Kävin toissapäivänä työhaastattelussa. Siis ihan normi asiakaspalvelutyötä vaa. Mut helpottas tosi paljo ens vuoden suunnittelua, jos paikan sais.
Hakijoita oli 350(!). Haastatteluun otettiin 10. Joista minä siis olin yksi. Kaikkiaan otetaan 2 tai 3.
Ja mää vaan oon niiiiin kärsimätön. Sanoivat, että saattavat päättää jo pe. Mutta viimestään ma. Ja viikonloppuna voivat yhtä hyvin ilmoittaa, paikka kun on auki ma-su.
Valituille soitetaan, muut saavat mailin.
Mä oon ihan fanaattinen puhelimeni ja sähköpostin kanssa.
Miten tästä vois niinko oppia pois? Siis että ei aatteliskaa koko asiaa, vaan sitten vaan ku puhelu / maili tulee, ni huomais, et ai nii, tosiaa, nehä lupas ilmotella asiasta
Mutta ei. Tauotonta paniikkia. Tai ainakin se häirittee ni mahottomasti tuola ajatuksissa het koko ajan. Vaikka ei ees iha supertärkee homma sinällää oo. Helpottaa kai tää ees iän myötä? Vai onko tää iha vaa luonnekysymys?
Hakijoita oli 350(!). Haastatteluun otettiin 10. Joista minä siis olin yksi. Kaikkiaan otetaan 2 tai 3.
Ja mää vaan oon niiiiin kärsimätön. Sanoivat, että saattavat päättää jo pe. Mutta viimestään ma. Ja viikonloppuna voivat yhtä hyvin ilmoittaa, paikka kun on auki ma-su.
Valituille soitetaan, muut saavat mailin.
Mä oon ihan fanaattinen puhelimeni ja sähköpostin kanssa.
Miten tästä vois niinko oppia pois? Siis että ei aatteliskaa koko asiaa, vaan sitten vaan ku puhelu / maili tulee, ni huomais, et ai nii, tosiaa, nehä lupas ilmotella asiasta
Mutta ei. Tauotonta paniikkia. Tai ainakin se häirittee ni mahottomasti tuola ajatuksissa het koko ajan. Vaikka ei ees iha supertärkee homma sinällää oo. Helpottaa kai tää ees iän myötä? Vai onko tää iha vaa luonnekysymys?