V
vierailija
Vieras
Vähän sekavat fiilikset ja halusin vaan jonnekin kirjoittaa kun meinaa ahdistus puskea päälle, jos joku jaksaa vastata niin olisi ihanaa...tein siis eilen positiivisen raskaustestin, mikä ei sinällään ole mikään maailmanloppu. Meillä on miehen kanssa ennestään 1,5- ja 3-vuotiaat lapset.
Oltiin myös puhuttu että mahdollisesti kolmatta yritettäisiin lähitulevaisuudessa mut ei just nyt. Itsellä ens keväänä opinnoista loppututkinto ja muutenkin olisin halunnut välillä palata työelämään ja siihen normaaliin arkeen, saada oman elämän takaisin (tiedän tuo kuulostaa pahalta, tiedän mun perhe on mun elämä ja oon maailman kiitollisin meidän kahdesta lapsesta ja kaikesta. Pitkään kotiäitinä olleet varmaan ymmärtää mitä tarkoitan..) Laittaa lapset päiväkotiin jne. Oon nyt ollut kotiäitinä esikoisen syntymästä lähtien ja välillä tehnyt satunnaisia keikkatöitä.
Lisäks tässä on oman terveyden osalta tutkimukset kesken. Voi olla että mulla on paha folaatin puutos johtuen syystä x, selviää viimeistään ens viikolla. Eli jos näin on niin raskaudessa on omat riskinsä. Lääkäri vielä sanoi edellisiä kokeita lausuessaan että ettehän suunnittele nyt raskautta tai ethän ole raskaana koska folaatin puute lisää riskiä sikiön selkäydinhalkiolle. Vastasin ei, koska en silloin tiennyt olevani.
Pahoittelut sekava kirjoitus. Tiedän että lapset on aina lahja ja aborttia en pystyisi tekemään ellei nyt sitten olisi jokin todella iso terveydellinen riski. Raskaudet ei ole olleet mulle helppoja jatkuvan supistelun takia ja molemmat lapset syntyneet ennenaikaisina, kuopus keskosena ja tuntuu että senkin asian käsittely vielä kesken/siitä kaikesta on liian vähän aikaa. Pelottaa kaikkinensa miten kaikki tulee menemään, miten itse jaksan..mitä jos tämä kolmas syntyy vielä edellisiä aikaisemmin ja jotain käy.
Jos tää raskaus menis kesken nyt ajoissa niin se olis varmaan helpotus...ehkä. Samaan aikaan mua surettaa tän mahdollisen tulevan lapsen puolesta. Miten väärin on että en ole iloinnut kun olen hänestä plussan tehnyt, miten paljon hänen tuloonsa liittyy epävarmuutta..vahinkolapsi.
Tiedän että varmasti tullaan häntä rakastamaan ihan yhtä paljon kuin muitakin mutta poden huonoa omatuntoa ihan kaikesta.
Onko muita vastaavassa tilanteessa olleita/olevia? Vertaistukea? En halua puhua tästä vielä kenellekään tutulle mutta tuntuu että pitää päästä asiaa purkamaan :'(
Oltiin myös puhuttu että mahdollisesti kolmatta yritettäisiin lähitulevaisuudessa mut ei just nyt. Itsellä ens keväänä opinnoista loppututkinto ja muutenkin olisin halunnut välillä palata työelämään ja siihen normaaliin arkeen, saada oman elämän takaisin (tiedän tuo kuulostaa pahalta, tiedän mun perhe on mun elämä ja oon maailman kiitollisin meidän kahdesta lapsesta ja kaikesta. Pitkään kotiäitinä olleet varmaan ymmärtää mitä tarkoitan..) Laittaa lapset päiväkotiin jne. Oon nyt ollut kotiäitinä esikoisen syntymästä lähtien ja välillä tehnyt satunnaisia keikkatöitä.
Lisäks tässä on oman terveyden osalta tutkimukset kesken. Voi olla että mulla on paha folaatin puutos johtuen syystä x, selviää viimeistään ens viikolla. Eli jos näin on niin raskaudessa on omat riskinsä. Lääkäri vielä sanoi edellisiä kokeita lausuessaan että ettehän suunnittele nyt raskautta tai ethän ole raskaana koska folaatin puute lisää riskiä sikiön selkäydinhalkiolle. Vastasin ei, koska en silloin tiennyt olevani.
Pahoittelut sekava kirjoitus. Tiedän että lapset on aina lahja ja aborttia en pystyisi tekemään ellei nyt sitten olisi jokin todella iso terveydellinen riski. Raskaudet ei ole olleet mulle helppoja jatkuvan supistelun takia ja molemmat lapset syntyneet ennenaikaisina, kuopus keskosena ja tuntuu että senkin asian käsittely vielä kesken/siitä kaikesta on liian vähän aikaa. Pelottaa kaikkinensa miten kaikki tulee menemään, miten itse jaksan..mitä jos tämä kolmas syntyy vielä edellisiä aikaisemmin ja jotain käy.
Jos tää raskaus menis kesken nyt ajoissa niin se olis varmaan helpotus...ehkä. Samaan aikaan mua surettaa tän mahdollisen tulevan lapsen puolesta. Miten väärin on että en ole iloinnut kun olen hänestä plussan tehnyt, miten paljon hänen tuloonsa liittyy epävarmuutta..vahinkolapsi.
Tiedän että varmasti tullaan häntä rakastamaan ihan yhtä paljon kuin muitakin mutta poden huonoa omatuntoa ihan kaikesta.
Onko muita vastaavassa tilanteessa olleita/olevia? Vertaistukea? En halua puhua tästä vielä kenellekään tutulle mutta tuntuu että pitää päästä asiaa purkamaan :'(