[QUOTE="poikia3";27548495]It-alaa voi käyttää esimerkkinä siitä, että osittainen töiden tekeminen voi onnistua. Mutta tälläkin alalla olisi tervetullutta, jos töitä voisi tehdä vaikka 50 % tai mikä tahansa prosenttia tuosta ylöspäin, ja jos se työnantajalle sopisi, niin vaikka vielä vähemmänkin.
Uskon kyllä, että jopa hoitoalalla voisi keksiä keinoja oikeasti lyhentää työtä. Ja uskon myös, että hoitoalalle osa-aikaisestikin palkatulle henkilölle löytyy enemmänkin työtä. Enemmän olen kuullut sitä, ettei sijaisia löydetä lainkaan. Joten luulen, että monissa hoitoalan työpaikoissa ollaan tyytyväisiä siitä, että se henkilö, joka osaa jo työt, ja jota kenenkään ei tarvitse perehdyttää, tekee edes osa-aikaisesti niitä hommiaan.
Edelleenkään, kenenkään ei olisi pakko tehdä edes sitä osa-aikaista työtä, mutta minä toivoisin, että sen mahdollistamiseksi tehtäisiin enemmän.
Tämä parantaisi naisten mahdollisuuksia työelämässä myöhemmin, toisi perheille usein paremmat tulot. Monille töissä käyminen olisi jopa virkistävää vaihtelua. Ja aina, se ei maksaisi edes päivähoitomaksujen verran, jos työaikaa voisi järjestellä, siten, että se olisi mahdollista. Esim. hoitoalalla voisi tehdä niitä keikkoja vaikkapa viikonloppuna.[/QUOTE]
Mä olen ollut nyt 12 vuotta it-alalla ja sitä ennen lähes 20 vuotta hoitoalalla. Pidän näitä aloja sekä työn luonteen, palkkauksen, työsopimusten että myös työnantajien suhteen aivan erilaisina. Lisäksi työkulttuuri on näillä aloilla hyvin erilainen. It-alalla ei yleensä palkata äitiyslomalaisen tilalle sijaista vaan työt jaetaan muiden kesken. Myöskään osa-aikatyötä paikkaamaan ei palkata sijaisia. It-alalla, kun teet oman työsi ohella osan myös lyhennettyä työaikaa tekevän työkaverisi töistä, voit työpäivän päätteeksi todeta, että nyt täytyy lähteä kotiin ja jatkampa tuon projektisuunnitelman tms kirjoittamista kotona sen jälkeen, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Hoitoalalla et voi todeta, että otanpa tuon Mäkisen Hilman tuosta mukaani ja hoidan hänen säärihaavansa kotona sen jälkeen, kun lapset ovat menneet nukkumaan.
It-alalla, kun työntekijän työmäärä merkittävästi muuttuu kollegan lyhennetyn työajan tms syyn vuoksi, työntekijä voi käydä pyytämässä lisää liksaa. Hoitoalalla ei voi. It-alalla kun työnantaja sitten nostelee palkkoja, se voi nostaa myös asiakashintoja. Hoitoalalla ei voida. It-alalla työntekijätkin suhtautuvat varsin hövelisti tekemiinsä ylityötunteihin, koska niillä ajatellaan olevan vaikutusta uralla etenemiseen. Hoitoalalla näin ei ole. It-alalla on mahdollista edetä uralla ilman, että käy opiskelemassa korkeamman tutkinnon. Alalla osaamisella on yleensä suurempi merkitys kuin tutkinnolla. Hoitoalalla taas on lakisääteisesti määritelty, millainen tutkinto mihinkin virkaan pitää olla. Vaikka olisit siis miten ahkera, tunnollinen, ylitöitä paiskiva lähihoitaja tahansa, silti et pääse koskaan sairaalassa osastonhoitajaksi - et edes sairaanhoitajaksi - ennenkuin olet käynyt suorittamassa kyseisen virkaan vaadittavan tutkinnon/tutkinnot.
Kahden puolikkaan palkkaaminen tulee työnantajalle kalliimmaksi kuin yhden kokonaisen. Miten perustellaan veronmaksajille ja asiakkaille, että päivähoitomaksut, poliklinikkamaksut yms nousevat, verot nousevat ja/tai tehdään supistuksia jostain muusta julkisen sektorin toiminnasta, jotta hoiva-alalla työskentelevät äidit voisivat tehdä kokopäivätyön sijasta osa-aikatyötä? Voisin jopa kuvitella, että samat ihmiset, jotka nyt kritisoivat kotihoidontukea, nostaisivat älämölön tuostakin asiasta.
On varmasti aloja - ja ihmisiä - joille toisenlaiset työaikajärjestelyt sopivat kuin nenä päähän. Mutta on myös ihmisiä, joiden työ ei ole virkistävää vaihtelua. Läheskään kaikilla työpaikoilla ei ole hyvä työilmapiiri, joten sekin vaikuttaa siihen, miten halukkaita ihmiset ovat palaamaan perhevapailta varhaisessa vaiheessa töihin. On ihmisiä, jotka mieluummin viettävät perheen yhteiset vapaapäivät yhdessä eikä niin, että kun isällä on viikossa vapaata, äiti meneekin töihin. Mä juttelen paljon ihmisten kanssa, nuorten ja vanhempienkin, ja yhä useammalle tuntuu tänä päivänä olevan perhe ja ystävät entistä tärkeämpiä. Työ on kuitenkin vain työtä ja sen voi kuka tahansa menettää milloin tahansa, joten musta on täysin ymmärrettävääkin, että tänä päivänä ihminen kokee oman tulevaisuutensa ja turvallisuutensa kannalta tärkeämmäksi läheiset ihmissuhteet kuin epävarman työpaikan. Ne ajat, jolloin ihmiset uhrasivat vapaa-aikansa ja läheisensä työnteolle, on jo nähty. Ja mitä jäi näille ihmisille käteen sen jälkeen, kun kaikista uhrauksista huolimatta tuli ilmoitus irtisanomisesta? Ei niin mitään muuta kuin korkeintaan katkeruus. Ja ennenkuin joku nyt tulee sanomaan, että hoitoalalla on kyllä aina töitä, niin muistutan 90-luvun alun lamasta, jolloin töitä kyllä olisi ollut, muttei rahaa maksaa palkkoja. Ja niin lähti moni kollegani työn perässä Ruotsiin, Sveitsiin, Englantiin ja Saudi-Arabiaan, koska Suomessa ei enää ollutkaan sairaanhoitajille töitä (vaikka mekin silloin 80-luvulla pidimme työtöntä sairaanhoitajaa lähinnä vitsinä).
Kyllä erilaisia joustoja voitaisiin tehdä, mutta se edellyttäisi työntekijöiden sitoutumista työpaikkoihinsa ja työnantajien sitoutumista työntekijöihinsä. Aikana, jolloin kaikki on epävarmaa, on vaikeaa tehdä rohkeita muutoksia. Työntekijät ovat varuillaan ja työnantajat ovat varuillaan.
![/QUOTE]