Ystäväni puhuu vain omista asioistaan

eikä juuri kysele mun kuulumsia. Aina kun nähdään, puhe on hänen tekemisissään. Se on pidemmän päälle aika turhauttavaa ja syö ystävyyttä mun puolelta. Tai ei taida enää edes ystävyyttä olla tällainen. Miten tilanteen voisi saada kuntoon?

 

soitin ystävälle, ja paapatti vaan omista asioistaa, eikä kysellyt minun kuulumisia, turhauttavaa ja ärsyttävää, en enää soittele

 

eikä juuri kysele mun kuulumsia. Aina kun nähdään, puhe on hänen tekemisissään. Se on pidemmän päälle aika turhauttavaa ja syö ystävyyttä mun puolelta. Tai ei taida enää edes ystävyyttä olla tällainen. Miten tilanteen voisi saada kuntoon?

Ala puhua päälle
Minun kaveripiirissäni se joka puhuu kovempaa saa puheenvuoron.
No, ymmärrän kyllä sun pointin. Mutta yritä muutaman kerran esittää omia mielipiteitäkin ja jos ei onnistu niin sano suoraan että sulla ois sydämellä nyt omiakin murheita niin että millään et nyt jaksais osallistua hänen elämäänsä.
Ehkäpä menee perille.

 

mul on ystäväpiirissä kaikki tommosii, soittavat aina mulle noita vuodatus puheluita, jos satun itse alkamaan kertoa jotain tulee heti, mutta ootkos kuullu tän jutun, heti päälle

 

Tuo on jotenki ärsyttävää. Mulla kans yks kaveri aina selittää omia asioitaan ja mun asiat mennään jotenki puolihuolimattomasti joka kerta...Sitte taas hänen asioihin palataan pikimmiten.
Todellaki :headwall:
Totta puhuakseni en aina jaksa vastata hänen puheluihinsa... :ashamed:

 

Taidan ottaa jatkossa sellaisen linjan, etten kysele mitään. Loppuukohan puheet siihen vai tajuaakohan, etten jaksa vain hänen juttujaan kuunnella. Ei ole mun ainut ystävä, mutta en kuitenkaan haluaisi välejä poikki. Ehkä tässä tapauksessa olis järkevää nähdä vain pari kertaa vuodessa...

 

sama täällä eikä se ole kivaa! jostain kumman syystä ei sitten kiinnosta ottaa yhteyttä. jos satutaan puhumaan niin joko kuuntelen hiljaa (tai siis "Kuuntelen") tai sitten puhun päälle koska muuten kaveri jauhaa omia juttujaan monta tuntia putkeen.

ap:lle :hug:

 

Ymmärrän sinua täysin!
Minullakin on ystävä joka puhuu vain ja ainoastaan itsestään. Kerran huvikeen kokeilin sellaista että en kysynyt hänen elämästään mitään enkä kommentoinut mihinkään mitään niin emme puhuneet sanaakaan useampaan minuuttiin!! Mua ainakin raivostuttaa tollainen itsekeskeisyys, on ruvennut jo ärsyttämään pelkkä ajatus kahvittelusta ko ihmisen kanssa. Ehkä pitäisi sanoa asiasta mutta se voikin olla helpommin sanottu kuin tehty.. :kieh:

 

No mulla on ainakin yx sellainen ystävä, jonka kanssa kun juttelee, ei meinaa puhua mitään, vaikka kyselisin kuulumisia tms.. joten kun kerron sitten omista asioistani, hän vaivautuu sanomaankin jotain.. hmmm, täytynee seuraavaksi olla hiljaa omista asioista, jos vaikka satut olemaan hän..

 

Tuttu tilanne ja harmittaa aina kun ollaan puheissa. En kyllä tiedä jaksaako tollaista ystävyyttä ylläpitää kun on aina vaan kuuntelijan roolissa. Tää ystävä on kyllä lapseni kummi joten varmaan ollaan tekemisissä silti.

 

Meillä on erään ystävän kanssa naurettukin meidän puhelin keskusteluille. Menee nimittäin niin, että kun hän soittaa minulle, niin minä sitten puran mieltäni hänelle taukoamatta ja hän kuuntelee.... Ja yleensä kun minä olen soittavana osapuolena, niin ystävä sitten keuhkoaa mulle ja minä kuuntelen. Hassua sinänsä, mutta näin se yleensä menee.

 

No mulla on ainakin yx sellainen ystävä, jonka kanssa kun juttelee, ei meinaa puhua mitään, vaikka kyselisin kuulumisia tms.. joten kun kerron sitten omista asioistani, hän vaivautuu sanomaankin jotain.. hmmm, täytynee seuraavaksi olla hiljaa omista asioista, jos vaikka satut olemaan hän..

Et ole tää mun ystävä, sillä olisin iloinen, jos tämä kaverini kyselisi joskus kuulumisia. En mikään tuppisuu ole, mutten lörpöttele omia juttujani, jos näyttää ettei toinen niistä ole kiinnostunut...

