ystävän loukkaavat kommentit

  • Viestiketjun aloittaja surupusero
  • Ensimmäinen viesti
mämä, et tainnut tajuta pointtia. kyse lähinnä oli siitä että jo alkuraskauden aikana ilmoitimme että hän voisi mahdollisesti olla kummi lapsellemme ym ja nyt hänen asenteensa on tuollainen ja hän laukoo tuollaisia kommentteja. ehkä hän itse ei halua kummiksi.
ehkäpä hän (niinkuin minäkin tuossa tilanteessa) luulee, että sinulle voi puhua yhtä rempseästi kuin ennenkin. Ja jos tosiaan itsekin olet puhunut jokin aika sitten ihan samalla tavalla, en ihmettele jos ystäväsi ei ymmärrä että hänen mielipiteensä olisi pitänyt sinun raskautesi myötä radikaalisti muuttua niinkuin sinun mielipiteellesi on käynyt.

jos nyt sinun vaihdettua mielipidettäsi myös kaveri rupeaisi puhumaan ihan eri tyyliin kuin aiemmin, ajattelisin, että kaveri on aika kaksinaamainen/tuuliviiri/epärehellinen jne. enkä sitä arvostaisi. kyllä mielestäni hän saa olla ihan sitä mieltä kuin on, ja jos tämä on teidän välillä ollut aiemmin ihan tavallista puhetta, niin saapi jatkaa samalla linjalla -> toki jos kerrot, että loukkaannut, niin tilanne on eri.

tokihan se on niin, että osa ihmisistä tahtoo raskaanaollessaan tulla kohdelluksi jotenkin silkkihansikkain (ihan siis tietoisesti sanovat tyyliin 'kuinka se kehtasi, minähän olen raskaana'). itseäni tuo ajattelumalli otti suuresti päähän. kyllä minä olin ihan minä enkä mikään muiden hyväntahtoisuuden varassa oleva hormoninukke raskaanakin.

mutta toki, kummiksi en pyytäisi, enkä olisi kyllä noilla puheilla pyytänyt sinuakaan :)
 
surupusero
en ihan tarkoittanut, että olisin puhunut samalla tavalla kuin hän (vedoten esimerkiksi aborttiasiaan). minä en siis ole puhunut abortista kenellekään (varsinkaan raskaana olevalle) halveksivaan sävyyn, vaan se oli silloisen elämäntilanteeseeni sopiva asia, koska en olisi voinut aikaisemmin lasta hankkia.
hän sanoi, että tekisi abortin juuri sen takia että lapset pilaavat elämän ym ja viittasi sanomisillaan lapseeni. hänellä ei ole kuulemma minkäänlaisia tunnesiteitä vatsassaan olevaan möllykkään ja tekisi abortin vaikka viikolla 20. kuitenkin, se nyt ei ollut pointti. lähinnä se, että hänestä piti tulla kummi ja nyt hän viittaa kintaalla lapsiin ja laukoo tuollaisia asioita suustaan. ehkä ne menevät nuoruuden piikkiin.

ja itse en ole mitenkään herkempi, siedän hyvin kritiikkiä ja en odota että minua kohdeltaisiin erilaisella tavalla raskauden takia.
 
mutta
....: olemme hyvin läheisiä, voisi sanoa parhaita ystäviä. otin asian jo puheeksi mutta häntä ei tuntunut kiinnostavan minun mielipiteeni (tai siis se että minulle tuli paha mieli asiasta). vihainen en siis missään nimessä ole hänelle ja kunnioitan hänen mielipideteitään.
Sivuhuomautus: saat olla vihainen eikä tuollaisia mielipiteitä tarvitse kunnioittaa.
 
Donatella
Melko rasittavaa. Mulle pari kaveria oli aika töykeitä, toinen heitti mautonta läppää shoppaillessa ollessa että kun olen synnyttänyt, joudun pukeutumaan joihinkin telttoihin ja rumiin "mamma-rytkyihin". Toinen taas kertoili uhkakuvia millainen vammainen vauva meille syntyy, se huutaa yöt läpeensä, alapääni repeää kahdesta reiästä yhteen ym. Siis ääneen puhui niistä asioista mitä tavallaan vähän pelkäsin. Syntyi täydellinen, terve, helpohko vauva, toosakin on melkein parempi kuin ennen ja pukeutunut olen synnytyksen jälkeen täsmälleen samoihin vaatteisiin kuin ennen raskauttakin. En hirveän herkkä oo ja itekkin aika ronski välillä puheissa mutta kyllä se on totta ettei raskaana olevalle puhuta noin.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
"vieras"
Jos vielä puhuu vastaavalla tyylillä, niin totea kuivasti, että onpa hyvä, kun tuli nyt ilmi, eikä vasta sitten, kun on jo lapsen kummi. Ja samaan syssyyn tietysti lisäät, että uusi kummi on etsittävä.
 
nooh
en ihan tarkoittanut, että olisin puhunut samalla tavalla kuin hän (vedoten esimerkiksi aborttiasiaan). minä en siis ole puhunut abortista kenellekään (varsinkaan raskaana olevalle) halveksivaan sävyyn, vaan se oli silloisen elämäntilanteeseeni sopiva asia, koska en olisi voinut aikaisemmin lasta hankkia.
hän sanoi, että tekisi abortin juuri sen takia että lapset pilaavat elämän ym ja viittasi sanomisillaan lapseeni. hänellä ei ole kuulemma minkäänlaisia tunnesiteitä vatsassaan olevaan möllykkään ja tekisi abortin vaikka viikolla 20. kuitenkin, se nyt ei ollut pointti. lähinnä se, että hänestä piti tulla kummi ja nyt hän viittaa kintaalla lapsiin ja laukoo tuollaisia asioita suustaan. ehkä ne menevät nuoruuden piikkiin.

ja itse en ole mitenkään herkempi, siedän hyvin kritiikkiä ja en odota että minua kohdeltaisiin erilaisella tavalla raskauden takia.
Uho on vaikea tyylilaji eikä se ystävältäsi nyt oikein suju. Mutta muista, että hän ei vielä tiedä, mitä se raskaus tekee ihmisen päänupille, eikä voi ymmärtää miten se maailman napa vaihtuu.

Parempi ehkä tuollainen avoin räyhä kuin mukana hymistely, joka katkeaa perävalojen viimeiseen vilkahdukseen. Minulle kävi jopa niin, että laitokselle vielä ystävä lähetteli kiihkeitä uteluja että koska se käynnistetään, mutta lasta ei sitten koskaan edes nähnyt. Ei kiinnosta.
 

Yhteistyössä