V
vieras purkautuu
Vieras
Tuntuu ihan hirveältä sanoa, että olen ihan lopussa 6-vuotiaan poikani takia. Hän on ollut aina todella vilkas, Duracell-pupukin hyytyisi hänen menoaan katsellessa. Tänään oikein tarkkailin poikaa, ja hän ei oikeasti ollut kertaakaan kokonaista kahta minuuttia paikallaan tai hiljaa. Elämä on yhtä juoksemista, kiipeilemistä, hyppimistä ja riehumista ja kaikenlaista merkityksetöntä höpöttelyä. Ja sen merkityksettömän höpöttelyn kun vielä välillä muuttaa kiljumiseksi ja pierujen ja kakkojen huuteluksi, niin äidin hermoromahdus ei ole kaukana. Asiaa ei tunnu auttavan mikään: ei tiukka kuri (jota meillä yritetään harjoittaa), ei kehuminen, ei sylittely, ei yhdessä touhuaminen. Tämän päivän jäljiltä on taas sellainen olo, että en oikeasti ihmettele, miksi joku vanhempi joskus päätyy nirhaamaan jälkikasvunsa. Argh. Oon niin lopussa, että huomenna on pakko soittaa perheneuvolaan ja pyytää apua meidän perheen tilanteeseen, sillä me kaikki kärsitään tästä. Yhden riehumisen takia ollaan kaikki aina todella pahalla tuulella 
Mun elämä. Milloin tästä tuli näin hirveä?
Ja silti rakastan lastani yli kaiken - etenkin nyt, kun hän nukkuu
Mun elämä. Milloin tästä tuli näin hirveä?
Ja silti rakastan lastani yli kaiken - etenkin nyt, kun hän nukkuu