Yritin olla reipas..

kun menkat tänään alkoi,muuta en kyllä odottanutkaan. En uskonut taaskaan raskauteen. Viikon verran tiuskin ja aamulla ne alkoivat kovilla kivuilla ja runsaina. Nyt taas täällä palstoilla ollessani alkoivat kyyneleet polttaa silmiä. Luin yhden todella koskettavn runon tuolla muutamien sivujen päässä ja kuinka ollakaan paha olo ja suru voittivat. Kuin omasta tahdostani kiusaan itseäni. Juuri menkkojen alettua pitäisi pysyä poissa,eikä tieten tahtoen kiusata itseään. Tekisi mieli vain huutaa ja itkeä ja käpertyä peiton alle ja nukkua, ei voi olla pahempaa oloa ihmisellä kuin surra. Mietin että tätä nykyä elämässäni muuta olekaan kuin työ,suru,masennus,päivien laskeminen,pupuilu,piinailu,toivominen,testaaminen,pettymys,suru masennus jne...
Miten ihmeessä tähän elämään saisi jotain järkeä kun se mikä puuttuu,pysyy vain poissa??!!

 

Mä oon tän jo 7 vuoden aikana oppinut ottamaan päivän kerrallaan, ei edes menkat jaksa mua surettaa. Ne tulee jos on tullakseen...
Tiedän tää ei lohduta yhtään, mutta jos mua alkaa masentaa keksin pian jotain muuta ohjelmaa tai sitten käperryn peiton alle ja suren pois sen pahan tunteen.

 

\

Mä oon tän jo 7 vuoden aikana oppinut ottamaan päivän kerrallaan, ei edes menkat jaksa mua surettaa. Ne tulee jos on tullakseen...
Tiedän tää ei lohduta yhtään, mutta jos mua alkaa masentaa keksin pian jotain muuta ohjelmaa tai sitten käperryn peiton alle ja suren pois sen pahan tunteen.

Seitsemän vuotta...Miten olet tosiaan jaksanut. Onko mielessä adopito tms? Hoidoissa kauanko? Kummassa "vika"?

 

Hei. Mulla hieman sama juttu kun ibizalla eli pitkä lapsettomuus takana. Alettiin yrittämään lasta -98 ja kunnes kaikki mahdolliset tastit ja leikkaukset on käyty läpi niin kyllä niitä vuosia vaan vierähtää. Toki, jos lapsettomuuden syyn saa pian selville niin apu on myös nopeaa. Me ollaan oltu hoidoissa suunnilleen vuodesta -02 tai -03. Se on suht hidasta kunnallisella. Voit vaan uskoa mitä alamäkiä siinä tulee käytyä läpi kun pettymykset seuraa toistaan, mutta niin kauan on yritettävä kun on hitunenkaan toivoa ja meille se hetki koitti -04 kun saimme kauan toivotun lapsen. Olemme kuitenkin edelleen hoidoissa koska luomuna tuota jälkikasvua ei tunnu tulevan. Väliin mahtuu keskenmenokin.. Yritä pitää mieli korkealla ja silloin kun suututtaa ja itkettää niin anna paukkua vaan. Tsemppiä!

 

Tsemppiä tytöt! Kyllä niihin menkkoihin tottuu. Alkuvuosina oli vähän vaikeampaa, mutta nyt sitä ei muuta odotakaan tulevaksi. Muutaman kuukauden päästä on täynnä 9v lapsettomuutta. Väliin on mahtunu yksi keskenmeno ja yksi lapsi kuoli jo viikon ikäisenä. Nyt häämöttää vihdoinkin IVF-hoito. Kai se aurinko vielä meillekin paistaa!

 

Joo, kyllä tämä on välillä vaikeaa ja juuri silloin kun joku muu pitää lapsen tekoa itsestään selvyytenä. Adoptiota ollaan mietitty sitten kun kaikki muut keinot on käytetty.
Hoidoissa -03, siihen asti ajattelin vaan ettei oo tarpeeksi yritetty.
Molemmista löytyy pikkuvikoja...

 

:hug: :hug:

 

Surkaa silloin kun surettaa. Ei kannata pantata tunteita. Mutta ei kannata elää vain odottaen sillä silloin minusta elämä menee "turhaan" suremiseen ja ehken turhan odottamiseen. Yrittäkää miettiä elämää lapsettomana ja poimia ja kerätä itselleen ilon aiheita muista asioista. Minulla puhuminen lapsettomuudesta oli kaiken a ja o. Se auttoi ihan älyttömästi ja sitten juuri toi että aloin elämään elämää ilman lapsia. Toki tuli hetkiä kun itkin kamalasti kun oli ikävä jotain mitä ei edes ole. Ne itkut helpotti myös. Kuusi vuotta meni eli tiedän mistä omalla kohdallani puhun. Vuosi sitten minun onnekseni tapahtui ihme ja nyt minulla on se mitä minulla oli piiiiiitkään niiiiiin ikävä. Kumpa tietäisi miksi sitten kuuden vuoden jälkeen saimme lapsen, miksi niin kauan saimme odottaa. Toivon sydämmestäni teille kaikille vielä lapsettomille jaksamista ja paljon auringonsäteitä pilvisiin hetkiin. :hug:

