omista ongelmistaan. hän ei ikinä kysy mitään elämästäni 'mitä kuuluu' kysymyksen jälkeen. joskus tämä alkaa hieman puuduttamaan. tuntuu, kuin hän ei haluaisi kuulla elämästäni, sillä minulla menee ns. hyvin.
en ole itsekeskeinen enkä todellakaan haluaisi vain ja ainoastaan puhua itsestäni, mutta kyllä joskus olisi mukava vaihteeksi kertoa myös omista kuulumisistani.
mitä mieltä?!
asumme eri maissa ja siksi juttelemme vain mesen kautta, pari kertaa viikossa. hänellä on aina samat uutiset: joku on melkein kuollut, velat vain kasvaa, vankilan ovi lähenee. ja minä vastaan aina miltei samalla tavalla: en tuomitse vaan kehotan häntä ottamaan itseään niskasta kiinni.
ongelmani on se, että hän, jokseenkin ymmärrettävästi, puhuu aina vain ja ainoastaan omista ongelmistaan. hän ei ikinä kysy mitään elämästäni 'mitä kuuluu' kysymyksen jälkeen. joskus tämä alkaa hieman puuduttamaan. tuntuu, kuin hän ei haluaisi kuulla elämästäni, sillä minulla menee ns. hyvin.
en ole itsekeskeinen enkä todellakaan haluaisi vain ja ainoastaan puhua itsestäni, mutta kyllä joskus olisi mukava vaihteeksi kertoa myös omista kuulumisistani.
mitä mieltä?!