 

Meillä on erään ystävän kanssa naurettukin meidän puhelin keskusteluille. Menee nimittäin niin, että kun hän soittaa minulle, niin minä sitten puran mieltäni hänelle taukoamatta ja hän kuuntelee.... Ja yleensä kun minä olen soittavana osapuolena, niin ystävä sitten keuhkoaa mulle ja minä kuuntelen. Hassua sinänsä, mutta näin se yleensä menee.

Teillä kuitenkin on ajatusten vaihtoa molemmin puolin, hienoa!

 

sano sille kaverille et kuuntelee välillä, mulla on ainakin itellä ärsyttävä tapa pälättää ja pälättää.. ja jos toinen puhuu ja siitä tulee joku juttu mieleen niin saatan alkaa taas pälättää sitä omaa juttua.. Ton mä tiän kyllä itekin ja oon yrittäny skarpata, mut jospa sun kaveris ei oo ite huomannu sitä. kannattaa oikeesti sanoo et hei ookko hetken hiljaa ku mä puhun.

 

sano sille kaverille et kuuntelee välillä, mulla on ainakin itellä ärsyttävä tapa pälättää ja pälättää.. ja jos toinen puhuu ja siitä tulee joku juttu mieleen niin saatan alkaa taas pälättää sitä omaa juttua.. Ton mä tiän kyllä itekin ja oon yrittäny skarpata, mut jospa sun kaveris ei oo ite huomannu sitä. kannattaa oikeesti sanoo et hei ookko hetken hiljaa ku mä puhun.

Kyllä sen toisesta aistii, haluaako aidosti kuunnella.

 

tuttu tunne,kerran mulla oli surua sydämmelläni niin hän jopa keskeytti ja kävi höpöttämään omia juttujaan,tuntui kamalalta,kun olisin tarvinnut ystävää joka kuuntelee,lohduttaa..niin päädyinki lohduttelemaan sitä

 

mulla kans semmonen ystävä...puhuu taukoamatta aikankin puoli tuntia ensin, että ite ei saa sanottua yhtään mitään sit mä pikasesti kerron omat asiani

 

Pyydän nöyrimmästi anteeksi kaikilta ystäviltäni

 

Mulla on yksi samanlainen kaveri, mutta en ota sitä pahalla sillä olen vaan tottunut siihen. Ei se kai sitä pahalla tee, on vaan kova puhumaan ja en ehdi saamaan suunvuoroa. Silloin kyllä loukkaannuin, kun soitin hänelle ja kerroin että olen raskaana (esikoista odotin silloin). Hän sanoin "aha" ja jatkoi omien asioittensa puimista. :/ Enkä mitenkään kesken jutun omaa asiaani kertonut, vaan odotin vuoroani... no, toisilta puuttuu empatian kyky eivätkä he sille mitään voi. Meitä on moneen junaan. =)

 

ei sitä aina huomaa kun puhuu vain niistä omista asioista. itellä ainakin on niin että on niiiin paljon asiaa ollut toiselle jo kauan niin se on patoutunut ja kaikki tulee kerralla ulos kun pitkästä aikaa puhuu toisen kanssa. Myöhemmin huomaa että ai niin mitähän hälle sitten kuuluukaan?!

 

:ashamed: Mulla on sellanen kommunikointitapa, että oon kiinnostunut ystävien asioista ja kuuntelen kyllä mielelläni muiden kertomaa mutta koen helpommaksi kertoilla omiani ja pilkkiä sillä toisesta tarinaa irti kuin esittää haastattelunomaisia kysymyksiä. Siis toki kyselenkin välillä ja kuuntelen, kun toinen puhuu, mutta oon miettinyt, että jutteluni kokee ehkä helposti liian paljon oman navan ympärillä pyöriväksi. Yritän ottaa hiljaisemmat ja pidättyvämmät huomioon, mutta en voi sille mitään, että tulen paremmin juttuun sellaisten kanssa, jotka ottavat luonnostaan oman paikkansa keskustelussa ja suorastaan janoavat päästä kertomaan asiansa mulle. =) :ashamed:

 

ei sitä aina huomaa kun puhuu vain niistä omista asioista. itellä ainakin on niin että on niiiin paljon asiaa ollut toiselle jo kauan niin se on patoutunut ja kaikki tulee kerralla ulos kun pitkästä aikaa puhuu toisen kanssa. Myöhemmin huomaa että ai niin mitähän hälle sitten kuuluukaan?!

Kai ensi kerralla myös kysyt ja KUUNTELET kaverinkin kuulumiset!

 

ei sitä aina huomaa kun puhuu vain niistä omista asioista. itellä ainakin on niin että on niiiin paljon asiaa ollut toiselle jo kauan niin se on patoutunut ja kaikki tulee kerralla ulos kun pitkästä aikaa puhuu toisen kanssa. Myöhemmin huomaa että ai niin mitähän hälle sitten kuuluukaan?!

Kai ensi kerralla myös kysyt ja KUUNTELET kaverinkin kuulumiset!

Kai nyt kuitenkin!

 

Minä puhun helposti paljon itsestäni. Mutta jos juttukaveri on tuppisuu, eikä vapaaehtoisesti kerro itsestään tai omista asioistaan, niin minusta on myö sepäkohteliasta alkaa niitä udella ja tivata! Suu auki jos on asiaa!