 

En voi alkuun muuta todeta, että ootte aikamoisia sankareita! Teillä kaikilla on käsittämätöntä sisäistä voimaa. Olosuhteiden pakosta sitä kai ihminen taipuu moneen, mutta silti. Ja monet teistä ovat todella positiivisella mielellä, mikä on musta todella hienoa. Haluaisin oppia sellaista elämänasennetta.

Me ollaan yritetty lasta vasta puoli vuotta. Tänään töissä mulla alko menkat, myöhässä joten olin jo ehtinyt herätellä toivoa. En meinannut päästä työpaikan wc:stä pois ku teki niin tiukkaa. Vaikka yritystä on noin vähän aikaa takana, niin silti se sattui. Työpaikalla on tuomitseva ilmapiiri, että "nykyään on ihan ihmiste oma vika, kun kärsivät lapsettomuudesta, mitäs jättävät lasten hankkimisen niin myöhälle". Tietenkään en tästä asiasta ole kertonut töissä enkä osallistunut keskusteluun, mutta jo noiden kommenttien kuuleminen satuttaa. Ja tätä keskustelua käydään valitettavan usein, kun melkein kaikilla on lapsia. Ja mä oon usein silmätikkuna, että koska kerron vauvauutisia. Me ei olla voitu hankkia lapsia aiemmin sairauden vuoksi ja siksi paras hedelmällisyysikä on mennyt ohi.

Onko joukossa muita, joille jo tämä lyhyt odottelu on vaikeaa? Aika tuntuu jotenkin kuluvan liian nopeasti. Koskaan en ole tuntenut itseäni näin nopeasti vanhenevaksi.

 

Onko joukossa muita, joille jo tämä lyhyt odottelu on vaikeaa? Aika tuntuu jotenkin kuluvan liian nopeasti. Koskaan en ole tuntenut itseäni näin nopeasti vanhenevaksi.
[/quote]

On. Koska ei ollut sopivaa miestä nuorempana, on siis päässyt se 20-25-yli jo reippaasti, toki juuri ja juuri 3-kympin paremmalla puolella. Mutta kamala kun ei tiedä miten käy. AIka menee vinhaa vauhtia.Yritystä takana saman verran kuin sinulla ja hoitoihin menossa, koska tässä iässä saa jo mennä nopeammin -aikaa kun vähempi jäljellä.

 

edelliseen viestiin liittyen.. Saanko kysyä, minkä ikäinen olet? Itse täytän kohta 33. Mihin hoitoihin ootte menossa? Siis pääseekö julkiselle jo puolen vuoden yrittämisen jälkeen, tämän ikäisenä? Vai meettekö yksityiselle? Ja sitten vielä typerä kysymys, mihin pitää mennä, jos hakeutuu julkiselle puolelle hoitoon? Alueen neuvolaan, terveyskeskukseen....?

Mä lasken kokoajan, milloin menkat loppuu ja milloin päästään taas yrittämään. En jaksa yhtään keskittyä työhön tai mihinkään muuhunkaan. Kaikki muu tuntuu niin turhalta ja tyhjältä. Haluaisin vain perustaa perheen ja saada lapsia. Aiempien vaikeuksien vuoksi perheen ja lasten ajattelukin on tuntunut "kielletyltä". Nyt kun se vihdoin saa olla näköpiirissä, niin ajattelenkin asiaa niin täysillä, että mikään muu ei tunnu miltään. Ja hirveä pelko kalvaa mielessä, että koska parhaat vuodet on jo takanapäin, niin en koskaan saakaan lapsia..

 

\

edelliseen viestiin liittyen.. Saanko kysyä, minkä ikäinen olet? Itse täytän kohta 33. Mihin hoitoihin ootte menossa? Siis pääseekö julkiselle jo puolen vuoden yrittämisen jälkeen, tämän ikäisenä? Vai meettekö yksityiselle? Ja sitten vielä typerä kysymys, mihin pitää mennä, jos hakeutuu julkiselle puolelle hoitoon? Alueen neuvolaan, terveyskeskukseen....?

Saman ikäinen. Ensin inseminaatiot, toivottavasti riittää.

Yksityiselle, sillä pääsee nopeammin ts. heti. Jos menet julkiselle, hakeudu terveyskeskukseen. Mutta jaksatteko odottaa? Koeta toki tehdä labroja niin paljon kuin mahdollista julkisella, säästää.