Ymmärrättekö te kuinka suuria ihmeitä teiän lapset on?

Samaa mieltä. Ei lisääntymisessä mitään ihmettä ole.

Samaa mieltä olen minäkin.

 

Sitä osaa arvostaa asioita jos ne menettää.
Hedelmällisyyttään on ehkä vaikea arvostaa jos se on ollut aina.

 

5 tervettä lasta.Esikoisemme olisimme voineet menettää.Lääkärit käskivät varautua pahimpaan.Hän myös toisen kerran ollut vakavassa tilanteessa, mistä selvisi ilman vakavia vaurioita.Kuudennen lapsemme menetimme raskauden puolivälissä.Hän on taivaan Isän luona.
Lapset ovat lahja.

 

Ymmärrän kyllä.

 

Kaksi ihmettä saaneena, voin vastata kysymykseesi myöntävästi. Lapsettomuustausta ja ihmeemme saimme syliimme yllättävänkin nopeasti kansainvälisen adoption kautta, jopa kaksi kertaa.

 

Näkisin tässä että ihme ja arvistaminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Siis ihmeenä pitäisin näin "tilastollisessa" mielessä jotain mikä on hyvin epätodennäköistä, jopa aiemmin mahdottomaksi uskottua. Näin ollen lapsettomuudesta kärsivän raskautuminen voi olla ihme, mutta jos on kyse hyvin hedelmällisestä ja helposti raskautuvasta naisesta/pariskunnasta en osaa pitää sitä raskautumista itsessään ihmeenä vaan siis ihan luonnollisena juttuna.

Silti myös se halposti raskautunut nainen voi todella arvostaa raskauttaan ja lastaan ihan yhtälailla kuin se jonka raskautuminen on ollut pitkän työn tulos.

Itse en pidä omia raskauksiani ihmeinä, kuitenkin olen viisi kertaa tullut raskaaksi ja kolme lasta saanut. Parhaimmillaan raskaus alkoi jo ensimmäisestä kierroista ja pisimmilläänkin vauvan yritys kesti vain puoli vuotta pitäen samalla sisällään yhden alkuraskauden keskenmenon. Siltikään en osaa kuvitella että pystyisin arvostamaan tai rakastamaan lapsiani yhtään tämän enempää vaikka heitä olisi tehty vuosikausia.

 

Jos et olisi tullut enään kuolleen lapsesi jälkeen raskaaksi? Olisiko ääni kellossa erilainen? Luulisin.
Itse ainakin katkeroiduin kun lapseni syntymässä kuoli hoitovirheeseen ja lasta ei alkanut kuulumaan sen jälkeen. Päädyimme kokeilemaan hoitoja ja rankemman kautta se kuljetiinkin läpi. Nyt onnellisesti raskaaana mutta pelko lapsen menettämisestä on valtavan suuri edelleen ennen kuin hänet syliini saan ja varmasti vielä sen jälkeenkin.
Eli itse pidän lapsia suurena ihmeenä oman kokemuksen jälkeen.

Jos en olisi tullut raskaaksi, niin silloinhan se koskettaisi mua juu. Mutta en olettaisi, että minun kokemukseni saisi jonkun toisen arvostamaan lapsiaan enemmän. Jotenkin tuntuu, että lapsettomuudesta kärsivät luulevat arvostavansa jo olemassa olevia, tai hoidon kautta tulleita lapsia enemmän, kuin muut. Lapsen saaminen on hienoa, rakkaus ja vanhemmaksi tulemisen hohto ei ole yhtään sen pienempää, kuin lapsettomuudesta kärsineilläkään.

Onnea sulle raskauteesi, toivottavasti saat syliin. Mulla myös epävarmuutta, koska pelkään että tällekin käy huonosti, koska uusiutumisriski on olemassa. Toistaiseksi kaikki hyvin, mistä seurannut lähinnä hiukan helpottunut olo. En tätä lasta usko rakastavani yhtään sen enempää, kuin muitakaan vain siksi, että tähän raskauteen liittyy pelkoa.