E
Emmanmamma
Vieras
Etsin itselleni ystävää. Oon 23v oululainen 3-vuotiaan tytön äiti. Opiskelen, mutta tällä hetkellä olen sairaslomalla. Olen avoin ja ulospäinsuuntautunut ihminen, vaikka olen masennuksesta toipumassa. Lapsi on tietenkin minulle kaikki kaikessa, mutta kaipaan elämääni myös muuta. Tykkään käydä kaupungilla, niin ostoksilla kuin kahvillakin. Baarissa tulee kanssa käytyä, niin istumassa kuin tanssimassakin. Mitään erikoista en harrasta, mutta pidän musiikista ja keikoilla tulee juostua aina välillä. Mikään urheiluhullu en ole, joten lenkkikaveria minusta ei saa.
Tosin ainahan voi yrittää. Tekis hyvää tälle painonpudotusoperaatiolle.
Tutustuisin mielelläni myös muihin bi-henkisiin ihmisiin vaikken seurustelukumppania etsikkään.
Toivoisin, että olisit edes jollailailla samanhenkinen. Lapsia sinulla ei tarvitse edes olla, sillä etsin itselleni tyttökaveria jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut. Tietysti mulla ei ole mitään sitä vastaan, että myös lasten merkeissä tavattaisiin. Kerroin tässä itsestäni ja toiveistani enemmän koska toivon, että näin löytäisin samanhenkisen ystävän. Ja jos jostain syystä jutut eivät kohtaa, on musta ihan ok sanoa se ääneen. Turha on väkisin yrittää, sen olen monta kertaa huomannut.
En ole asunut Oulussa kuin pari vuotta enkä ole oikein tutustunut keneenkään. Siksi olen välillä yksinäinen. Joitain kavereita on, mutta usein tuntuu, että heillä on tarpeeksi jo niitä vanhoja kavereita, eikä halua tutustua uuteen ihmiseen ole tarpeeksi.
Jos tuntui siltä että saattaisit olla kaipaamani ystävä niin laitahan tähän viestiä. Voin kirjoittaa sähköpostia alkuun tai antaa messenger-osoitteen.
:wave: