Ymmärsin, kuinka tärkeää on ihmiselle tulla kuulluksi

[pelkkä korva]

Useinmiten ei hankalissa tilanteissa kaivata neuvoja ja vinkkejä, vain sitä että joku kuulee ja ymmärtää. Ja osoittaa kuulleensa. Hyvin usein ratkaisut on ihmisessä itsessään, mutta joskus heidän pitää kuulla ne ääneen sanottuna- itseltään. Kun toista kuuntelee, on kiinnostunut ja kyselee voi ihminen oivaltaa vastauksen suoraan nenänsä edestä. Neuvomalla ja vinkkejä jakamalla saa yleensä toisen ärsyyntymään alta aikayksikön.

Olen nyt muutaman kuukauden keskittynyt kuuntelemaan läheisiäni. En yritä löytää ratkaisua heidän pulmiinsa, enkä neuvo ellei sitä selvästi pyydetä. Pohdin toki asioita yhdessä hänen kanssaan, mutta ennen kaikkea kuuntelen.
Varsinkin ihmiset jotka ovat olleet syystä tai toisesta vähän hädissään, joilla on vaikeata ja tuntevat voimattomuutta näyttävät erityisesti olevan mielissään. Heille tulee turvallinen olo, he ikäänkuin henkisesti käpertyvät mun viereen ja rauhoittuvat.
Mun perheeni oli ensin vähän hämmentyneitä, mutta nyt hekin tulevat mun luo mielellään ja tietävät, että mä kuuntelen.


On ihanaa, että tajusin asian. On ihanaa, että mulla on mahdollisuus kehittää itseäni ja voin olla tukena antamassa sitä, mitä aika usein kaivataan mutta harvoin saadaan: Kuuntelevaa ihmistä, ilman muka valmista ratkaisua, ilman tuomitsemista.

Ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu.

 

["mie"]

Tottahan tuo on. Ja vielä tärkeämpää olisi tulla kuulluksi juuri sellaisena kuin on. Mä uskallan väittää että moni ongelma parisuhteessa poistuisi jos molemmat osapuolet todella kuulisivat toisiaan. Ei omien odotustensa, tahtojensa ja rakentamisensa kuvien kautta. Vaan sellaisena kuin toinen siinä vieressä on.

Niin monta kertaa lauseet alkaa: Jos sä olisit sellainen ja tuollainen ja tällainen niin sitten kaikki olisi hyvin. Olisiko? Ihan oikeasti?